Sote-uudistuksen yhtenä päätavoitteena on parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi keskeisenä tekijänä pidetään kansalaisten digitaalisten sote-palveluiden kehittämistä. ”Jo on aikakin”- ajattelevat monet.
Sote-toimiala on jäänyt jälkeen muista toimialoista, joissa kansalaiset ovat voineet hoitaa asioitansa pitkälti sähköisesti jo vuosien ajan. Vertaamme usein käytettävyyttä jonkun aivan toisen toimialan sovelluksiin ja mietimme, että miksi sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole yhtä saumatonta digitaalista asiointia.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on aina arvostettu kasvokkain kohtaamista, ja toimintatavat ovat perustuneet virka-aikaan ja fyysisiin toimipisteisiin. Digitaalisia palveluita ei ole pidetty mahdollisina tai oikeina ja vaikuttavina tapoina tarjota palvelua. Kulttuuri ja asenteet digipalveluita kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi viime vuosien aikana myös sotessa, osin koronapandemian siivittämänä.
Uusilla hyvinvointialueilla ollaan pian tilanteissa, joissa digitaalisten palveluiden sirpaleisuus ja hajanaisuus näyttäytyvät alueen asukkaille entistä selvemmin. Asiointi oman hyvinvointialueen sote-palveluissa voi olla hyvinkin erilaista riippuen siitä, missä asukas maantieteellisesti asuu. Toisella paikkakunnalla sähköiset ajanvaraukset ja hakemukset, älykkäät chatbotit ja etätapaamiset ovat jo tarjolla, ja saman alueen toisella paikkakunnalla kaikki asiointi hoituukin vielä vain soittamalla tai luukulla asioimalla.
Yhteistä kaikille alueilla on kuitenkin se, että kaikkialla ollaan vasta alussa sen suhteen, että mahdollistettaisiin asiakkaan osallistuminen digitaalisesti omiin palvelu- ja hoitoketjuihin kaikissa hoidon vaiheissa.
Hyvinvointialueiden ensimmäinen haaste on pystyä järjestämään kaikille alueensa asukkaille yhdenvertaiset sote-palvelut, myös digitaalisesti. Minkälainen siirtymäaika yhdenvertaisten palveluiden saavuttamiseksi hyväksytään, tulee pian päätettäväksi uusien aluevaltuustojen aloittaessa työnsä. Siirtymäajan ratkaisuiden tulisi myös tukea tulevia tavoitteita ja tahtotilaa. Tähän tarvitaan alueilta vahvaa visiota siitä, mihin suuntaan palveluita tulee kehittää ja myös tukea sen mukaisiin ratkaisuihin.
Siirtymäajasta huolimatta alueiden tulisi jo heti alusta alkaen pystyä tarjoamaan asukkailleen kokemus jostain yhteisestä. Tämä yhteinen kokemus voi olla esim. portaali, josta alueen asukas saa tietoa oman alueensa palveluista ja, joka hyödyntää myös kansallisia itsehoitoa tukevia ratkaisuja, kuten OmaOloa, Terveyskirjastoa ja Terveyskylää.
Tällä voidaan paikata sitä, että kaikille ei ole heti käytössään samoja digitaalisia peruspalveluita, esim. sähköistä ajanvarausta tai etävastaanottoa. Viestinnällisesti onnistuneella hyvinvointialueen aloituksella on merkittävä vaikutus. Alue, joka pystyy alusta alkaen tarjoamaan asukkailleen jotain uutta, yhteistä sekä tunteen siitä, että muutos tuo hyviä asioita mukanaan, pääsee jatkamaan työtään nauttien asukkaidensa luottamusta.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ICT-hankejohtaja Jaana Forslund kertoo, että heidän asukkaillaan tulee hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa olemaan käytössään mm. sähköinen ajanvaraus, etävastaanotto, etäryhmätoimintoja, asiakasohjauksen ja neuvonnan chatbot sekä asiantuntijachat. Lisäksi Omaolon oirearviot ja sosiaalipuolen palveluarviot sekä sähköinen terveys- ja hyvinvointitarkastus ovat käytettävissä.
Ammattilaisille Itä-Uudellamaalla saadaan käyttöön reaaliaikainen etäkonsultaatio perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä sekä kehitteillä on myös perusterveydenhuollon sisäinen etäkonsultaatio so-te palveluiden välille. Toiveena Itä-Uudellamaalla on myös saada käyttöön kansallisesti kehitettävä sähköinen perhekeskusalusta, Omaperhe.
Digitaalisten palveluiden kehittämisellä tavoitellaan palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden lisäämistä. Ne tuovat myös mukanaan uudenlaisia haasteita. Miten toimitaan nuoren kanssa, joilla ei ole vahvan tunnistautumisen välineitä, entä iäkkään henkilön kanssa, jolla ei ole tarvittavia digitaitoja tai yksinhuoltajan kanssa, jolla ei ole verkkoyhteyttä tai tarvittavia päätelaitteita.
Kansalaisten digitaalisten palveluiden kehittämisessä tuleekin aina varmistaa hyvin toteutettu tuki digipalveluiden käytölle; tilat, joissa on päätelaitteita ja myös ohjausta sekä laitteiden että palveluiden käyttöön. Mikäli tämä unohdetaan, voi digitaalisista palveluista tulla uusi syrjäyttävä elementti. Forslund nostaa myös esiin, että kaikki eivät halua, voi tai osaa käyttää digitaalisia palveluita, joten digipalveluiden tulee olla osa alueen palveluvalikoimaa, mutta niiden ei tule poissulkea muita asiointimahdollisuuksia.
Kansalaisten digitaalisten palveluiden kehittämisestä puhuttaessa täytyy rinnalla kulkea myös ammattilaisten toimintamallien uudistaminen ja kehittäminen. Toimintamalleja täytyy uudistaa rohkeasti, jotta pystytään aidosti tarjoamaan asukkaille digitaalisia palveluita hoidon/palveluiden eri vaiheisiin. Digitaalisten palveluiden tulisi pystyä korvaamaan tai ainakin vähentämään kuormitusta olemassa olevista palveluista, jotta ammattilaisten aikaa jää niille, jotka tarvitsevat kasvokkaista kohtaamista.
Mikäli palvelurakenneuudistusta ei tehdä samalla on riskinä se, että kansalaisten digitaaliset palvelut rakentuvat erillisinä kerroksina nykyisten palveluiden päälle ja jopa kuormittavat enemmän sote-palveluita kuin tuovat niihin helpotusta.
Forslundin mukaan vanhan prosessin päälle otettu digitaalinen väline ei tuo toivottavaa hyötyä asiakkaalle tai ammattilaiselle, vaan tulee olla rohkeutta tarkastella ja uudistaa hoitoprosesseja niin, että uusista työvälineistä saadaan odotettu hyöty. Itä-Uudellamaalla erityisen tärkeää on myös se, että alueen kaksikielisyys huomioidaan ja kaikki tarjottavat digipalvelut voidaan toteuttaa sekä suomeksi että ruotsiksi ja tietenkin mielellään myös englanniksi.
Kirjoittaja VTM, sosiaalityöntekijä Piritta Wartiainen on Accenturen Technology Consulting Manager.
