Koti Tagit Vimana Oy

Tagi: Vimana Oy

Mirva Antila on aloittanut SoteDigin toimitusjohtajana – yhtiön nimi muuttuu

SoteDigi Oy:n uutena toimitusjohtajana on tällä viikolla aloittanut KTM Mirva Antila. Hänellä on vankka kokemus teknologiayhtiön johtotehtävistä sekä tekoalypalveluiden kehittämisestä. Viimeksi hän on toiminut...

Vimana ja SoteDigi yhdistyvät: Uuden valtakunnallisen yhtiön organisointi ja tehtävä määräytyvät syksyn aikana

Kerroimme tiistaina, että valtion omistavat Vimana Oy ja SoteDigi Oy fuusioidaan niiden päällekkäisten toimenkuvien vuoksi. Etenkin Vimanan tehtäviä mietitään tässä uudessa yhtiössä uusiksi. Alivaltiosihteeri Päivi...

Vimana edelleen erilaisissa valtion hankkeissa kiinteästi mukana

Tällä viikolla valtion omistamalta Vimana Oy:lta on tullut kaksi tiedotetta erilaisiin hankkeisiin liittyen. Toinen koskee Vimanan valmistelemaa Johtamisen työkalut -hanketta, toinen Suomi.fi-palvelua. Vimanan toimitusjohtaja Kalle Toivonen...

Hallitusohjelma: Maakuntien tilakeskuksen, SoteDigin ja Vimanan tilanne edelleen avoin

Maanantaina julkaistussa hallitusohjelmassa ei suoraan oteta kantaa esimerkiksi Maakuntien tilakeskuksen, SoteDigi Oy:n tai Vimanan tulevaisuuteen. Edellisen hallituksen valmistelujen yhteydessä perustetut yhtiöt odottavat tietoja jatkosta....

Vimana Oy:n toiminta jatkuu toistaiseksi – seuraava hallitus linjaa yhtiön tulevaisuuden

Valtion omistamalle Vimana Oy:lle on annettu uusia toimintaohjeita siihen asti, kunnes uusi hallitus linjaa kantansa yhtiön tehtävistä ja tarpeesta. Valtio tarkensi maanantaina uusia toimintaohjeita...

SoteDigin ja Vimanan johdoilla ei toistaiseksi tietoa tulevaisuudesta

Maakunta- ja sote-uudistuksen kaatuminen ja hallituksen ero tarkoittavat sitä, että monet uudistuksen ympärille rakennetuista kokonaisuuksista ja toiminnoista jää toistaiseksi epävarmaan tilaan. SoteDigi Oy perustettiin 2017...

Maakunnat saavat nyt tukea verkkoasioinnin palveluihin Vimanalta

Maakunnat saavat jatkossa tukea verkkoasioinnin palveluihin Vimanan Vinkki -palvelupisteen kautta. Tukipalvelu on nyt käytössä maakunnille. Sähköisen asioinnin tukipalvelun tavoitteena on edistää maakuntien oman asiakaspalvelun ja...

Vimanan hankejohtajaksi 104 hakijaa – tehtävään valittiin Mari Fallström

Maakuntien ICT-palvelukeskus Vimana on nimittänyt  DI Mari Fallströmin Vimanan hankejohtajaksi 14. tammikuuta alkaen. Fallström on aiemmin työskennellyt johto- ja päällikkötason tehtävissä valtiokonttorilla, valtion IT-palvelukeskuksessa ja valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorissa. Fallström on ollut toukokuusta 2018 alkaen valtiokonttorin tietohallinnon apulaisjohtajan...

Tietojohtaminen on edelleen suuri haaste monessa maakunnassa – Vimanan ja SoteDigin roolit epäselviä

Tietojohtamisen valmistelu ja suunnittelu ovat edenneet eri maakunnissa hyvin eri tahtiin, valtioneuvoston tuore raportti kertoo. Yhtenä syynä on maakuntien erilaiset lähtötilanteet tietojohtamisen ja sen prosessien...

Luonnos Vimanan tehtävistä on lähtenyt lausuntokierrokselle

Maakuntien ICT-palvelukeskus Vimana Oy:n tehtävistä ja käyttövelvoitteen piiriin kuuluvista palveluista on lähtenyt asetusluonnos lausuntokierrokselle. Vimanan järjestämiä ja ylläpitämiä yhteisiä tieto- ja viestintäteknisiä palveluita olisi luonnoksen mukaan: yhteinen...

Valtiovarainministeriö päivitti ICT-sopimukset ja hankinnat -ohjeen

Valtiovarainministeriö kertoo päivittäneensä ICT-sopimuksia ja hankintoja käsittelevää ohjetta. Päivitetty ohje on saatavilla tästä linkistä. Ohjeessa käsitellään ICT-sopimusten arviointia ja julkisia hankintoja maakunta- ja sote-uudistuksen muutostilanteessa....