Yrittäjyys kukoistaa hoiva- ja terveysalalla

    Kahden viime vuoden aikana sosiaali- ja terveysalalle on perustettu lähes 3000 yritystä. Määrä on peräti 15 prosenttia alan kaikista yrityksistä. Tietokantoja analysoivan Bisnoden kehitysjohtaja Matti Rahikka arvioi tämän kertovan alan kasvusta. Kaikista Suomen yrityksistä on kahden viime vuoden aikana perustettu vain 8,3 prosenttia.

    Alan yritykset myös menestyvät, mitä osoittaa AAA –luokitettujen yritysten määrä. Sosiaali- ja terveysalalla tähän parhaiten menestyvien yritysten joukkoon kuuluu lähes joka viides.

    Yksi kesän jälkeen huippuluokkaan nousseista on terveydenhuoltoa ja sosiaalitoimea analysoiva Vesa Kämäräinen, joka selittää hyvää menestystä osin juuri yritysten nuoruudella. Hän arvioi, että ero saattaisi kaventua, jos muillakin toimialoilla otettaisiin huomioon vain viisi vuotta vanhat yritykset.

    Toimialan uusista yrityksistä ja yritysten menestyksestä kerrotaan tarkemmin keskiviikkona ilmestyvässä Hoiva&Terveys –lehdessä. Sen ensimmäisessä numerossa peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) avaa suhtautumistaan THL:n raha seuraa potilasta –malliin, ja hoiva-alan elinkeinopoliittiseksi edunvalvojaksi siirtynyt entinen Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola kertoo alan näkymistä.

    Lehden ensimmäisessä numerossa kerrotaan sairaanhoitopiirien suhtautumiseroista ensihoitoon, Saksan ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta, vientinäkymistä ja Sote-lakiin esitetystä hankintapykälästä