Porvoo: Yhtiöittämisen selvittäminen riittää tältä erää

Porvoon kaupunki päätti maanantaisessa kokouksessaan lopettaa yhtiöittämisselvityksen edistämisen. Kaupunki on työstänyt eri malleja paikallisen sote-tuotannon säilymiseksi jo reilun vuoden ajan. Erilaista konsultaatiota asian tiimoilta ovat kaupungille toimittaneet esimerkiksi Castren & Snellman, PwC, Nordic Healthcare Group ja nykyisin Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toimitusjohtajan Eetu Salusen yritys Vaakataso Oy.

Kaupungin suunnitelmat perustaa yhteisyritys kumpusivat samasta syystä kuin suurin osa muistakin ulkoistushankkeista. Kaupunki on pelännyt lähipalvelujen katoavan ja halunnut pitää kiinni kuntien mahdollisuudesta olla mukana sote-palvelujen päätöksenteossa. Kunta kaavaili yksityisen tuottajan kanssa yhteistyritysmallia.

Kaupunki odottanee seuraavaksi valinnanvapauslainsäädäntöä ja päättää sen jälkeen, miten kaupungin hanketta edistetään tämän jälkeen.

Edellinen artikkeliVarsinais-Suomen sairaanhoitopiiri organisoituu uudelleen – virkoja hakuun
Seuraava artikkeliHuojennukset otettava huomioon asiakasmaksulainsäädännössä