Hyvä sairaala on helppo purkaa

Arkkitehtuurimuseossa aukesi tällä viikolla uusi näyttely, jossa kerrataan suomalaisen sairaalarakentamisen historiaa. Näyttely lähtee 1877 rakennetusta Helsingin kirurgisesta sairaalasta, joka edustaa Tähtitorninmäen puiston kupeessa edelleen tuolle ajalle tyypillistä paviljonkirakentamista.

Sairaalan evoluutio on kulkenut Suomessa täystiilitalojen ja linjakkaiden funkkiskeuhkotautiparantoloiden kautta niihin valtaviin blokkikeskussairaaloihin, jotka nyt jötköttävät enemmän tai vähemmän peruskorjausta odotellen muun muassa Tampereen, Oulun ja Turun kaupunkien silueteissa.

Meneillään olevien rakennustöiden jälkeen Suomen sairaalat on rakennettu. Pian niiden käyttötarkoitusta aletaan muuttaa.

Näyttelyn avaustilaisuudessa puhuneet professori Erkki Vauramo, arkkitehti Vilhelm Helander ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri muistuttivat, että sairaalarakentamisen aika on ohi ja nyt keksitään uutta käyttöä vanhoille sairaaloille.

Uudessakaupungissa vanha kivitalo muuttuu pian vastaanottokeskukseksi. Näin kävi myös Röykän sairaalalle, joka ehti jo olla pitkälti toistakymmentä vuotta tyhjillään. Mitä tapahtuu muutaman vuoden kuluttua esimerkiksi Kellokosken sairaalalle, josta HUS nyt luopuu tai Jyväskylän vanhalle keskussairaalalle?

Professori Vauramo veisteli, että hyvä sairaala-arkkitehti suunnittelee sellainen sairaalan, jonka muutoksiin tai purkamiseen Museovirasto ei puutu. Päivän sana on muunneltavuus. Gyproc-seinä kaatuu nopeammin kuin täystiilinen.

Sote-uudistustuksen myötä tyhjiä sairaalarakennuksia tulee lisää ympäri Suomea. Mitä käyttöä niille keksitään? Ne, jotka voi muuttaa hoivatiloiksi, kannattanee alueen asukasprofiilin mukaan niiksi muuttaa. Sairaaloiden säilytysfunktio on poistunut, mutta väestön ikääntyessä hoivakapasiteettia tarvitaan.