Sote-keskukset eivät myönnä asiakasseteleitä

Sote-keskukset eivät jatkossa myönnä asiakasseteleitä keskukseen listautuneille asiakkailleen. Asiakassetelin myöntäminen jää kokonaan maakunnan liikelaitoksen tehtäväksi.

Tässä vaiheessa valinnanvapauslain valmistelua on myös selvää, että sote-keskuksen palveluvalikoima suppenee sosiaalipalvelujen osalta.

– Sosiaalihuoltolain 6. pykälä kertoo ne tehtävät, joissa ei käytetä viranomaisvaltaa. Käytännössä kaikissa muissa lainkohdissa käytetään viranomaisvaltaa, ylijohtaja Kirsi Varhila täsmensi sote-keskuksen tulevaa palveluvalikoimaa keskiviikkona.

Varhilan mukaan sosiaalipalvelujen valinnanvapautta laajennetaan mahdollisuuksien mukaan niin, että asiakas saa maakunnan liikelaitokselta asiakassetelin sellaiseenkin palveluun, joka rajataan sote-keskuksen tuotantovastuulta pois. Myös sote-keskuksen palveluvalikoimaa viilataan ja rajaa tuotettavien sosiaalipalvelujen osalta haetaan.

Varhilan mukaan kaikki valmistelussa olleet valinnanvapauden työkalut – suoran valinnan sote-keskus, asiakasseteli, henkilökohtainen budjetti – ovat valmistelussa edelleen mukana reformiministerin heinäkuisen linjauksen mukaisesti. Valinnanvapauslaki aiotaan näillä näkymin siis tehdä uusia keinoja käyttäen, vaikka osa asiantuntijoista lausui PeV:lle, että valinnanvapautta voisi lähteä helposti laajentamaan myös jo nyt käytössä olevin keinoin esimerkiksi palvelusetelin käyttöä laajentamalla.

Valinnanvapauslaki menee poliittiseen käsittelyyn jo lokakuussa, joten käytännössä virkamiehillä on enää vain pari viikkoa lain valmisteluun.