perjantai, 12 syyskuun 2025
Koti Tekijät Viestit Hoiva&Terveys

Hoiva&Terveys

Hoiva&Terveys
5255 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

Haasteellinen alkuvuosi

Terveyspuolella Holmström luonnehtii alkuvuotta hyvin haasteelliseksi niin työterveydessä kuin yksityisten terveyspalvelujen tuottamisessakin. - Emme mekään ole siitä olleet vapaita. Monet yritykset ovat käyneet yt-neuvotteluita, jotka saattavat...

Kaiser Permanente sai netissä tuloksia aikaan

Yhdysvaltalaionen terveysalan jättiläinen Kaiser Permanente kertoo tuoreessa vuosikertomuksessaan nettipohjaisten palveluiden menestyksestä (kaiserpermanente.org). Sen My Health Managerilla on jo 4,4 miljoonaa käyttäjää. Jäseniä Kaiser Permanentella on...

Contextialle toimipiste Espooseen

Lääkäri- ja terapiakeskus Contextia Oy avaa Niittykummussa uuden toimipisteen elokuun alussa. Toimitusjohtaja Timo Palmula sanoo Contextian liikevaihdon kasvaneen vuoden alkupuoliskolla 30 prosenttia. - Uskomme tuottamiemme palvelujen...

Muut tiedotusvälineet:

YLE: Terveyskeskuksen vaihtaminen onvilkastunut heinäkuun loppuun mennessä. Joensuun työssäkäyntialueella vaihtoeja on tapahtunut jo ”reilusti yli sata”. Eniten vaihtoja on tullut Liperistä ja Ylämyllyltä joensuuhun...

Suomi vastaa komissiolle syyskuussa

Suomi antaa vastauksensa EU:n komission potilasdirektiiviä koskevaan perusteltuun lausumaan syyskuun alussa. Vastausta laaditaan sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön yhteistyönä. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee...

Avilta Mäntänvuoren terveydelle puhtaat paperit

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin esittämä valitus Mäntänvuoren terveydestä ei johtanut aluehallintoviranomaisen toimenpiteisiin. Sairaanhoitopiiri esitti huolensa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle siitä, että Mäntänvuoren terveys Oy olisi suosinut Pihlajalinna...

Keskustelu aluesairaaloista kiihtyi

Keskustelu aluesairaaloista ja etenkin synnytysosastojen tulevaisuudesta kiihtyi. Keskustelua vauhditti sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) arvio soten vaikutuksista ja Iltalehden listaus mahdollisesti lakkautuksen alle...

Byrokratia syö aikaa ruotsalaislääkäreiltä

Ruotsalaiset lääkärit käyttävät tuoreen tutkimuksen mukaan hallinnolliseen työhön aikaa kaksi kertaa niin paljon kuin englantilaiset kollegansa. Lääkärien mukaan sähköisten potilaskertomusten kirjoittamisesta ja hallinnollisista töistä...

Muut tiedotusvälineet:

Salon Seudun sanomat: Jonot salon terveyskeskuspäivystyksessä ovat kesällä venyneet. Normaalina aikana jonotusaika on vaihdellut 2-4 tuntiin, mutta nyt jonot ovat pahimmassa tapauksessa yli neljän...

Rahoitustyöryhmälle vaihtoehtoisia malleja

Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee johtaa valmisteluryhmää, joka tekee työtä varsinaiselle rahoitustyöryhmälle, jonka puheenjohtajina toimivat sosiaali- ja terveysministeriön molemmat ministerit: sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.)...

Sillanaukee: Tuskin vaikutusta rahoitustyöryhmään

Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeen mielestä komission lausumalla tuskin on vaikutusta sen enempää rahoitustyöryhmän työhön kuin soteuudistuksen jatkoonkaan. Hän korostaa implementoinnin tapahtuneen nykyisen lain ja korvauskäytäntöjen...

Pentti Huovinen Turun lääketieteellisen dekaaniksi

Bakteeriopin professori Pentti Huovinen on nimitetty Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaaniksi 1.8.2014 alkaen.

Markku Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen johtajaksi.

VTT Markku Jokisipilä on nimitetty 17.6.2014 Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi.

Attendon nimityksiä

Piia Kurki on nimitetty 1.4.2014 alkaen palvelukodin johtajaksi Attendo Villa Häitilän palvelukotiin Hämeenlinnaan. Hän on aiemmin työskennellyt yrityksessä sairaanhoitajana. Pirjo Huusko on nimitetty 1.6.2014 alkaen...

Potilasdirektiivi vaikuttanee soten jatkovalmisteluun

Terveyspalvelualan Liiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen pitää komission Suomelle antamia moitteita ”tosi isona” asiana. EU:n komissio on antanut perustellut lausuman Suomen tekemästä potilasdirektiivin itoimeenpanosta. Hirvonen sanoo,...

Hankintadirektiivillä Suomessa eri tulkinta kuin Ruotsissa

Karolinska Institutetin professori Mats Brommels ihmettelee, miksi Suomessa hankintadirektiiviä tulkitaan eri tavoin kuin Ruotsissa. Brommels osallistui asiantuntijaryhmän jäsenenä sote -uudistuksen valmisteluun. Brommelsin mukaan suurimmat erot...

Sotessa lähtökohdat ovat paikallaan

Professori Mats Brommels pitää sote-uudistuksen kaikkein parhaana osana luopumista kunnallisesta järjestämisvastuusta. - Meillä on paljon pieniä kuntia, jotka eivät pysty järjestämisvastuutaan hoitamaan. Rahoitus voidaan saada toimivaksi...

Parlamentaarinen ohjausryhmä vielä koolle

Sote- uudistusta vetävä parlamentaarinen ohjausryhmä on kutsuttu koolle elokuun alussa. Alun perin annettiin ymmrättää työn päättyneen kesäkuun lopussa järjestettyyn tiedotustilaisuuteen. Hoiva&Terveyden tietojen mukaan elokuun...

Attendo vaatii Mänttä-Vilppulan uhkasakkoa maksuun

Attendo on laittanut markkinaoikeudelle hakemuksen, jossa esitetään, että Mänttä-Vilppulalle asetettu viiden miljoonan euron uhkasakko tuomitaan maksettavaksi. Se on myös pyytänyt markkinaoikeutta asettamaan kaupungille uuden...

Mikeva jatkaa vahvaa kasvuaan, osti Hoitokoti Tammikartanon

Mikevan toimitusjohtaja Pertti Pitkäranta sanoo yrityksen jatkavan ripeää kasvuaan myös tänä vuonna. Mikevan liikevaihto on noussut vuoden 2009 24,5 miljoonasta eurosta viime vuoden lopun...