Mistä suomalaiset rekisterit on tehty? Neljä ainesosaa menestykseen

Suomalainen sosiaali- ja terveystietovaranto on ainutlaatuinen – myös kansainvälisesti tarkasteltuna. Siksi suomalainen tosielämän tieto nousee esiin vahvana vaihtoehtoa, kun punnitaan missä maassa tutkimus suoritettaisiin. Mikä suomalaisista rekistereistä tekee kiinnostavan? 

RWE-tutkimus on 17 vuotta vanhaa. Päädyin tähän edellisessä blogitekstissäni, koska ensimmäinen löytämäni RWE-alkuperäistutkimus julkaistiin vuonna 2004. Sen sijaan rekisteritutkimus, mistä RWE-tutkimus polveutuu, on paljon vanhempaa. Suomessa rekisteritutkimuksella on pitkä historia, sillä ensimmäiset kattavat potilasrekisterit perustettiin 70 vuotta sitten.

”Suomalaisilla rekistereillä on vahvuuksia, mitkä puuttuvat muiden maiden rekistereiltä”

Suomalainen tosielämän tieto kiinnostaa myös maamme rajojen ulkopuolella. Sosiaali- ja terveysalan rekisterit kertovat suomalaisista potilaspopulaatioista, mutta niistä voidaan johtaa myös muissa maissa hyödynnettävissä olevaa tietoa. Suomalaisilla rekistereillä on erityispiirteitä ja vahvuuksia, mitkä mahdollistavat muiden maiden rekisteritutkimusalustoihin nähden ainutlaatuisia tutkimusasetelmia.

Seuraavaksi esittelen suomalaisten sosiaali- ja terveysalan rekisterien neljä vahvuutta.

  1. Henkilötunnus yksilöi ja yhdistää

Matemaatikko Erkki Pale kehitti henkilötunnuksen 1960-luvun alussa palkkasidonnaisen työeläkejärjestelmän hyödynnettäväksi. Tällöin henkilötunnuksen avulla voitiin yhdistää henkilön eri työsuhteet toisiinsa ja erotella samannimiset henkilöt.

Kaikki Suomen väestötietojärjestelmään rekisteröidyt ihmiset saavat henkilötunnuksen. Henkilötunnuksen perimmäinen tarkoitus on yksilöidä ihmiset, sillä saman nimisiä tai samana päivänä syntyneitä henkilöitä on olemassa, muttei saman henkilötunnuksen omaavia. Yksilöinnin lisäksi henkilötunnusta käytetään rekisterien ja tietojärjestelmien välisessä tietoliikenteessä. Henkilötunnus esitetään aina sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja hyödynnettäessä. Tämän ansiosta jokainen kontakti tallentuu rekistereissä kyseenomaisen henkilön tietoihin.

Henkilötunnuksella on olennainen osa RWE-tutkimuksessa, sillä eri rekistereistä poimittu aineisto yhdistetään oikeaan henkilöön henkilötunnusta käyttäen. Tällä tavoin eri rekisterien sisältämä tieto voidaan yhdistää toisiinsa suuriksi kokonaisuuksiksi. Kun tietojen poiminta on tehty kaikista rekistereistä, henkilötunnus poistetaan ja sen tilalle luodaan tutkimusta varten oleva ID-numero. Tällä tavalla potilaat eivät enää ole yksilöitävissä, sillä tutkimuksessa tämä ei ole tarpeen.

  1. Yhtenäinen terveydenhuoltojärjestelmä

Maamme suhteellisen pienestä väkiluvusta huolimatta suomalaiset sosiaali- ja terveystiedon rekisterit ovat kilpailukykyisiä suurempien maiden rekisterien kanssa. Tämä johtuu yhtenäisestä terveydenhuoltojärjestelmästä. Jokainen Suomessa asuva on oikeutettu julkiseen terveydenhuoltoon. Tämän vuoksi suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterien sisältämä tieto ei ole vinoutunut minkään valintakriteerin suhteen, vaan rekisterit kattavat koko Suomen kansan.

Sairaalojen rekistereistä on mahdollista saada varsin yksityiskohtaista tietoa siellä hoidetuista potilasta. Tällaista on esimerkiksi suoritetut verikokeet tai kuvantamistutkimukset. Kelan rekistereistä puolestaan löytyy tieto kaikista Kelan maksamista korvauksista esimerkiksi sairauteen liittyen. Lääkeostot ovat tällaista tietoa. Myös sairausjaksoista ja eläkkeistä on saatavissa tietoa tutkimuskäyttöön. Julkisen terveydenhuollon lisäksi maassamme on yksityisen terveydenhuollon palveluntarjoajia, mitkä huolehtivat esimerkiksi työterveydenhuollon palveluista. Myös yksityisen terveydenhuollon potilaista on saatavissa rekisteritietoa tutkimuskäyttöön.

  1. Pitkään kerätyt rekisterit

Suomessa potilastietoa on tallennettu digitaalisessa muodossa jo pitkään, mikä mahdollistaa potilaiden pitkän retrospektiivisen seurannan. Näin voidaan tarkastella vaikkapa sosioekonomista statusta tai elossa säilymistä sairastumisen jälkeen kymmenenkin vuoden ajan, sillä useimmat suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterit sisältävät tietoa vuodesta 2000 lähtien.  Esimerkiksi Syöpärekisteri on perustettu jo vuonna 1953, kun taas Kelakorvatut lääkeostot on saatavilla vuodesta 1995 ja THL:n perusterveydenhuollon tiedot vuodesta 2011 alkaen.

  1. Toisiokäytön hyväksyvä lainsäädäntö

Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä eli toisiolaki tuli voimaan Suomessa vuonna 2019. Laki säädettiin luomaan yhdenmukaiset edellytykset käyttää sosiaali- ja terveydenhuollossa syntyviä asiakastietoja sekä muita niihin liittyviä henkilötietoja tietoturvallisesti. Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen Findata syntyi vuonna 2020 vastaamaan lupaprosesseista, tietojen yhdistämisestä ja tietoturvallisesta käytöstä.

Lopuksi

RWE-tutkimus aloitetaan tietty käyttökohde mielessä. Päällimmäisenä tarkoituksena on yleensä saada potilaalle parempaa hoitoa. Tosielämän tietoa voi hyödyntää moneen tarkoitukseen, kuten aiemmasta blogitekstistäni voi lukea.

Suomalaisten rekisterien arvo ja toisiolain tuomat mahdollisuudet on tiedostettu. Tämän vuoksi toisiokäytöstä vastaamaan perustettu tietolupaviranomainen Findata on ensimmäisen toimintavuotensa aikana kohdannut tietolupahakemusten tulvan.

Jotta tätä erityislaatuista tietovarantoa voidaan hyödyntää täydessä potentiaalissaan, on tärkeää aloittaa tutkimus hyvissä ajoin ennen tiedon käyttöhetkeä.

Kirjoittaja Liisa Ukkola-Vuoti on Medaffconin tieteellinen asiantuntija.

Tutustu Medaffconin tosielämän tietoon perustuvaan tutkimukseen: RWE – Real World Evidence: Tosielämän tietoon perustuva tutkimus » Medaffcon

 

 

Edellinen artikkeliSdp julkisti aluevaaliohjelmansa – kannattaa alueiden verotusoikeutta ja palkkaharmonisointia
Seuraava artikkeliHoitotieteen väitöstutkimuksessa kehitettiin ikääntyneiden potilaiden kunnioittavan kohtaamisen arviointiväline