Hoiva&Terveys
Terveystalo tutki: Hoitoonpääsy on vaikeaa
Terveystalon teettämästä Mitä terveys on tutkimuksesta ilmenee, että asiakkaat ovat tyytyväisempiä yksityisten yritysten kuin julkisen sektorin tarjoamiin palveluihin, mutta yksityiselläkin puolella on edelleen vakavia...
Tuominen: Hoitoonpääsyyn kiinnitettävä huomiota
Terveystalon johtava ylilääkäri Juha Tuominen sanoo, ettei yksityisillä terveyspalvelujen tuottajilla ole syytä tyytyväisyyteen hoitoonpääsyn suhteen.
- Myös yksityisen puolen kuluttajat kokevat haasteita hoitoon pääsyssä. Meidän...
Pohjois-Pohjanmaan ensihoito pelastuslaitokselle
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on päättänyt tilata koko ensihoidon pelastuslaitokselta vuodesta 2015 alkaen.
Ensihoidon vastuulääkäri Matti Martikainen luettelee syiksi kustannukset, johtamisjärjestelmän paremman koordinaation.
- Kun on isot...
Kasvustrategia: Terveysalan tutkimusinvestoinnit 2,5-kertaisiksi
Eilen julkistettu terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia pyrkii siihen, että alan yksityiset tutkimusinvestoinnit 2,5-kertaistuvat Suomessa vuoteen 2020 mennessä.
Tavoitteena on luoda Suomeen vuodesta 2016...
”Kova, mutta ei epärealistinen tavoite”
Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Merikallio sanoo, että kasvustrategian tavoite on kova, mutta ei epärealistinen. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa terveysalan yksityiset investoinnit ovat noin nelinkertaisia...
Ideat ulos kirjoituspöydän laatikoista
Terveysteknologian Liitto FIHTA ry:n toiminnanjohtaja Terhi Kajaste toteaa, että Suomessa pitäisi pystyä paljon nykyistä tehokkaampaan ideoiden ja innovaatioiden tuotteistamiseen ja kaupallistamiseen.
- Ideat eivät saisi...
Mainio Vire laajensi Turussa
Mainio Vire on avannut uuden yksikön Turkuun. Vire Koti Yli-Maariassa tarjotaan ikäihmisille ympärivuorokautisia hoivapalveluja. Sen neljässä ryhmäkodissa on yhteensä 48 ryhmäkotiasuntoa yhdessä tasossa.
Vire Kodissa...
Tampere haluaa säästöjä sairaanhoitopiiriltä
Tampereen kaupunki on budjetoinut tälle vuodelle 7,1 miljoonaa vähemmän ostoja sairaanhoitopiiriltä verrattuna vuoden 2013 toteumaan. Palvelujen käyttö ei ole kuitenkaan vähentynyt, ja palvelusopimus uhkaakin...
Pirkanmaan shp tavoitteissaan
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on päässyt varsin hyvin taloudellisiin ja toiminnallisiin tavoitteisiinsa, ilmenee arviointikertomuksesta. Sairaanhoitopiirin valtuusto ja käsitteli maanantaina tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.
Tytäryhtiöt mukaan lukien sairaanhoitopiiri hoiti...
Kunnat jatkavat alibudjetointia
PIrkanmaan sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota ulkoisten palvelusopimusten toteutumista kuvaavan mittaristoon. Se arvostelee huomion keskittämistä kustannuksiin.
Tarkastusjohtaja Jarmo Paananen kiinnittää huomiota palvelujen määrän arviointiin.
- Tilauksia...
Marko Nikkasesta sektorijohtaja Mehiläseen
Sosiaalikasvattaja, työnohjaaja Marko Nikkanen on nimitetty Mehiläinen Kuntapalveluiden lastensuojelusektorin johtajaksi. Hän raportoi Mehiläinen Kuntapalveluiden liiketoimintajohtaja Johanna Asklöfille. Nikkanen on työskennellyt Mehiläisessä vuodesta 2012,...
Vantaa ottaa ulkoistuksen takaisin itselleen
Vantaa päätti ottaa Hakunilan terveysaseman takaisin itselleen. Terveysasema on ollut kolmen vuoden ajan ulkoistettuna Attendolle.
Vantaan terveyspalvelujohtaja Timo Aronkytö perustelee muutosta lääkäripulan helpottumisella.
- Kun...
KPMG: Kustannukset pysyneet kurissa
Vantaan sosiaali- ja terveyspalvelulautakunnan käyttämä KPMG:n selvitys kertoo kustannusten pysyneen Hakunilan terveysasemalla hyvin kurissa ja toiminnan tehostuneen Attendon aikana. Attendon kolmivuotinen sopimus kattaa vuodet...
Terveystalo jatkaa Kärppien kanssa
Oulun Kärpät ja Terveystalo ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Terveystalo vastaa koko Kärppä-perheen terveyden ja äkillisten vaivojen hoidosta. Sopimus kattaa myös markkinointiyhteistyön.
Pääasiallisesti Kärppien pelaajien terveydenhuollosta...
Oikaisu
Keskiviikon uutiskirjeeseemme oli jäänyt virheellisesti Siikalatvan sairaankuljetuksen toimitusjohtajan nimeksi Tovi Siikalatva. Siikalatvan sairaankuljetus Oy:n toimitusjohtaja on Toni Långstöm.
Muut tiedotusvälineet:
YLE: Seinäjoen kaupunkinginhalllitus on hyväksynyt 5,3 miljoonan euron lisärahoituksen erikoissairaanhoidon menoihin. Kaupunki on samalla asettanut kahden prosentin säästötavoitteen kaikille hallintokunille ja kuntayhtymille. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin...
Kotihoitoon kehitettiin tehokkaampia toimintatapoja
Kotihoidon parempi organisointi toi säästöjä, helpotti kiirettä ja vapautti aikaa asiakastyöhön Tekesin rahoittamassa hankkeessa, joka toteutettiin Ylä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
- Kotihoidossa on väärinkäsityksiä siitä, mikä...
Huovinen rauhoittelee: Sote etenee suunnitellusti
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) kertoi torstaina tiedotteella sote –uudistuksen valmistelun etenevän suunnitellulla tavalla. Huovinen johtaa uudistusta valmistelevaa parlamentaarista ohjausryhmää.
Huovinen myöntää aikataulun olevan tiukan,...
Leikkuriin joutunut YTHS on saamassa lisärahoitusta
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS jatkaa neuvotteluja rahoittajiensa kanssa, jotta kehysriihessä sovittu 4,1 miljoonan euron supistus säätiön rahoitukseen voitaisiin kattaa ainakin osittain. Rahoittajilta on saatu positiivista...
Työryhmä: resursseja ammattiin opiskelevien terveydenhuoltoon
STM:n opiskeluterveydenhuoltoa selvittänyt työryhmä on huolestunut lukiolaisten ja nuorisoasteen ammattiin opiskelevien terveys- ja hyvinvointieroista. Työryhmä ehdottaa resurssien lisäämistä erityisesti ammatillisten oppilaitosten terveydenhuoltoon, jotta terveyserojen...