Pirkanmaan hyvinvointialue purkaa laitoshoitoa – Yhteisöllistä asumista lisätään

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina lähettää
ikäihmisten palvelujen kehittämisen ohjelmaluonnoksen sekä vammaisten ja
mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asumispalvelujen kehittämisehdotukset
kuulemiskierrokselle. Aluehallitus käsittelee kehittämisehdotuksia ja saatuja
palautteita lokakuussa.
Laki edellyttää laitoshoidosta luopumista vuoden 2027 loppuun mennessä. Sen
jälkeen ikäihmisten laitoshoitoa voi olla vuodeosastolla vain
poikkeuksellisesti.
– Jatkossa ympärivuorokautinen palveluasuminen turvaa pirkanmaalaisille
saman hoivan ja huolenpidon kuin laitoshoitokin mutta selvästi
kodinomaisemmin. Ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkojen
lukumäärä lisääntyy nykyisestä, kertoo aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen.
Palveluvalikoimaa täydentää erityisesti yhteisöllinen asuminen. Siinä erilaisiin
ryhmäasumisen muotoihin yhdistetään palvelut, kuten kotihoito
tukipalveluineen, sekä muiden asukkaiden tuoma yhteisö. Yhteisöllisestä
asumisesta on Pirkanmaalla kokemusta koko 2000-luvun ajalta esimerkiksi
erilaisissa ryhmäkodeissa

Kuvan lähde: Shutterstock.

Edellinen artikkeliKotkan ja Haminan psykiatrian lääkäripulaan helpotusta kilpailutuksella – Lääkäripalveluista vastaamaan esitetään Mehiläistä
Seuraava artikkeliTietoisuutta työn kuormituksesta pitäisi lisätä – Työterveyslääkäriä voisi hyödyntää enemmän