Tiistaina ilmestyi jälleen yksi esitys siitä, miksi 18 maakuntaa on aivan liikaa. Montako näitä esityksiä tarvitaan, että asia uskotaan? Tai no, on se kai uskottu, mutta linjaukset tehdään ilman ”tuotantotaloudellisia seikkoja”. Pekka Saurin Kunnallisalan kehittämissäätiölle tekemä selvitystyö kokoaa ansiokkaasti yhteen argumentteja maakuntien kappalemäärää vastaan.
Pienimmät maakunnat ovat vuodesta 2020 eteenpäin väestöpohjaltaan samankokoisia kuin suurimpien maakuntien yksittäiset kaupunginosien terveysasemat. Maakunnista tulee hyvin eritasoisia niin palvelujen järjestämistavoissa, järjestämisosaamisen hankinnassa, palvelujen tuottamistavoissa ja valinnanvapausmarkkinoiden syntymisessä. Ei niistä samanlaisia pidä tullakaan, mutta ero pienimmän ja suurimman välillä on aivan liian merkittävä monella tapaa.
Mikä olisi siis tuotantotaloudellisesti oikea määrä maakuntia? THL ehdotti enintään 12, tämäkin olisi saattanut olla vielä liian paljon, jos olisi haluttu mahdollisimman laaja hajonta esimerkiksi lääkekuluille. Yliopistopiirien johtajat halusivat maakunnista mahdollisimman suuria ja viisi oli heidän mielestään hyvä määrä. Muistaako joku, muuten, että nykyinen hallitushan piti vähän aikaa esillä kompromissien kompromissia 18/15-mallia? Se yhdistelmä vasta oli jotain!
Koska on selvää, että pienimmät maakunnat eivät kauaa itsenäisinä keiku, on kai syytä keksiä mahdollisimman nopeasti uudistuksen käynnistyttyä miten maakuntia lähdetään yhdistämään. Turha subventointi pitäisi rajoittaa minimiin.
Maakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi on jatkossa määritelty sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Laadukkaan ja kustannustehokkaan järjestämisen mahdollistamiseksi tarvitaan kai edustuksellista aristokratiaa ja mahdollisimman suurta väestöpohjaa. On kuitenkin olemassa suuri mahdollisuus siihen, että maakunnista tulee vain uusi politiikan mellastuskenttä – tuotantotaloudellinen näkökulma jää vähemmälle.
