Koti Tagit SOSTE

Tagi: SOSTE

SOSTE: Hyvinvointialueilla toimivat järjestöt toiveikkaita, että mahdollisuus vaikuttaa uudistuviin palveluihin paranee

Yli puolet hyvinvointialueilla jo toimivista järjestöistä katsoo, että niiden mahdollisuudet vaikuttaa palvelujen kehittämiseen kohentuvat ainakin jonkin verran sote-uudistuksen ja hyvinvointialueiden perustamisen myötä. Asia käy...

Lääkäriliiton Myllymäki siirtyy SOSTE:n asiantuntijalääkäriksi

Lääkäriliiton nykyinen toiminnanjohtaja, lääketieteen lisensiaatti ja yleislääketieteen erikoislääkäri Kati Myllymäki siirtyy SOSTE:n asiantuntijalääkäriksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1. maaliskuuta. Aiemmin Myllymäki on toiminut Suomen Lääkäriliiton...

Lehtileikkeet: Sote-henkilöstön rokotesuoja on perustuslain mukainen

Perustuslakivaliokunta: Sote-henkilöstön rokotesuoja on perustuslain mukainen Perustuslakivaliokunnan lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön covid-19-rokotesuojasta valmistui. Valiokunnan mukaan lakiehdotus on perustuslain mukainen. Lausunto on yksimielinen. Valiokunta toteaa, että...

SOSTE hakee asiantuntijalääkäriä osa-aikaiseen työsuhteeseen

SOSTE hakee asiantuntijalääkäriä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ on osa-aikainen. Hakuaika päättyy 31. lokakuuta. Tehtävään valittava vastaa, terveyden edistämiseen ja kansanterveyteen liittyvistä asiantuntija- ja vaikuttamistehtävistä....

Potilasjärjestöt huolissaan toisiolaista: Ei saa vaarantaa uusimpaan tutkimukseen perustuvaa hoitoa

Potilasjärjestöt ovat huolissaan, että toisiolaki sivuuttaa yksilön antaman suostumuksen lääketieteellisissä rekisteritutkimuksissa. Potilasjärjestöt vaativat, että toisiolain valuviat ja sen tulkinta pitää korjata, SOSTE kertoo. Potilasjärjestöjen mukaan...

117 järjestöä jätti hallitukselle vetoomuksen järjestöjen rahoituksen tulevaisuudesta

Yhteensä 117 sosiaali- ja terveysalan järjestöä on jättänyt hallitukselle vetoomuksen järjestötoiminnan tulevaisuudesta. Järjestöt vaativat, että järjestötoiminnan rahoitus ratkaistaan ensi viikon hallituksen puoliväliriihessä kestävästi ja...

SOSTE 2021 -palkinto kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposelle

Vuosittain jaettava SOSTE-palkinto on jaettu tänä vuonna kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposelle. Palkinto on aiemmin jaettu organisaatioille, mutta palkinnon myöntävä raati toivoi tällä kertaa ehdotuksia ainoastaan henkilöistä. Palkintoa perustellaan sillä,...

SOSTE: Terapiatakuusta tehtävä päätös puoliväliriihessä

SOSTE vaatii, että nuorten aikuisten mielenterveyspalveluihin on panostettava pikimmiten. Terapiatakuu on toteuttava vielä tämän hallituskauden aikana kiireellisenä päätöksenä ja pysyvällä budjettirahoituksella, SOSTE vaatii. SOSTEN mukaan...

Eduskunnan käsittelyssä oleva sote-uudistus saa sote-johtajilta myönteisemmän arvioin kuin aiemmat esitykset

Eduskunnan käsittelyssä oleva sote-uudistus saa sosiaali- ja terveysjohtajilta myönteisemmän arvion kuin mikään aiemmista sote-esityksistä vuosina 2016–2019. Asia käy ilmi tuoreesta Sosiaalibarometri 2021:sta. Yli puolet (58%)...

Sote-asiantuntija Katri Makkonen aloittanut SOSTE:n asiantuntijalääkärinä

Lääketieteen tohtori, erikoislääkäri Katri Makkonen on aloittanut SOSTE:n asiantuntijalääkärinä. Asiantuntijalääkäri työskentelee SOSTE:n edunvalvontatiimissä. Hänen vastuullaan ovat lääkejärjestelmään, kansanterveyteen ja terveyspalveluihin liittyvät kysymykset ja tehtävät.  Makkonen on aiemmin työskennellyt...

Järjestöt eivät jää odottamaan sote-uudistuksen linjauksia: Sote-muutostuki haluaa vakiinnuttaa järjestöjen aseman

Sote-järjestöt eivät jää odottelemaan sote-uudistuksen linjauksia sekä sitä, millainen on järjestökentän tulevaisuus sosiaali- ja terveyspalveluissa. SOSTE on yhdessä alueellisten verkostojärjestökumppaneiden kanssa käynnistänyt Järjestöjen sote-muutostuen, jonka...

SOSTE: Sote-uudistuksessa paljon parannettavaa – ”Julkinen sektori ei selviä ilman järjestöjen ja yritysten tukea”

Järjestöissä ollaan huolissaan, onko hallituksen sote-esityksessä unohtunut järjestöjen rooli tärkeänä osana julkisen sektorin sote-palveluja. Sote-lakikokonaisuus on eduskunnan käsittelyssä, mutta edelleen on epäselvää, miten palveluita tuottavien...

SOSTE tukee järjestöjä sote-muutoksessa – hankepäälliköksi nimitetty Anita Hahl-Weckström

SOSTE tukee sote-järjestöjen toimintaa sote-muutoksessa kolme vuotta kestävällä hankekokonaisuudella. Hankkeen tarkoituksena on vakiinnuttaa järjestöjen rooli kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden kumppanina. Muutostuen hankepäällikkönä aloittaa 11. tammikuuta...

Sote-järjestöissä ollaan huolissaan, miten käy kuntakumppanuudelle: ”Yhteistyötä rakennettu pitkään”

Sostessa pohditaan niin sote-järjestöjen rahoitusta tulevaisuudessa kuin myös järjestöjen suhdetta julkiseen sektoriin, kun uudet sote-maakunnat aloittavat toimintansa. - Sote-järjestöissä ollaan huolissaan siitä, miten käy järjestöjen...

Järjestöille vaaditaan lakisääteistä roolia sote-palveluissa

HALI ry, SOSTE ja Kuntaliitto ovat luovuttaneet perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan tuleviin sote-lakeihin kirjausta perusrakenteista, joilla mahdollistetaan järjestöjen työn...

Sosiaalibarometri 2019: Riittämättömät hyte-resurssit lisäävät eriarvoistumista

Tiistaina 9. huhtikuuta julkaistiin tämän vuoden osalta Sosiaalibarometrin ennakkotulokset. Peräti 93 prosenttia kyselyyn vastanneista sote-alan ammattilaisista ja johtajista on sitä mieltä, että tulevassa hallituksessa...

Epätodennäköistä, että järjestöt vielä lähtevät mukaan valinnanvapauskokeiluihin

SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas sanoo, että järjestöt eivät ole lähteneet mukaan palvelusetelikokeiluun melko yksinkertaisesta syystä: niitä valinnanvapauspalveluja, joita nyt testataan, järjestöt eivät toistaiseksi juuri...

Järjestöjohtajilla synkkä kuva sote-uudistuksesta: Eivät usko hyvinvoinnin edistämisen toteutuvan

Suurin osa järjestöjohtajista pelkää, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (hyte) erkaantuu sosiaali- ja terveyspalveluista sote-uudistuksessa. Asia käy ilmi SOSTEn Järjestöbarometri 2018:sta. Järjestöjohtajat uskovat, että hyte jää...

SOSTE selvitti: Sote-järjestöjen suurimmat byrokratiaongelmat liittyvät STEAn toimintaan

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry kertoo selvittäneensä eri viranomaisten aiheuttamaa hallintokuormaa sosiaali- ja terveysjärjestöille. Selvityksen mukaan suurimmat byrokratiaongelmat liittyvät järjestöavustuksia hallinnoivan Sosiaali- ja...