maanantai, 8 syyskuun 2025
Koti Tekijät Viestit Anne Kortela

Anne Kortela

Anne Kortela
2778 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

Orion jatkaa Kuopion tehtaan tuotannon mahdollisen ulkoistuksen selvittämistä ulkomaille – toiminta jatkuu vähintään kesään...

Orion Oyj ilmoitti 19.2.2024 arvioivansa Global Operations -toimintoonsa kuuluvan Kuopion lääketehtaan tuotannon mahdollista ulkoistusta Suomen ulkopuolelle. Arviointiin liittyneet yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut on nyt saatu...

Soiten henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulokset valmistuivat – vastaajista lähes 80 % suosittelee Soitea työnantajana

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulokset ovat valmistuneet. Saadut tulokset olivat osittain parempia ja osittain heikompia kuin edellisen vuoden tulokset. Soitea työnantajana suosittelee 79,7...

Aurora Innovation nimitti uuden toimitusjohtajan ja laajentaa potilaan ja terveydenhuollon vuorovaikutusta parantavaa palveluaan Euroopassa

Ruotsalainen terveysteknologiayhtiö tavoittelee kansainvälistä kasvua uuden johdon tukemana. Yhtiö panostaa entistä vahvemmin innovointiin ja ohjelmistokehitykseen. Terveydenhuoltopalvelujen saavutettavuuteen keskittyvä terveysteknologiayhtiö Aurora tInnovation on nimittänyt Jonas Ahlkvistin...

Heltti ja Filosofian Akatemia julkaisevat Ajatustyön suunta -selvityksen tuloksia: ajatustyötä tekevät ajattelevat iltaisin tai...

Heltti ja Filosofian Akatemia selvittivät, miten työelämämurros tietotyöstä kohti tekoälyn tukemaa ajatteluintensiivistä työtä näkyy työikäisten arjessa. Kyselyyn vastasi 635 tietotyötä/ajatustyötä tekevää. Kartoitusta täydennettiin laadullisilla...

Terveydenhuollon haasteet eivät ainakaan vielä näy potilasvahinkotilastoissa

Vuonna 2023 potilasvahinkoilmoituksia jätettiin Potilasvakuutuskeskukselle noin 9 400. Tänään julkaistun vuosiraportin luvut kertovat vakiintuneesta tilanteesta potilasvahinkorintamalla, eivätkä terveydenhuollon ajankohtaiset haasteet ainakaan toistaiseksi näy potilasvahinkotilastoissa. Suurin...

Lehtileikkeet: Ministeri Juuso ei kannata Meri-Lapin maakuntasiirtoa, Oriola tekee tuloskäännettä

Yle: Ministeri Kaisa Juuso ei kannata Meri-Lapin siirtymistä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) ei kannata Meri-Lapin siirtymistä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. – Ehdotus on aika...

Lapin hyvinvointialueella valmistellaan taloudensopeutusohjelmaa

Lapin hyvinvointialueen johtaja Tapani Melaluoto kertoi tänään tiedotustilaisuudessa sopeutusohjelmasta, jota valmistellaan alueen alijäämän kattamiseksi. – Valtiovarainministeriö on myöntänyt meille lainaottovaltuutta, jonka ehtona on hyvä ja...

Soitessa aloitetaan johtamisjärjestelmän uudistaminen sekä hallinnon yhteistoimintamenettely

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten vuoden 2023 tilinpäätöksen alijäämä on ennusteen mukaan noin 22 miljoonaa euroa, mikä on aiempaa ennakoitua merkittävästi suurempi. Taloudellisen tilanteen korjaamiseksi aluehallitus...

Orionin Liisa Hurme: Q3 oli odotetun vahva ilman vertailukauden merkittävää ennakkomaksua

Orion julkaisi tänään 13.2. tilinpäätöstiedotteensa. Toimitusjohtajan Liisa Hurmeen katsaus: ”Vuosi 2023 oli Orionille jälleen yksi tapahtumarikas vuosi, jonka merkittävimpiä saavutuksia olivat kliinisen kehitysputken eteneminen ja Nubeqan...

Raaseporin sairaalan jatkosuunnittelu etenee

HUSin yhtymähallitus hyväksyi suunnitelman, jonka mukaan Raaseporin sairaalan toimintoja aletaan siirtää asteittain ensi vuoden alkuun mennessä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuulle. Kokonaisvastuu Raaseporin sairaalan toiminnoista siirtyy vuoden...

Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n liiketoiminta jatkuu normaalisti

Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n palvelutoiminnan siirto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen omaksi palvelutuotannoksi etenee. Varsinais-Suomen hyvinvointialue on päättänyt syksyllä 2023 omistajapoliittisena linjauksenaan, että Somerolla sijaitsevan Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n palvelutoiminta...

Bittium laajentaa tuettujen EKG-analyysiohjelmistojen valikoimaa puolalaisen palvelukumppanin avulla

Bittium laajentaa EKG-analyysiohjelmistojen tarjontaansa uuden palvelukumppanin, puolalaisen Medicalgorithmics S.A:n tekoälypohjaiseen sydämen diagnostiikkaohjelmistoon. Tämä mahdollistaa Bittiumille entistä kattavamman kokonaisratkaisun tarjoamisen asiakkailleen rytmihäiriöiden diagnosointiin. Yhteistyö alan tunnettujen...

Allergiarokotteita kehittävän Desentumin 12 miljoonan euron osakeanti täyttyi ennätysvauhtia

Allergiarokotteita kehittävän biolääkeyhtiö Desentum Oy:n 12 miljoonan euron osakeanti oli Springvest Oyj:n kymmenvuotisen historian suurin rahoituskierros. Anti ylimerkittiin alle kolmessa viikossa suomalaisten sijoittajien voimin. –...

DelSiTech syventää yhteistyötä amerikkalaisen lääkeyhtiön Tolmarin kanssa

Turkulainen lääkeannosteluteknologia- ja lääkekehitysyritys DelSiTech Oy ja pääasiassa USA:n markkinoilla toimiva lääkeyhtiö Tolmar International ovat solmineet yhteistyö- ja lisenssisopimuksen, jonka mukaan Tolmar saa maailmanlaajuisesti...

THL: Kiireettömään erikoissairaanhoitoon odottaneiden määrän kasvu pysähtyi loppuvuonna

Joulukuun 2023 lopussa lähes 174 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon hyvinvointialueilla. Hoitoa odottaneita potilaita oli noin 3 500 vähemmän kuin elokuussa 2023. Yli puoli...

Touhula-päiväkodit ruotsalaisen koulutusalan pörssiyhtiön AcadeMedian omistukseen

Ruotsalainen koulutusalan toimija AcadeMedia Group ja suomalainen varhaiskasvatustoimija Touhula-päiväkodit yhdistävät osaamisensa, kun Touhula-päiväkodit siirtyy AcadeMedian omistukseen 1.3.2024 alkaen. Touhula-päiväkotien verkostoon kuuluu 113 päiväkotia 40 paikkakunnalla...

Lehtileikkeet: Tekonivelleikkauksia siirtyy yksityiselle jonojen takia, Osaamattomuus tulee kalliiksi Sysmässä

Aamulehti: Yksityinen terveysjätti aloitti lonkkaleikkaukset Tampereella Pihlajalinna on aloittanut tammikuussa tekonivelleikkaukset Tampereella. Ylilääkäri, ortopedi Petri Sillanpää kertoo, että Tampereella tehdään polvien ja lonkkien tekonivelleikkauksia. Pääpaino...

Kansallinen palvelureformi nojaa digitalisaatioon ja sote-ammattilaisten hallinnollisten tehtävien vähentämiseen

STM on käynnistänyt viime hallituskaudella toteutetun rakenteellisen sote-uudistuksen jälkeen sosiaali- ja terveyspalvelujen sisällöllisen uudistamisen, joka jatkuu koko kuluvan hallituskauden. Palvelureformin periaatteet pohjautuvat hallitusohjelmaan, jossa...

Pihlajalinna tyytymätön Etelä-Pohjanmaan päätöksestä lopettaa ulkoistussopimus vuoden 2025 loppuun

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti 30.10.2023 purkaa Pihlajalinna Oyj:n tytäryhtiö Kuusiolinna Terveys Oy:n vuoteen 2030 asti solmitun ulkoistussopimuksen vuoden 2025 loppuun. Samalla päätettiin, että vaativan...

Pohjanmaan hyvinvointialue suunnittelee 30 miljoonan euron säästöjä vuodelle 2024

Jaa Twitterissä Jaa Linkedinissä Pohjanmaan hyvinvointialueella on edessään vaikeita päätöksiä. Vuoden 2024 leikkaustarve on 30 miljoonaa euroa. Rahoitusta ohjaa lainsäädäntö ja tällä...