Potilasturvallisuutta tutkinut Marja Härkänen hoitotieteen professoriksi
Marja Härkänen nimitettiin professoriksi hoitotieteen laitokselle kesäkuun alusta alkaen. Hän on jo toistakymmentä vuotta tutkinut Itä-Suomen yliopistossa potilasturvallisuuden teemoja, joiden ympärille on kasvanut monitieteinen ja...
Roberto Quintero aloitti Lojerin toimitusjohtajana – Vahvistaa kansainvälistä kasvua
Roberto Quintero on aloittanut Lojer Oy:n ja sen tytäryhtiön Merivaara Oy:n toimitusjohtajana syyskuun alussa. Aiempi toimitusjohtaja Ville Laine jatkaa yhtiön omistajana ja hallituksen jäsenenä.
Quintero...
Nimityksiä Bioretecissä
Biohajoavien ortopedisten implanttien tuottaja Bioretec Oy on nimittänyt tohtori Christopher W. DiGiovannin tieteelliseen toimikuntaansa.
Tohtori DiGiovanni on kansainvälisesti tunnustettu jalka- ja nilkkakirurgi, joka on työskennellyt...
Talousarvioesityksessä leikkauksia kohdistuu yksityislääkäreiden Kela-korvauksiin
Suomen hallitus esitteli tiistai-iltana talousarvioesitystään. Suurin uutinen alalle oli se, että uusia valtiovarainministeri Riikka Purran aiemmin ehdottamia leikkauksia sote-järjestöille ei ole budjettiesityksessä.
Budjettiesitys sisältää kuitenkin...
Suomen Paikallislääkärit aikoo perustaa lääkäriasemia pienille paikkakunnille, joissa saatavuus on heikkoa
Suomen Paikallislääkärit Oy aikoo perustaa useampia lääkäriasemia paikkakunnille, joilla perusterveydenhuollon saatavuus on ollut huonoa.
Yritys on perustettu keväällä 2025 ja se avaa lokakuussa toimipisteet kolmella...
Kysely sote-palveluiden periaatteista: Kansalaiset korostavat yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäisyä
Yli 22 000 ihmistä vastasi kyselyyn siitä, millaisilla periaatteilla sosiaali- ja terveyspalveluista pitäisi päättää
Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE) pääsihteeri Maija Miettinen kirjoittaa kolumnissaan,...
Pirkanmaan hyvinvointialue organisoi kuntoutuspalveluita ja aikoo käynnistää yhteistoimintaneuvottelut
Pirkanmaan hyvinvointialue aikoo organisoida uudelleen kuntoutuspalveluitaan. Muutosten toteuttaminen edellyttää yhteistoimintaneuvotteluita, joka koskee 740 työntekijää. Yt-neuvotteluilla ei tavoitella irtisanomisia. Suurimmat työntekijäryhmät kuntoutuksessa ovat fysioterapeutit ja...
Avilta huomautus Pirkanmaan hyvinvointialueelle kouluterveydenhuollon lääkäripalveluista
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen ja pyytänyt lisäselvityksiä alueen koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäripalveluiden järjestämisestä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan...
Varha aikoo vuokrata sote-keskukselleen tilat eQ:n kiinteistörahastolta Turussa
Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha on etsinyt pitkään uutta sijaintivaihtoehtoa Turun keskustan sote-keskukselle, sillä nykyinen keskustan terveysasema Käsityöläiskadulla on sekä ahdas että huonokuntoinen.
Viime vuonna Varha sai...
Turkuun nousee uusi ikäihmisten hoivakoti, jonka palvelut tuottaa Rinnekoti
Turkuun nousee uusi ikäihmisten hoivakoti, jonka palvelut tuottaa Rinnekoti. Kohteen rakentaminen alkaa arviolta syys-lokakuussa 2025, ja se valmistuu suunnitelmien mukaan loppuvuodesta 2026.
Kaksikerroksiseen hoivakotiin tulee...
Mainiokodit rakentaa ikääntyneiden asumispalveluyksikön Kokkolaan
Mehiläisen omistama Mainiokodit avaa uuden asumispalveluyksikön Kokkolassa Koivuhaan alueella loppuvuodesta 2026. Rakennustyöt alkavat elokuussa 2025.
Uuteen hoivakotiin valmistuu 50 ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa.
Väestö Keski-Pohjanmaan alueella...
Genomillin teknologia yksinkertaistaa dna:n sekvensointia
Dna:n sekvensointi on edistyneimpiä menetelmiä syövän diagnostiikassa. Rutiinikäyttöä kuitenkin hidastaa menetelmien hankaluus. Turkulaisen Genomill Health Oy:n kehittämä ratkaisu yksinkertaistaa sekvensointia edeltäviä laboratoriovaiheita ja tekee...
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue nimesi johtajat aikuissosiaalityöhön ja vammaisten palveluihin
Valtiotieteiden maisteri Kristina Nousiainen on nimetty Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vammaisten palvelujen palvelualuejohtajaksi. Aikuissosiaalityön palvelualuejohtajaksi on nimetty valtiotieteiden maisteri Hanne Niemi.
Hanne Niemi on aloittanut...
Uutisia hyvinvointialueilta: Pohteen talousarviossa ylityspainetta, Kuusamon pelastusasemahanke etenee
Pohjois-Pohjanmaan aluehallitus käsitteli tammi−kesäkuun osavuosikatsausta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen osavuosikatsaus kertoo sekä haasteista että myönteisistä kehityskuluista. Talousarvioon kohdistuu ylitysriskiä loppuvuonna.
Katsaus vuoden 2025 ensimmäiseen vuosipuolikkaaseen osoittaa, että talouden...
Kotihoidon etäpalvelut ovat murrosvaiheessa hyvinvointialueilla, asiakkaiden määrä kasvaa
Nordic Healthcare Group NHG on hyvinvointialueiden toiveesta arvioinut kotiin vietävien teknologioiden vaikuttavuutta. Teknologiat ovat entistä suuremmassa roolissa ikääntyneiden palveluissa.
NHG teki viime keväänä 12 hyvinvointialuetta...
Miten isot terveysyhtiöt lähtevät mukaan yli 65-vuotiaille suunnattuun valinnanvapauskokeiluun?
Kela on tehnyt sopimuksen kaikkiaan 380 palveluntuottajan kanssa yli 65-vuotiaille suunnatussa valinnanvapauskokeilussa. Kaikki sopimuskumppanit voi nyt tarkistaa kela.fi hakupalvelusta.
Mukana ovat kaikki valtakunnalliset yritykset kuten...
Lainsäädännön arviointineuvosto kaipaa lisää tietoa sote-palveluiden alihankintojen ketjutuksen vaikutuksista
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden alihankintaa edistävästä lakiehdotuksesta. Se kaipaa lisää arviointia sote-palveluiden alihankintojen ketjutuksen vaikutuksista.
Lakiehdotuksen keskeiset esitykset...
THL ehdottaa sairausluokkien lisäämistä sote-rahoitusmalliin
THL on julkaissut ehdotuksensa hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta koskevan laskentamallin päivittämiseksi. Malli koskee sitä, miten valtaosa hyvinvointialueiden noin 26 miljardin euron rahoituksesta jaetaan...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue käynnistää koko henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintamenettelyn viimeisimmässä kokouksessaan. Yt-neuvottelut koskee koko henkilöstöä ja sillä tavoitellaan henkilöstökuluista noin 13–16 miljoonan euron säästöjä vuodelle 2026.
Yt-menettelyn tuloksia on...
Kaksi Aivoliiton kurssia jatkuu Coronarian toteuttamina Turussa
Aivoliiton Palvelut Oy:n konkurssipesän ja Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy:n välinen liiketoimintakauppa on vahvistunut. Kaupan myötä kaksi Kelan kurssia siirtyy Coronarian toteutettaviksi 1.9.2025 alkaen. Aivoliitto ry...