Anne Kortela
Diak kouluttaa 50 ulkomaalaistaustaista sairaanhoitajaa syksyllä alkavassa pätevöitymiskoulutuksessa
Opetushallitus on myöntänyt Diakonia-ammattikorkeakoululle (Diak) rahoituksen EU-alueen ulkopuolella sairaanhoitajakoulutuksen saaneiden sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksen järjestämiseen. Koulutukseen otetaan 50 henkilöä ja se alkaa marraskuussa Helsingissä, Oulussa ja...
Felicitas Mehiläinen oikaisee myyttejä munasolujen lahjoittamisesta: luovuttajista jatkuva pula
Monelle lapsettomalle luovutetut munasolut ovat ainoa vaihtoehto saada lapsi. Jo yhden munasolujen luovuttajan avulla voi auttaa lapsettomuudesta kärsivää saamaan lapsen, mutta luovuttajista on jatkuva...
Oriola Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Oriola Oyj:n suurimmat osakkeenomistajat ovat osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaisesti valinneet seuraavat henkilöt nimitystoimikunnan jäseniksi:
Annika Ekman
Peter Immonen
Timo Maasilta
Pekka Pajamo
Into Ylppö
Pekka Pajamo valittiin nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi.
Oriola Oyj:n...
Kuntoutussäätiö kehittää palveluntuottajien toivomat ohjeet etäkuntoutukseen Kelan hankkeessa
Kelan TULES kuntoon -projekti edistää etäkuntoutuksen hyödyntämistä tuki- ja liikuntaelinsairautta sairastavien kuntoutuksessa. Osana projektia julkaistaan asiantuntijaryhmän laatima opas laadukkaasta etäkuntoutuksesta.
Tuki- ja liikuntaelinsairautta sairastavien kuntoutusta...
Lehtileikkeet: Kuntoutuspalvelujen tulevaisuus näyttää heikolta vaikka tarve palveluille kasvaa
Seinäjoen Sanomat: Pieniltä fysioterapia- ja kuntoutusyrityksiltä menevät toimintaedellytykset Kela-tuen poistumisen myötä
Pitkän uran fysioterapia-alan yrittäjänä Ilmajoella ja Seinäjoella tehnyt Timo Tuuri kritisoi uudistuvia Kela-korvaussäännöksiä. Suunniteltu...
Lääkeyhtiö Johnson & Johnson etsii innovaatioita HealthBio -tapahtumassa – Suomen maajohtaja valottaa kiinnostuksen kohteita
Lääkeyhtiö Johnson & Johnsonin innovaatiojohtaja Anthony Gemmel tuli Suomeen ja osallistui Turussa 14.–15.9. HealthBio 2022 -tapahtumaan ja oli osa sen pitchaus-raatia, joka arvioi pienten...
Teho-osastoja sulkevia lakkoja yritetään estää oikeustoimin miljoonasakkovaatimuksilla – valtakunnansovittelijalta toivotaan tänään sovintoesitystä
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on jättänyt käräjäoikeuteen maanantaina turvaamishakemuksen, jolla yritetään estää teho-osaston lakko. Lakon on tarkoitus alkaa 20. syyskuuta ja päättyä 23. syyskuuta.
Sairaanhoitopiirin vt. johtaja...
Jämsän kaupunki voitti miljoonariidan käräjillä – Terveysyhtiö veloitti kaupungilta lähes miljoona euroa sovittua enemmän
Keski-Suomen käräjäoikeus antoi tuomion Jämsän kaupungin ja Jämsän Terveyden välisessä riita-asiassa maanantaina. Vyyhti juontaa juurensa vuoden 2018 vuosihintaan.
Jämsän Terveys tuottaa perusterveydenhuollon palveluja Jämsän, Koskenpään,...
JHL: Hallituksen esitys lakko-oikeuden rajaamiseksi on liian lavea
Ammattiliitto JHL painottaa, että suojelutyöstä on aina ensisijaisesti sovittava työtaisteluja järjestävän liiton kanssa. Neuvottelut ovat aina tuloksellisemmat kuin pakottaminen. STM esitteli hallituksen luonnosta lakko-oikeuksien...
Mehiläinen Länsi-Pohjalle ISO 9001 -sertifikaatti osoituksena vahvasta laadunhallinnasta
Mehiläinen Länsi-Pohjalle on myönnetty ISO 9001:2005 -laatusertifikaatti organisaation auditoinnin myötä. Sertifikaatti kattaa Mehiläinen Länsi-Pohjan somaattisen erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen palvelut, tukipalvelut sekä yrityksen johtamisjärjestelmän. Panostus...
Terveystalo Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Terveystalo Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu yhtiön neljän suurimman osakkeenomistajan edustajista 1.9.2022 omistustilanteen mukaan sekä yhtiön hallituksen puheenjohtajasta.
Nimitystoimikunnan tehtäviin kuuluvat muun muassa hallituksen jäsenehdokkaiden etsintä,...
Paljasjalkakävelyä lääkärin määräyksellä – Lahti pilotoi planetaarista terveydenhoitoa
Lahdessa liikutaan nyt metsässä lääkärin määräyksestä. Kaupungin järjestämässä pilotissa testattiin planetaarisen terveyden hoidon oppeja kesän aikana. Kahden kuukauden kokeilun jälkeen viisi lahtelaista osallistujaa koki...
Lehtileikkeet: Ovatko lapset kunnille liian kalliita sote-uudistuksen tuloksena, sote-kiinteistöistä pyritään eroon liialla kiireellä
IL: Sote-uudistuksen yllättävä seuraus – lapset ovat liian kalliita, kuntien kannattaa haalia eläkeläisiä
Kuntien tulorakenne muuttuu huomattavasti sote-uudistuksen yhteydessä. Tähän saakka ikääntynyt väestörakenne on ollut...
Lääkekehitys keskiössä tämän vuoden HealthBIOssa Turussa
Turussa huomenna, 14.9. järjestettävä HealthBIO on suomalaisen Life Science -toimialan suurin vuotuinen tapahtuma, joka tarjoaa kattavan analyysin alan nykytilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. Nyt Lääkekehityskeskuksen perustamisvuonna...
Orion vetää Devisol Salmiakki –ravintolisätuotteen pois kuluttajilta
Orion vetää kaikki Devisol Salmiakki -ravintolisätuotteen pakkaukset pois kuluttajilta tuotteen liian korkean matriinipitoisuuden vuoksi. Devisol Salmiakki on ollut myynnissä vain Suomessa joulukuusta 2021 alkaen.
Kuluttajia...
Ema hyväksyi Pfizerin ja Biontechin uuden koronarokotteen tarttuvia variantteja vastaan
EU:n alainen Euroopan lääkevirasto Ema hyväksyi maanantaina Pfizer- ja Biontech- lääkeyhtiöiden koronarokotteen, joka on suunnattu koronaviruksen uusia, erittäin tarttuvia omikron-variantteja BA.4 ja BA.5 vastaan.
Ema...
TAMKissa alkaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyteen painottuva YAMK-tutkinto
Sosiaali- ja terveysalan yrittäjille on kysyntää työelämässä. Tampereen ammattikorkeakoulu käynnistää tammikuussa 2023 uuden sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyteen keskittyvän ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Koulutukseen on haku parhaillaan...
Oulu Optometria Forumin keskiössä lääkeaineet optikon työssä
Vuosittaisen optikoiden ja optometristien koulutustapahtuma Oulu Optometria Forumin teemana oli lääkeaineet ja silmä. Teema kytkeytyy vahvasti väestön ikääntymisen mukanaan tuomiin silmäterveyden tutkimushaasteisiin. Tilaisuudessa kuultiin seitsemän...
Esperin Arne Köhler: Uusilla työjärjestelyillä voitaisiin parantaa hoivan laatua ja lääkitä hoitajapulaa
Esperi Caren ikäpalvelujen liiketoimintajohtaja Arne Köhler ehdottaa blogissaan toimenpiteitä hoivan parantamiseen ja ottaa kantaa tulevaan hoitajamitoitukseen.
Köhler kertoo, että Esperi on varautunut 0,7 mitoituksen astumiseen...
Lehtileikkeet: Parkanon kaupunginvaltuusto jätti Pihlajalinnan korvauskiistan pöydälle, Turkulaisapteekki myy tuotteita Kiinaan somekanavien kautta
Aamulehti: Yleisö poistettiin Parkanon kaupunginvaltuuston kokouksesta Pihlajalinnan ja kaupungin välisen kustannuskiistan sovintokäsittelyn ajaksi
Parkanon kaupunginvaltuusto päätti jättää pöydälle sovintoesityksen kaupungin ja Kolmostien Terveyden välillä.
Yleisö poistettiin...