Kainuu ja Koillismaa ovat kokonaisulkoistuksille vielä erämaata

Mehiläinen lähti mukaan kuntien kokonaisulkoistuksiin voittamalla Siikalatvan kunnan kilpailutuksen. Mehiläinen järjestää palvelut kymmeneksi vuodeksi kiinteällä 23 miljoonan euron vuosihinnalla.

Kartalta katsottuna Siikalatva osuu melko keskelle tyhjää aluetta, jossa Mehiläinen ei ole tähän mennessä toiminut. Verkon laajentaminen onnistuu, kun suurempia yksiköitä on lähellä. Siikalatvasta on Ouluun noin 60 kilometriä.

Mikä on oikea väestöpohja kannattavalle ulkoistukselle? Se riippuu muun muassa väestörakenteesta ja siitä, miten lähellä ulkoistusta huolehtivan yrityksen muut yksiköt ovat. 20 000 asukasta pidetään riittävänä pohjana, mutta Siikalatvan kunnassa on reilut 5 800 asukasta. Pihlajalinna on pyörittänyt reilun 11 000 asukkaan Mänttä-Vilppulassa ulkoistusta mallikkaasti. Attendo on onnistunut Kuntaturva-mallillaan reilun 2 500 asukkaan Puolangalla ja Kärsämäellä. Rääkkylän sopimuksessa on ollut erinäisiä ongelmia. Pyhtäälläkin on vain 5 400 asukasta.

Osa kunnista on mustia pekkoja, joissa pieni väestöpohja on liian altis heiltahteluille.Ulkoistusta halajavien kuntien pitäisi siis lyödä hynttyyt yhteen jo ulkoistusta suunnitellessaan – näin he varmistaisivat sen, että joku myös tarjoaa.

Hyvin toimivat palvelut houkuttelevat asiakkaita myös kuntien ulkopuolelta, mutta keskelle ei mitään yritykset eivät lähde. Koillismaa ja Kainuu ovat erämaata, johon yritykset Attendon lukuunottamatta vielä tiirailevat kiikareilla. Ehkä Siikalatvassakin nokkiinsa saaneet Terveystalo ja Coronaria siirtyvät sinne. Coronarialla on ainakin maantieteellinen etu.