Hoiva&Terveys
Maakunta- ja sote-uudistuksessa kangertelee eniten runsaasti palveluja tarvitsevien tunnistaminen sekä palveluketjujen määrittely
Maakunta- ja sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannetta on kartoitettu jälleen muutosjohtajille kohdistetuilla seurantakyselyillä. Muutosjohtajien mukaan pisimmällä ollaan maakuntien ja kuntien välisen yhteistyön rakentamisessa. Myös väestön...
Hus pystyy tekemään kaihileikkaukset halvemmalla kuin yksityiset
Husin silmien linjajohtaja Jukka Moilanen seuraa kaihileikkausten kustannuksia tarkoin. Vertailukohtaa on julkisen hoidon kustannuksiin noin 10 palvelusetelituottajasta, jotka hoitavat vähän yli puolet sairaalan kaihileikkauksista.
...
Brändiuudistuksen tehnyt Med Group: ”Palvelusetelien käyttö lähtenyt hyvään kasvuun”
Med Group ilmoitti keskiviikkona uudesta brändiuudistuksesta. Samalla yhtiö kommentoi palvelusetelien käyttöä. Yhtiön toimitusjohtaja Kari Virran mukaan palvelusetelien käyttö on lähtenyt hyvään kasvuun.
- Tällä hetkellä...
Verkkokaupalla pian jo seitsemän prosenttia Ruotsin apteekkimyynnistä
Oriolan toimitusjohtaja Eero Hautaniemikommentoi koko syksyn vaivanneita toimitusvaikeuksia yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä. Hän myös kommentoi Ruotsin markkinoita.
- Syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana lääkkeiden toimitusvarmuus laski...
Mehiläinen avaa kehitysvammaisten palvelukodin Kuopioon
Mehiläisen kehitysvammaisten palvelukoti Omakoti Retiisi valmistuu Kuopion Petoseen syksyllä 2018. Uuteen palvelukotiin tulee yhteensä 20 asukaspaikkaa ja päivätoiminnassa panostetaan vahvasti luonnonläheisyyteen, eli ns. green...
Oululainen Qlu sai Kuuloliiton palkinnon
Oululainen Qlu Oy on Kuuloliiton vuoden 2017 Herkällä korvalla -esteettömyyspalkinnon saaja. Kuuloliiton mukaan yritys on edistänyt merkittävästi esteettömyyttä kehittämällä induktiosilmukoiden testausmenetelmän, joka tarjoaa luotettavaa tietoa...
Nimityksiä
Hyvinvointialan liiton liittokokous valitsi 26.10. hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpään. Varapuheenjohtajiksi valittiin Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton toiminnanjohtaja Virpi Dufva ja Suomen Terveystalon toimitusjohtaja Yrjö Närhinen.
Muiksi hallituksen...
Lehtileikkeet
Yle: Oikeus tuomitsi Pihlajalinnan maksamaan korvauksia hoitajalle
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona Pihlajalinna-konsernin korvauksiin työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä, uutisoi Yle. Oikeuden käsiteltävänä oli tamperelaisen hoivakodin henkilökunnan potkuista...
Lehtileikkeet
Lääkärilehti: Lääkärit ja sidonnaisuudet – avoimuus on luottamuksen perusta
Marjo Parkkila-Harju korostaa Lääkärilehden blogissaan sidonnaisuuksien ilmoittamisen tärkeyttä ja sanoo Lääkäriliiton olevan edelläkävijä tässä asiassa....
Hyvinkään valtuusto on hyväksynyt sopimuksen sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtymisestä kuntayhtymälle
Hyvinkään kaupungin valtuusto on hyväksynyt sopimuksen, jolla järjestämisvastuu sote-palveluista siirtyy Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymälle 1.1.2018 alkaen. Muut kunnat päättävät asiasta marraskuun aikana ja kuntayhtymävaltuusto 14.12.17....
Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen muutosjohtajaksi kymmenen hakijaa
Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen muutosjohtajan määräaikainen virka oli haettavana 2. - 20.10.2017. Määräaikaan mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:
Ahokas Päivi, Oulu, Hinno Kimmo, Oulu, Kantola...
THL: Sairaaloihin yli puoli vuotta hoitoa odottaneita vähiten kymmeneen vuoteen
Sairaaloihin yli puoli vuotta hoitoa odottaneita oli elokuussa 2017 vähemmän kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Elokuun 2017 lopussa 116 817 potilasta odotti hoitoonpääsyä sairaanhoitopiirien sairaaloihin....
Maakunta- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä käsitteli aluekehittämis- ja kasvupalvelulakiin tehtäviä muutoksia
Aluekehittämis- ja kasvupalvelulakiin kevään 2017 lausuntokierroksen jälkeen tehdyt muutokset esiteltiin projektiryhmälle 24.10. kokouksessa. Keskeisiä muutoksia ovat muun muassa maakunnan oman palvelutuotannon kiellon poisto. Maakunta...
Tuomas Pöystin seuraajaksi kymmenen hakijaa
Valtiovarainministeriössä avoinna olleeseen hallintopolitiikan alivaltiosihteerin virkaan tuli määräaikaan mennessä yhteensä kymmenen hakemusta. Aiemmin virkaa hoiti Tuomas Pöysti, joka siirtyy oikeuskansleriksi. Virka täytetään ajalle 1.1.2018–31.12.2022.
Alivaltiosihteerin...
Valinnanvapauden tärkeys vähentynyt kuntalaiskyselyn mukaan
Kuntaliiton tämänvuotisessa Artturi 2 -kyselyssä valinnanmahdollisuuden tärkeys on vähentynyt, ja vain 54 prosenttia kuntalaisista pitää sitä tärkeänä. 15 prosenttia vastaajista ei pitänyt sitä lainkaan...