Vanhuspalveluita tulee kehittää asiakas edellä

Hallituksella on valmisteilla lakimuutos ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Eri toimijat ovat voineet ottaa kantaa lakiluonnokseen, jonka yhdeksi tärkeäksi kysymykseksi on noussut paljon keskusteluakin herättänyt sitova hoitajamitoitus. Lainsäädännön avulla resurssit tulisi suunnata yksilölähtöisen, asiakkaan tarpeista lähtevän ja kokonaisvaltaisen hoidon kehittämiseen, kirjoittaa Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n liiketoimintajohtaja Ella Suojalehto.

Nyt lausuntokierroksella olleeseen esitykseen liittyy useita sekä talousvaikutuksiin että henkilöstön saatavuuteen liittyviä ratkaisemattomia kysymyksiä. Lakiehdotus kattaa myös ainoastaan pienen, pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa olevan osan vanhusväestöstä. Järkevää ja lopputuloksen kannalta vaikuttavaa olisikin käsitellä tehostetun vanhuspalvelun mitoitusta yhtä aikaa muiden vanhuspalvelulakiin kohdistuvien esitysten kanssa. Muut esitykset valmistuvat alkuvuodesta 2020.

Lakiehdotuksen merkittävin ongelma kuitenkin on, että se lähtee liian voimakkaasti liikkeelle henkilöstöstä, ei asiakastarpeesta tai hoivan vaikuttavuudesta.  Lailla säädetty sitova henkilöstömitoitus ei takaa hyvää hoidon laatua.

Tavoitteena hyvä vanhusten arki

Diakonissalaitoksella on vahva perimä ammatillisuuden arvostamisessa. Onhan Diakonissalaitos ensimmäisenä Suomessa tarjonnut sairaanhoitajan koulutusta ja tänä päivänäkin se on kahden merkittävän sote-alan oppilaitoksen omistajana. Vahva ammattitaito on hoitotyön ytimessä, mutta tutkinnon suorittaneiden korostaminen antaa kuitenkin väärän viestin siitä, että hoivakodissa voi työskennellä vain pitkän koulutuksen suorittaneet henkilöt.

Vanhusten toimintakyvyn tukemiseen ja elämisessä auttamiseen tarvitaan muitakin työntekijäryhmiä kuin hoitoalan ammattilaisia. On ongelmallista, jos laissa erotetaan toisistaan mitoituksen alainen työ sekä muu hoiva ja elämisessä tukeminen.  Hoivaa tarvitsevan ihmisen näkökulmasta ei ole mielekästä, jos työtehtävät pirstaloidaan ammattinimikkeiden perusteella. Työn lähtökohtana tulisi olla asiakkaan kokonaisvaltainen hoito voimassa olevan laatusuosituksen mukaisesti.

Nyt kommentoitavana ollut lakiehdotus sisältää poikkeuksellisen tarkan kuvauksen siitä, mikä on välitöntä ja välillistä työtä. Välittömällä työllä tarkoitetaan vanhuksen vieressä tehtävää työtä, välillinen taas esimerkiksi raportointia tai kirjaamista. Keinotekoinen jako välilliseen ja välittömään työhön on omiaan ohjaamaan resurssien käyttöä prosessin, ei asiakkaan tarpeiden näkökulmasta.  Se myös mutkistaa työvoiman käyttöä ja lisää hallinnon taakkaa ja estää siten käytettävissä olevien resurssien tarkoituksenmukaista käyttöä.

Samalla ”hoitotyön eetoksen” ja ”tukityön eetoksen” erottaminen toisistaan korostaa tutkintokeskeistä, ei asiakaslähtöistä työkulttuuria. Erottelu ei tue asiakkaan kokonaisvaltaista kohtaamista.

Resurssit tulee suunnata yksilölähtöisen asiakkaan tarpeista lähtevään ja kokonaisvaltaisen hoidon kehittämiseen. On panostettava entistä enemmän hoitotyön johtamiseen, jatkuvaan koulutukseen, työhyvinvointiin, työn sisältöjen kehittämiseen, tehtävien mielekkääseen organisointiin ja teknologian hyödyntämiseen. Tähän työhön hoiva-ala ei tarvitse toimintaa vaikeuttavaa lainsäädännön keppiä, vaan hoivan vaikuttavuutta sekä asiakkaan hyvinvointia lisäävää porkkanaa.

Kirjoittaja Ella Suojalehto on Diakonissalaitoksen Hoivan liiketoimintajohtaja.