perjantai, 12 syyskuun 2025
Koti Tekijät Viestit Anne Kortela

Anne Kortela

Anne Kortela
2778 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

Nightingale Health Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Nightingale Health Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 24.4.2023 osakeyhtiölain 5 luvun 16 §:n 3 momentin mukaisena kokonaan virtuaalisena etäkokouksena. Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi (6)...

Faronin immunoterapia toimi MATINS-tutkimuksessa

Turussa ja Bostonissa USA:ssa toimiva kliinisen vaiheen biolääkeyhtiö Faron Pharmaceuticals, joka keskittyy syöpien torjuntaan uusien immunoterapioiden avulla, julkisti 24.4. lisänäkemyksiä vaiheen I/II MATINS- tutkimuksesta....

Sairauspoissaolopäivien määrä väheni työterveydessä Mehiläisen keräämän datan mukaan

Sairauspoissaolopäivien määrä työntekijää kohden laski alkuvuonna 33 % verrattuna vastaavan ajanjaksoon vuonna 2022. Laskua oli eniten hengitystie- ja koronainfektioista johtuneissa poissaolopäivissä, jotka vähenivät johtuen...

Oriola Q2: Inderesin ennusteissa laskua

Oriola raportoi Q1-tuloksensa torstaina 27.4. noin klo 8.30. Inderesin analyytikko Rauli Juva odottaa yhtiön tuloksen heikentyneen vertailukaudesta, mutta ohjeistuksen viime vuoden tasoisesta oikaistusta liikevoitosta...

Oura-sormukset kivijalkakauppoihin Yhdysvalloissa, Suomessa ja Japanissa

Suomalainen älysormuksestaan tunnettu teknologiayritys Oura julkisti 24.4. ensimmäisen yhdysvaltalaisen laajan vähittäismyyntikumppanuuden Best Buyn kanssa. Oura-sormukset ovat nyt saatavilla yli 850 Best Buy -kaupasta ympäri...

Lehtileikkeet: Pihlajalinna syrji hammashoitajaa kahdesti sukupuolen ja iän perusteella, Lääketeollisuuden investointeja Suomeen edistäisi hyvä...

TEHY-lehti: Pihlajalinna syrji hammashoitajaa sukupuolen ja iän perusteella kahdesti – käräjäoikeus tuomitsi hyvityksiä ja korvauksia yhteensä 57 000 euroa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Pihlajalinnan maksamaan tehyläiselle...

Eturauhassyövän radioisotooppihoito tuo asiakkaita Norjasta suomalaiselle syöpäsairaalalle

Syöpäsairaala Docrates on saanut Norjasta yhä useampia asiakkaita, jotka haluavat eturauhassyöpään 177Lu-PSMA-radioisotooppihoitoa. Docratesin ylilääkäri Juha Kononen kertoo, että kyseistä hoitoa on käytetty jo noin...

Attendon myyntijohtaja näkee hyvinvointialueiden hoivapalvelujen kilpailutuksissa isoja alueellisia eroja

Äskettäin Attendo ei jättänyt tarjousta Pohjois-Savon hyvinvointialueen ympärivuorokautisen hoivan kilpailutukseen niiltä osin kuin tarjouspyynnöt liittyivät kolmen pienen kunnan hoivapaikkoihin. Tarjous annettiin vain Kuopiossa sijaitsevista...

Yksityisten silmäterveyspalveluiden hyödyntäminen parantaa julkisten palveluiden saatavuutta

Kiireettömään erikoissairaanhoitoon jonottavien potilaiden määrä on THL:n tilastojen mukaan edelleen kasvanut eri puolilla Suomea. Erityisesti jonot kaihileikkauksiin ovat pidentyneet huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Silmäasema hoitaa...

Diakonissalaitoksen uusi strategia ja valtakunnallinen laajeneminen toteutuivat vuonna 2022 – sekä asiakastyytyväisyys että henkilöstön...

Diakonissalaitoksella vuosi 2022 oli Yhdessä rohkein -strategian aktiivisen toimeenpanon aikaa. Strategiaa toteutettiin konserninlaajuisesti niin yleishyödyllisessä toiminnassa kuin liiketoiminnassa. Strategiaa toteutettiin neljällä painopisteellä: rohkea vaikuttaja, valtakunnallinen...

Pihlajalinnan sopimus päättyy vuodenvaihteessa – Keski-Suomen hyvinvointialue kilpailuttaa Huhtasuon terveysaseman palvelut

Keski-Suomen hyvinvointialue käynnistää Huhtasuon terveysaseman palvelujen kilpailutuksen. Palvelut säilyvät nykyisen laajuisina. Huhtasuon terveysaseman palvelut on tuottanut vuodesta 2020 lähtien Pihlajalinna. Pihlajalinna on irtisanonut palvelusopimuksen ja...

Suomen startup-yhteisön barometri Q1/2023: Luottamus ympäröivään talouteen jatkaa luisuaan, mutta henkilöstön määrän sopeutustarpeet ovat...

Startup-yritysten luottamus ympäröivään taloustilanteeseen jatkaa heikkenemistään Suomessa, eikä muutosta parempaan ole ainakaan vielä näköpiirissä. Startup-barometrin vastausten perusteella myös luottamus oman yrityksen taloustilanteeseen on edelleen...

Herantis Pharma Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Herantis Pharma Oyj:n ("Herantis") varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä torstaina 20.4.2023. Yhtiökokous teki päätöksen seuraavista asioista: Yhtiökokous vahvisti konsernitilinpäätöksen ja emoyhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2022–31.12.2022. Yhtiökokous...

Urheilu Mehiläinen Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton yhteistyökumppaniksi

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on solminut kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Mehiläisen kanssa. Mehiläinen toimii jatkossa SAJL:n yhteistyökumppanina ja tarjoaa lääketieteellistä ja terveydenhoidollista osaamista liitolle. Yhteistyösopimus kattaa...

Lehtileikkeet: Vanhusten ruuasta löytyi lasia ja muovikuulia Vantaalla, Validian työntekijät kertoivat MTV:lle kiellosta kertoa...

HS: Ruuasta löytyi esineitä vanhusten hoivakodissa Vantaalaisen vanhusten hoivakodin ruoka-annoksista on löytynyt lasia ja muovikuulia. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ostaa ruokapalvelut Attendolta. Ensimmäisessä tapauksessa vanhuksen...

Varianin lähes 300 kansainvälistä asiantuntijaa kehittävät Suomessa syövänhoidon uutta teknologiaa

Varian Medical Systemsin tekoälyä hyödyntävät ohjelmistot sujuvoittavat ammattilaisten työtä ja parantavat sädehoidon tarkkuutta. Varian Finland sai alkunsa vuonna 1980 perustetusta Dosetek Oy:stä, josta tuli...

Kuluttaja-asiamies vaatii terveysjättejä kertomaan palvelujen hinnat avoimesti

Kuluttaja-asiamies on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei yksityisten terveyspalveluiden verkkoajanvarauksessa aina anneta kaikkia kuluttajansuojalain vaatimia tietoja, kuten palvelun hintaa. Kuluttaja-asiamiehen valvontatoimien kohteena olleet kolme suurinta...

Tuoreet tulokset vahvistavat suomalaisen Faronin bexmarilimab-syöpälääkkeen tehoavan akuutin myelooisen leukemian hoidossa

Turkulainen lääkekehitysyhtiö Faron Pharmaceuticals raportoi 17.4. uusia tuloksia neljässä yliopistollisessa sairaalassa käynnissä olevasta bexmarilimabin BEXMAB-tutkimuksesta. Faronin kehittämää bexmarilimabia tutkitaan akuutin myelooisen leukemian (AML) hoitoon...

YetiCare hyvinvointiteknologia toimii apuna lasten itsesäätelyssä

YetiCaren hyvinvointiteknologian käyttöä tutkittiin lasten erityisopetuksessa Isossa-Britanniassa osana EU-rahoitteista EPIC-hanketta. Merkittävämpänä löydöksenä havaittiin lasten käyttävän YetiCarea oma-aloitteisesti rauhoittaakseen tunteitaan tarvitsematta poistua luokkahuoneesta. Plymouthin yliopisto tutki...

Sanna Aunesluoma: Lääketeollisuuden ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin

Työ- ja toimintakykyiset, hyvinvoivat ihmiset ovat kestävän talouden perusta. Investointi ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin on samalla investointi Suomen tulevaisuuteen. Yhteiskunnallisen päätöksenteon ei tule kohdentua vain...