Olli-Juhani Piri
Ministeri Saarikko: Tällä hetkellä ei ole riittävän vahvoja sote-järjestäjiä
Viime aikoina esille nousseet palveluiden ulkoistamisiin liittyvät kuviot juontavat siihen, että tällä hetkellä ei ole riittävän vahvoja sote-järjestäjiä, uskoo perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko...
Pirkanmaa ja Kainuu pilotoivat maaseutuvaikutusten arviointia
Pirkanmaalla ja Kainuussa pilotoidaan maaseutuvaikutusten arviointia. Arviointi toteutetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluvaiheessa vuoden 2017 syyskuusta vuoden 2018 kesäkuuhun saakka. Arvioinnin tavoitteena on tukea maakunnan...
Lehtileikkeet
Lääkäripalveluyritykset ry: Mitä tapahtuu, jos sote ei toteudu?
Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen arvioi, että soten kaatuminen taas kalkkiviivoille olisi valtava katastrofi. Eniten kaatumisesta kärsisivät...
Muutosjohtaja Hakari: Maakunnan liikkumavaraa ja onnistumista määrittelee valtion rahoitus
Maakuntauudistuksen muutosjohtajana joulukuun alussa aloittanut Kari Hakari valtiovarainministeriöstä pitää uudistuksen onnistumiselle äärimmäisen tärkeänä, että maakunnille jää riittävästi toteuttamisvaraa.
- Se on uudistuksen onnistumisen perusedellytys. Maakuntien...
Maakuntauudistuksen arviointia testataan keväällä
Maakuntien arvioinnista on tulossa monivaiheinen prosessi. Arviointia tullaan harjoittelemaan ensin, minkä jälkeen maaliskuussa olisi määrä käynnistää varsinainen arviointi, kerrotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
- Kaikki...
THL: Sote-kokonaisuudesta muodostuu esityksen perusteella hajanainen ja vaikeasti johdettava
Sote-asiantuntijaryhmän lausunnossa valinnanvapaudesta todetaan, että sopimusohjauksen toimivuudesta Suomessa järjestäjän ja tuottajan välillä ei ole näyttöä nyt kaavaillussa mittakaavassa. Myöskään aikaisemmat kokemukset mallista eivät tue...
THL ehdottaa valinnanvapauslain 18 § 2 momentin ja asiakassetelin käytön pakollisuuden poistoa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat ovat koonneet suuntaa antavia korjausehdotuksia valinnanvapauslain pykäliin. Ehdotuksiin lukeutuvat muun muassa suoran valinnan palveluihin liittyvä 18 § 2 momentin...
Erityisasiantuntija Ilkka: Varautumisvelvoite tarkennettava koskemaan kaikkia palveluntuottajia
Huoltovarmuuskeskus toi esille lausunnossaan huolen kriisi- ja poikkeusolojen valmiudesta, kun toimijakenttä muuttuu uudistusten myötä. Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Lasse Ilkka vakuuttaa blogissaan, että häiriötilanteisiin...
Tomi Hytönen nimitetty maakuntien digitalisoinnin koordinaattoriksi
Valtiovarainministeriö ilmoittaa nimittäneensä Tomi Hytösen hoitamaan maakuntien digitalisoinnin koordinaattorin tehtävää viiden vuoden määräajaksi ajalle 1.12.2017–20.11.2022. Maakuntien digitalisoinnin koordinaattorin tehtävä on sijoitettu osastojaon ulkopuolelle, suoraan...
Lehtileikkeet
Kuntalehti: Mehiläinen tarjoaa ostopalveluja päivystyksen ongelmiin, HUS painottaa sitoutumista
Mehiläisellä ja HUSin edustajilla on näkemyseroja ostopalvelujen sopimisesta erikoissairaanhoidon päivystykseen, uutisoi Kuntalehti. Mehiläisen Lasse Männistö ajattelee,...
Ylijohtaja Varhila: Korvausvelvollisuuden siirtäminen maakunnilta kunnille erittäin hankalaa
Kuntien tarpeellisten ja tulevaa maakuntaa palvelevien pitkäaikaisten investointien rajaaminen on haastavaa ratkaisussa, jossa sote-ulkoistusten irtisanomisesta johtuva korvausvelvollisuus siirrettäisiin maakunnalta kunnalle, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön...
Ministeri Saarikko: Ei ole kestävää, jos julkinen valta joutuu käymään kilpajuoksua yrityselämän kanssa
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kertoo rajoituslakeja käsittelevässä lähetekeskustelussa ymmärtävänsä, että suuryritykset hakevat asemia kiinteistöjä ostamalla ja nykyisen lainsäädännön tulkintaa avartamalla. Ministeri ei kuitenkaan...
Ilman kieltosäännöstä mahdollista, että Siikalatvan kaltainen toiminta yleistyy
Valtiovarainministeriön muistiossa ehdotetaan, että terveydenhuoltolakiin tulisi kirjata kieltosäännös, joka ehkäisisi Siikalatvan kaltaista toimintaa. Vaikka Siikalatvan toiminta kaatuikin kunnan ja Mehiläisen omasta päätöksestä, ei valtiolla...
Huoltovarmuuskeskus: Velvoite yksityisen palveluntuottajan varautumissuunnitelmasta sisällytettävä maakunnan ja palveluntuottajan sopimuksiin
Keskuksen mukaan yhteiskuntaa mahdollisesti kohtaavien vakavien häiriötilojen, suuronnettomuuksien, terveyden erityistilanteiden ja poikkeusolojen varalta tulee varautumisen ja valmissuunnittelun velvoitteet huomioida niin julkisten, yksityisten kuin kolmannenkin...
HUS haluaa, että valinnanvapaus rajoitetaan perusterveydenhuollon palveluihin
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lausunnossa asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa todetaan, että valinnanvapaus tulisi ensimmäisessä vaiheessa rajoittaa koskemaan yksinomaan perusterveydenhuollon palveluja.
Lausunnossa lisätään, että valinnanvapaus...
STEA ehdottaa 342 miljoonan euron avustuksia sote-järjestöille
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus on päättänyt ehdottaa ensi vuodelle yhteensä 342 miljoonan euron avustuksia sote-järjestöille. Summa on kaikkien aikojen suurin, keskuksen tiedotteessa todetaan. Veikkauksen...
Tutkimus: Suomalaisten luottamus yksityiseen sektoriin ennätyslukemissa
Tuoreen Kansan Arvot 2017 -kyselytutkimuksen mukaan kansalaisten luottamus kotimaisiin yrityksiin on huipussaan. Jopa 75 prosenttia kansalaisista kertoi luottavansa yrityksiin, eikä edes sote-säätö ole vienyt...
Lehtileikkeet
Yle: Mehiläinen vetäytyy etäpistesuunnitelmasta – keksi sen sijaan uuden
Mehiläinen on ilmoittanut aikovansa luopua suunnitelmasta perustaa Ouluun Siikalatvan terveysaseman etäpiste, kertoo Yle. Yhtiöllä on kuitenkin...
Hallitusneuvos Järvinen: Kuntien tulisi pidättäytyä maakuntien toimintaan vaikuttavista investoinneista ja sopimusjärjestelyistä
Rajoituslailla halutaan varmistaa, että kuntien tekemät pitkävaikutteiset toimenpiteet eivät vaikuttaisi haitallisesti tulevien maakuntien toimintaan, kertoo STM:n hallitusneuvos Pekka Järvinen Hoivalle & Terveydelle. Lakiesityksessä ehdotetut...
Suomen Yrittäjät: Irtisanomisten korvausvelvoite siirrettävä maakunnilta kunnille
Jo neuvoteltuihin sopimusehtoihin puuttuminen on valtion toimesta periaatteellisesti hyvin suuri asia, toteaa Suomen Yrittäjien kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin Hoivalle & Terveydelle. Rajoituslain tavoitteena on...