Hoiva&Terveys
Pirkamaalla halutaan jo päästä toteutukseen
- Toivoisin että vääntäminen jo loppuisi ja päästäisiin tekemään uudistusta. Pirkanmalle on jo rekrytoitu 19 ihmistä maakuntauudistuksen valmisteluun, ja 8 lisärekrytoinnille on lupa, maakuntaprojektijohtaja...
VTT: Kuntaliitokset eivät tuoneet säästöjä mutta vaikuttivat palveluverkkoon
Vuonna 2009 voimaan tulleilla kuntaliitoksilla ei ollut vaikutusta kuntien kokonaismenoihin. Sen sijaan liitosten sisällä tapahtui merkittäviä palveluverkon muutoksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalojen työpaikkojen siirtyessä pienistä...
Päätös kunnallisen työterveyslaitoksen yhtiöittämisestä kannattaa tehdä heti
Kunnallisten työterveyspalvelujen järjestämistapa vaihtelee eri kunnissa. Osa on yhtiöitetty omiksi yhtiöiksi, osa jatkaa in-house yhtiöinä ja osa toimii markkinayhtiöinä. Lisäksi on liikelaitoksia, jotka odottavat...
Kouvola hyväksyi Kymenlaakson vapaaehtoisen sosiaali- ja terveyspalveuiden kuntayhtymän perustamisen
Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana yksimielisesti vapaaehtoisen sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän perustamisen Kymenlaaksoon. Tavoitteena on, että uusi kuntayhtymä aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa ja kaikki...
Pekka Sauri vahvistaa Aalto EE:n julkisen johtamisen ja itsensä johtamisen osaamista
Aiemmin Helsingin apulaiskaupunginjohtajana toiminut Fil.tri, Executive MBA Pekka Sauri on nimitetty Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) Senior Advisoriksi.
– Pekka vahvistaa erinomaisesti julkisen johtamisen...
Turun kaupunginjohtajaksi valittiin Minna Arve
Turun kaupunginvaltuusto äänesti maanantaina Turun kaupunginjohtajaksi Minna Arven (kok.). Hän voitti suljetussa lippuäänestyksessä vastaehdokkaansa, apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen (sd.) yhdellä äänellä luvuin 34-33. Minna Arve...
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaksi haki myös muutosjohtajia
PSSHP:n johtajaksi haki määräaikaan mennessä kymmenen henkilöä: Kainuun sote -kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto, Keski-Pohjanmaan sote muutosjohtaja ja Soiten toimitusjohtaja Ilkka Luoma (Kokkola), Oulun hyvinvointijohtaja...
Lähes puolet uusista lääkkeistä kohdennetuille potilasryhmille
Lääkekorvausjärjestelmän väliraportin STM:lle luovuttanut selvityshenkilö, professori Heikki Ruskoaho haluaa tutkia lisää erityisen kalliiden ja yksilöllisten lääkkeiden kustannuksia ja vaikutuksia.
– Lääkekehitys tuo yksilöllisempiä lääkkeitä kohdennettuina...
Soten digimuutoksen kustannukset ja hyödyt eri osoitteisiin
Soten mittava ICT-uudistus on päässyt hyvään alkuun sekä maakuntien että soten osalta. Maakuntien kehitystyötä ohjaa valtiovarainministeriö, soten osalta sosiaali- ja terveysministeriö. Mukana on lukuisia...

Lehtileikkeet
Turun Sanomat: Kaupunginjohtajana Minna Arve haluaa selkeyttää maakunnan ja suurten kaupunkien rooleja
Turun kaupunginjohtajakisan eilen illalla voittanut Minna Arve (kok.) aikoo ensi töikseen ottaa aktiivisen...

Uutissuomalainen: Risikko haluaa keskustelun keskittämisasetuksesta nyt
Uutissuomalaisen mukaan sisäministeri Paula Risikko (kok.) haluaa, että pelisäännöt yksityisestä leikkaustoiminnasta pitää kirjata lakiin tai asetukseen.
– Tarvitsemme pelisäännöt siitä, miten yksityinen leikkaustoiminta...
Mehiläisellä uusia digipalveluita Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilussa
Mehiläinen on ottanut Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilussa käyttöön OmaMehiläinen-sovelluksen sekä uuden sähköisen ajanvarauspyynnön, joka päättelee asiakkaan oireista alustavan diagnoosin ajanvarauksen yhteydessä.
- Digitaaliset palvelut tulevat parantamaan merkittävästi...