Koti Tagit Eläke

Tagi: eläke

Kevan tuore ennuste: Noin 31 000 hoitajaa siirtyy eläkkeelle kymmenen vuoden aikana

Kunta-alan tuore ennuste kertoo, että suurin osa tulevien vuosien eläkkeelle jäävästä henkilöjoukosta muodostuu suurimmista ammattiryhmistä, kuten hoitaja- ja opettaja-ammateista. Lähihoitajista eläkkeelle on siirtymässä noin 18...

Työeläkelainsäädäntöön esitetään muutoksia – mukana sairausvakuutuslain työtulouudistus

Hallitus on tällä viikolla antanut työeläkelainsäädännön muutoksia koskevan esityksen. Työeläkelainsäädäntöön esitetään useita toisiinsa liittymättömiä muutoksia, muun muassa sairausvakuutuslain työtulouudistukseen liittyvät muutokset, työeläkevakuuttamisen laiminlyöntiä koskevat...

Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle 1.1.2020

Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen on jättänyt maanantaina 1.7. ilmoituksen sosiaali- ja terveysministeriölle jäämisestään eläkkeelle 1.1.2020 alkaen. Aaltonen on eläkkeelle jäädessään 66-vuotias. Sosiaali- ja terveysministeriön...