Anne Kortela
Sosiaali- ja hoiva-alalla eniten tarjolla työpaikkoja – kasvu peräti 157 prosenttia
Avointen työpaikkailmoitusten määrä nousi vuonna 2022 lähes 20 prosenttia edellisvuodesta, selviää työnhakupalvelu Duunitorin tilastoista. Eniten kasvua nähtiin työvoimapula-aloilla.
Työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistiin vuoden 2022 aikana yhteensä...
HUS: Koronan vaikutus elinluovutus- ja -siirtotoimintaan oli merkittävä vuonna 2022 – Munuais- ja maksaliitto...
Elinsiirtoja tehtiin vuonna 2022 yhteensä 371. Luku on pienempi aikaisempiin vuosiin verrattuna ja syynä on osittain ollut positiivisten koronatestien aiheuttamat luovuttajien hylkäämiset.
Kaikki Suomen elinsiirrot...
Apotin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelemisestä: asiakastietojen käytön saumattomuuteen Uudenmaan alueella kiinnitettävä erityistä...
Oy Apotti Ab pitää ehdotetun säädöksen tavoitetta koota yhteen tällä hetkellä moneen lakiin hajaantunut asiakastietojen käsittely kannatettavana ja tarpeellisena. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojen saumattomaan...
Translain uudistuksen käsittely keskeytyi
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saanutkaan valmiiksi mietintöä translain uudistamisesta. Kokoomus on vaatinut korjauksia, jotka estäisivät esimerkiksi armeijan välttelyn lain avulla.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta...
Helsingin Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi toimintasuunnitelman 2023
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi ensimmäisessä kokouksessaan 17.1.2023 uuden toimialan vuoden 2023 toimintasuunnitelman ja tulosbudjetit. Lautakunta kehotti sosiaali- ja terveys- ja pelastustoimialaa kohdistamaan...
Ifin kyselytutkimus: Suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhoitoon laskenut selvästi – suurin huoli henkilöstön riittävyys
Ifin loppuvuonna 2022 teettämästä kyselytutkimuksesta selviää, että valtaosa suomalaisista (83 %) on joko erittäin tai melko huolestunut terveydenhoidon henkilöstön määrän riittävyydestä tulevaisuudessa. Erittäin huolestuneiden...
Lehtileikkeet: Hyvinkään sairaanhoitoalueen entinen johtaja näkee ongelmia nykyisessä johtamismallissa, MIELI ry:n Kriisipuhelimeen soitettiin lähes...
Nurmijärven sanomat: Hyvinkään sairaanhoitoalueen entinen johtaja näkee, että erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto uhkaavat ajautua yhä kauemmaksi toisistaan.
Hyvinkään sairaanhoitoalueen pitkäaikainen johtaja Asko Saari jäi eläkkeelle neljä...
HUS-yhtymän hallituksen budjetin ja sopeuttamisohjelman valmistelu haastavaa – jäi kesken nelituntisessa kokouksessa – ylimääräinen...
HUS-yhtymän hallitus kokoontui maanantaina 26.9.2022. Vuoden 2022 puolella HUS-yhtymän hallituksen ainoa tehtävä on HUSin vuoden 2023 talousarvion valmistelu. Kokouksessa hallitukselle esiteltiin valmistelun tilanne.
HUS-yhtymäkokous on...
Juha Kinnunen valittiin Pirkanmaan hyvinvointialueen sairaalapalvelujen johtoon – palvelutuotantojohtajan virka hakuun
Sairaalapalvelujen palvelulinjajohtajan virkaan on Pirkanmaan aluehallituksessa yksimielisesti valittu toimitusjohtaja, terveydenhuollon tohtori Juha Kinnunen.
Hyvinvointialueen sairaalapalvelujen palvelulinjajohtajaksi valitulla toimitusjohtaja Juha Kinnusella on yliopistouran lisäksi kokemusta muun...
Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden päivystystä koskeva hallituksen esitys lausunnolle
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja esityksestä, jolla mahdollistettaisiin useamman kuin yhden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpito Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueilla. Ehdotettu muutos päivystyssääntelyyn mahdollistaisi nykyisenlaisen sairaalaverkon...
Pirkanmaan aluehallitus hyväksyi pöydälle jääneen investointisuunnitelmaesityksensä
Pirkanmaan aluehallitus hyväksyi eilisessä (26.9.) kokouksessa pöydälle jääneen investointisuunnitelmaesityksen tänään esityksen mukaan. Sen mukaan hyvinvointialueella toteutettaisiin vuonna 2023 palvelujen tuottamisen kannalta vain välttämättömät ja...
Lapin hyvinvointialue esittää ensi vuoden investointeihin reilu 53 miljoonaa – etusijalla aiemmin aloitetut hankinnat
Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti 26.9. kokouksessaan viedä loppuun kuntien ja kuntayhtymien aloittamia rakennusprojekteja ja hankintoja, mutta muuten investointisuunnitelma on niukka. Lapin aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen...
Minna Stolt hoitotieteen professoriksi Itä-Suomen yliopistoon – haluaa edistää jalkaterveyttä
Minna Stolt aloitti elokuun alussa professorin tehtävässä Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella Kuopiossa – tosin aluksi etätyössä Turusta käsin. Hänen keskeisiä tutkimuskohteitaan ovat jalkaterveys, toiminnallinen...
Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi investointisuunnitelman ja päätti peruspääoman palautuksesta Satakunnan sairaanhoitopiirissä
Aluevaltuusto hyväksyi 26.9.2022 pidetyssä kokouksessaan Satakunnan hyvinvointialueen ensimmäisen investointisuunnitelman ja päätti peruspääoman palautuksesta jäsenkunnille Satakunnan sairaanhoitopiirissä.
Hyvinvointialueen investointisuunnitelma sisältää tiedot investoinneista ja investointia vastaavista sopimuksista....
Lehtileikkeet: Erikoissairaanhoitoa uhkaavat rajut leikkaukset, Kuntaliitossa käynnistyvät muutosneuvottelut, Oulussa alkoi hoitajalakko
Yle: Erikoissairaanhoitoa uhkaavat rajut leikkaukset ja potilasmaksujen korotus – HUSin johto: Ei hoidu juustohöylällä
Uudenmaan erikoissairaanhoitoa uhkaavat rajut leikkaukset ja mahdolliset potilasmaksujen korotukset, jos vuodenvaihteessa...
Pihlajalinnan Joni Aaltonen: Työvoiman tarve julkisissa sote-palveluissa kasvukeskusten ulkopuolella on jatkuvaa – ratkaisuna kehitetään...
Sote-alalle valmistuvien määrä ei tällä hetkellä riitä kattamaan henkilöstöpulaa, työntekijöiden eläköitymistä ja uudistetun vanhuspalvelulain tuomia vaatimuksia. Kansainvälisten rekrytointien edistäminen nähdään Pihlajalinnassa yhtenä keinona laadun...
Lifa-Airin markkinanäkymät muuttuneet ja hallitus uudistuu – haasteena julkiset kilpailutukset ilman laatukriteereitä
Suomalainen ilmanpuhdistukseen erikoistunut yhtiö Lifa Air tuli tunnetuksi koronakriisin alussa muun muassa Huoltovarmuuskeskuksen kirurgisten maskien toimittajana. Yhtiö käynnisti nopeasti uuden tehtaan, jossa kasvosuojia valmistetaan...
Faron Pharmaceuticals julkistaa MATINS –tutkimuksen tärkeimmät tiedot pitkälle edenneiden syöpäkasvainten -potilaiden beksmarilimabin annosvaihteluista
Turkulainen biolääkeyhtiö Faron Pharmaceutical tiedottaa MATINS-tutkimuksen tärkeimmistä tuloksista kehittämänsä immunoterapialääkkeen, Beksmarilimabin annostelusta potilailla, joilla on pitkälle edennyt syöpäkasvain.
Beksmarilimabi siedettiin hyvin potilailla, jotka saivat...
Yksityisten sosiaalialan laitospalveluiden palkansaajien työtapaturmien lukumäärä ja taajuus nousevat jyrkästi edelleen
Yksityisellä terveys- ja sosiaalipalvelualalla sattui palkansaajille vuonna 2021 yhteensä 6 155 työpaikkatapaturmaa. Työpaikkatapaturmien määrä nousee jyrkästi yksityisissä sosiaalihuollon laitospalveluissa, tiedottaa Tapaturmavakuutuskeskus.
Yksityinen terveys- ja sosiaalipalveluala...
Hoivatilat Green Building Council Finlandin jäseneksi
Green Building Counsil Finlandin hallitus on hyväksynyt Hoivatilat Oyj:n jäsenekseen. FIGBC on yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on kestävä ja hiilineutraali rakennettu ympäristö, joka toimii kiertotaloutta...