Tagi: sopeuttaminen
Pirkanmaan sopeuttamistoimien yhteydessä tarkastellaan ostopalveluiden kokonaisuutta – ”Mahdollisesti otamme omaksi tuotannoksi”
Pirkanmaan aluehallitus päätti käynnistää talouden sopeuttamistoimet sekä koko henkilöstöön kohdistuvat yhteistoimintaneuvottelut. Sopeutustoimet tähtäävät kestäviin rakenteellisiin muutoksiin mutta ensivaiheessa 42 miljoonan euron alijäämän kattamiseen ensi...
Haasteellista tehdä muutosta ja sopeuttaa – Marina Kinnunen: ”Teemme monia toimenpiteitä yhtä aikaa”
Pohjanmaan hyvinvointialue käsitteli kuluneella viikolla tulevaisuusohjelmaa, joka sisälsi 95 miljoonan euron sopeutuksen kolmelle vuodelle. Aiemmin sopeutumistarpeeksi oli arvioitu huomattavasti vähemmän, 37 miljoonaa euroa.
Kysyimme hyvinvointialuejohtajalta...
Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuusohjelma sisältää liki sadan miljoonan sopeutuksen vuosille 2023–2026
Pohjanmaan hyvinvointialue on hyväksynyt 95 miljoonan euron sopeuttamisohjelman vuosille 2023–2026. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Svenska Yle.
Sopeuttamisen tarve on huomattavasti noussut aiemmista arvioista, sillä aiemmassa luonnoksessa...
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarvion ennakoitu alijäämä noin 72 miljoonaa euroa vuonna 2023
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarvio vuodelle 2023 on 72 miljoonaa euroa alijäämäinen uusimman ennusteen mukaan.
Tilinpäätösennusteessa hyvinvointialueen tuloksen ennakoidaan heikentyvän talousarviosta vielä noin 1,4 miljoonaa euroa alijäämän...
VM: Hyvinvointialueiden pitää vauhdittaa muutosohjelmiaan – ”Ylimääräistä miljardia ei killu missään”
Hyvinvointialueilla on muutosjohtaja Ville-Veikko Ahosen mukaan miljardiluokan työ, että ne pääsevät tulevan hallituskauden aikana rahoituslain mukaiselle rahoitusuralle.
- Mitään ylimääräistä miljardia ei killu missään, hän...
Kainuun aluevaltuusto hyväksyi järjestämissuunnitelman ja sopeuttamistoimia – ”Talouden epätasapaino on mittava”
Kainuun aluevaltuusto on hyväksynyt hyvinvointialueen palveluita koskevan järjestämissuunnitelman vuosille 2023-2025. Järjestämissuunnitelmassa esitetään hyvinvointialueen lähivuosien palvelustrategia, jonka tavoitteena on turvata kainuulaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja...
Pohjanmaan hyvinvointialueen sopeuttamisohjelman luonnoksessa esitetään 37 miljoonan euron leikkauksia kolmelle vuodelle
Pohjanmaan hyvinvointialue on julkaissut tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelman luonnoksen, jonka mukaan sen pitää leikata kulujaan 37 miljoonalla eurolla kolmen vuoden aikana.
Toimenpideohjelma 2023-2026 sisältää muutoksia, joita...
Lehtileikkeet: Budjettipäällikön mukaan 6 miljardin sopeutus vaatii leikkaamista sotesta, Naantalissa lääkärit turhautuvat tietojärjestelmään
Helsingin Sanomat: 6 miljardin euron sopeutus vaatii leikkaamista sotesta, sosiaaliturvasta ja koulutuksesta, sanoo budjettipäällikkö
Valtiovarainministeriön esittämä kuuden miljardin euron julkisen talouden sopeutus yhdessä vaalikaudessa edellyttää...
Tutkijat Paulus Torkki ja Harri Jalonen arvioivat, että julkisen talouden sopeutustarve koskee myös sotea
Sosiaali- ja terveyspoliittiset teemat näkyivät eduskuntavaaleissa osana julkista taloutta koskevaa keskustelua. Lisäksi teemoina nousivat ikäihmisten hoito, työvoimapula sekä mielenterveysongelmien hoito.
- Sote on hyvin kinkkisessä...