Valinnanvapaus on jo täällä!

Tämän kevään ja syksyn Suomi on pyörinyt vahvasti sote- ja maakuntauudistuksen ympärillä. Sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena on valinnanvapaus, mikä on herättänyt keskustelua erityisesti järjestämistavan osalta. Lisäksi uudistuksen päällä on ollut tummia pilviä: onnistuuko ylipäätään koko uudistus asetetulla tavoiteaikataululla? Epävarmuus soten osalta ei saisi hidastaa ja estää kuntien kehittämistyötä tai uusia avauksia. Usein keskustelussa unohtuu se tosiasia, että kuntien on jo nyt mahdollista tarjota kuntalaisille valinnanvapautta palvelusetelin avulla sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalveluissa. Eikö nyt olisi otollinen tilanne vahvistaa oman alueen yrittäjyyttä ja totuttaa kuntalaisia valinnanvapauteen?

Palveluseteli on toiminut valinnanvapauden keinona vuodesta 2009. Ympäri Suomea löytyy paljon esimerkkejä, joissa palveluseteli on tuonut toimivan keinon järjestää kunnan lakisääteisiä palveluja. Hyviä kokemuksia löytyy esimerkiksi Tampereen kehyskunnissa erikoissairaanhoidossa, Vaasassa vammaispalveluissa, Lahdessa ateriapalveluissa ja Mikkelissä yksityisessä päiväkotihoidossa. Palveluseteli edustaa parhaimmillaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin vahvaa yhteistyötä. Setelin käyttö edistää kunnan elinkeinopolitiikkaa ja tuo kuntiin elinvoimaa. Se tukee vahvasti pk-yrittäjyyttä, kun ostopalvelujärjestelmän markkinaa sulkevat kilpailutukset jäävät pois. Palvelusetelijärjestelmässä uudet yritykset voivat hakeutua mukaan toimintaan niin halutessaan, mikä lisää tuottavien yritysten lukumäärää. Esimerkiksi Kuopiossa on sosiaalipalveluissa yli 90 palvelusetelipalveluntuottajaa, joista suurin osa on pienyrityksiä.

Tapahtui sote-uudistuksessa mitä tahansa, kunnat voivat ottaa käyttöönsä valinnanvapauden työkalun jo nyt. Palvelusetelin käyttöä tulisi lisätä merkittävästi kunnissa, kun kansalliset valmistelutyöt ovat käynnissä. Setelin käytössä on lukemattomia mahdollisuuksia esimerkiksi asumispalveluissa, ennaltaehkäisevissä palveluissa ja erityisryhmien palveluntuotannossa. Kunnilla on nyt mahdollisuus olla innovatiivisia ja miettiä, kuinka ne voivat edistää kuntalaisten valinnanvapautta ja järjestää joustavia palveluja niitä tarvitseville. Valinnanvapaus on jo täällä – nyt on kunnan aika tarjota sitä.

Kirjoittaja on Smartumin palveluseteliasiantuntija Moona Kuukka.

Kirjoitus on kaupallinen yhteistyö Smartum Oy:n kanssa. Smartum Palveluseteli on yli 50 kunnassa käytössä oleva valinnanvapausratkaisu, joka tekee palveluseteleiden hallinnoinnin helpoksi ja käytön kustannustehokkaaksi. Lue lisää: palveluseteli.fi, Twitter: @PalveluseteliFi, LinkedIn: Smartum Palveluseteli.