Jonna Waddington
Kuntayhtymien on mahdollista hakea valtionavustusta tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmaan – haku aukeaa joulukuussa
Sairaanhoitopiirien ja kuntayhtymien on mahdollista hakea valtionavustusta hallituksen tiistaina 15. lokakuuta käynnistämään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeeseen. Ensimmäinen rahoitushaku avataan joulukuussa.
Valtionavustuksilla mahdollistetaan kunnille esimerkiksi...
SoteDigiä ja Vimanaa yhdistetään vauhdilla – valmistelulle asetettu työryhmä
Talouspoliittinen ministerivaliokunta on linjannut valtion omistamien erityistehtäväyhtiöiden SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n yhdistämisen valmistelusta. Yhdistäminen on tarkoitus toteuttaa nopealla aikataululla, mutta tarkempia päivämääriä ei...
JHL: PHHYKY rikkonut lakia – luottamusmiehiltä pimitetty tietoja irtisanomisista
JHL:n mukaan PHHYKY on rikkonut lakia hiljattain järjestetyissä yhteistoimintaneuvotteluissa ja niihin liittyvissä irtisanomisissa. Kuntayhtymän yt-neuvottelut päättyivät laajoihin irtisanomisiin hiljattain. JHL:n mukaan työnantajat eivät kertoneet...
KKV:lta huomautus Länsi-Pohjalle – hankintalakia ei noudatettu ulkoistussopimuksen muutoksissa
KKV:n tuoreen 11. lokakuuta antaman päätöksen mukaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei noudattanut hankintalakia tehdessään muutoksia sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistusta koskevaan hankintasopimukseen.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus teki...
Joona Räsästä esitetään Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajaksi Paateron siirryttyä ministeriksi
Kuntaliiton hallitus on päättänyt esittää hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Joona Räsästä. Lohjalainen Räsänen edustaa SDP:tä ja toimii tällä hetkellä Kuntaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtajana.
Edellinen puheenjohtaja, kunta- ja omistusohjausministeri Sirpa...
Lehtileikkeet
Kansan Uutiset: Hyvinvointialan työnantaja valmis neuvottelemaan kiky-poistosta
Yksityisen sektorin lähihoitajat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö saattavat saada kiky-tuntinsa pois. Työnantajapuolta edustava Hyvinvointialan liitto HALI aikoo seurata ns....
Terveystalon kanssa riitautunut pikkukunta harkitsee palveluntuottajan vaihtoa – ”Varauduttava tulevaan”
Sosiaali- ja terveyspalvelunsa Terveystalolle kokonaisulkoistanut Lumijoen kunta pohtii mahdollisuutta vaihtaa palveluntuottajaa, kunnanjohtaja Paula Karsi-Ruokolainen sanoo Hoivalle ja Terveydelle.
– Neuvottelut eivät ole Terveystalon kanssa edenneet,...
Kuntaliitto: 0,7 mitoitus nostaisi kustannuksia merkittävästi – 2033 mennessä nousu 64%
Kuntaliiton mukaan, mikäli hallituksen suunnitelmat nostaa henkilöstömitoitus 0,7 asukasta kohden vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa toteutuu, tulee muutos nostamaan vanhuspalveluiden kustannuksia merkittävästi.
Kustannusten ennakoidaan nousevan...
Tampereella uudistetaan hyvinvointipalveluita – sote- ja sivistyspalvelut eriytetään
Tampereen kaupunki uudistaa hyvinvointipalveluiden organisaatiota vuoden 2020 alusta lähtien. Hyvinvoinnin palvelualue jaetaan kahdeksi eri palvelualueeksi: sosiaali- ja terveyspalveluiksi ja sivistyspalveluiksi.
Sote-palveluista vastaa jatkossa tämän hetkinen...
Siun sote painii talousvaikeuksissa, ennuste 11,7 miljoonaa alijäämäinen – ”Vaatii rakenteellisia muutoksia”
Kuten moni muu sairaanhoitopiiri ja kuntayhtymä, myös Siun sote painii talousvaikeuksissa. Kuntayhtymän kuluvan vuoden talousennuste on 11,7 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Siun soten jäsenkunnat ovat määritelleet...
Kymsote käynnistää mittavat kilpailutukset – mukana ortopedian erikoislääkräipalvelut
Kymsote käynnistää mittavat kilpailutukset. Kilpailutuksissa ovat mukana esimerkiksi ortopedian erikoislääkäripalvelut sekä lastensuojelun tukipalvelujen ja lasten sosiaalipalvelujen. Kuntayhtymän hallitus päätti asiasta perjantaina kokouksessaan.
Kymen Sanomat kertoo,...
Eksote aloittaa yt-neuvottelut – 9 miljoonan euron säästötavoite
Eksoten hallitus päätti keskiviikkona kokouksessaan aloittaa yhteistoimintaneuvottelut toimitusjohtaja Timo Sakselan esityksen mukaisesti. Yt-neuvotteluprosessi käynnistyy jo ensi viikolla 16. lokakuuta, jolloin Eksoten yhteistyöryhmä kokoontuu. Säästötarve...
Alueellistamislainsäädäntöä uudistetaan – ministeriö käynnistää strategiahankkeen
Alueellistamislainsäädäntöä aiotaan uudistaa hallitusohjelman linjausten mukaisesti. Hallitusohjelman mukaan valtion työtehtäviä tulee organisoida monipaikkaisuutta ja älyteknologian mahdollistamaa paikkariippumattomuutta hyödyntäen.
Koordinaatioryhmän kokouksessa 9. lokakuuta päätettiin, että hallitusohjelman...
Sinetti suunnitelmille: Sosterin valtuusto päätti yksimielisesti suunnata katseet Pohjois-Savoon
Sosterin valtuusto sinetöi torstaina aiemmat suunnitelmat päättäessään ylimääräisessä kokouksessaan lopettaa erikoissairaanhoidon ulkoistuksen valmistelun sekä samalla aloittaa erikoissairaanhoidon yhdistämisen Pohjois-Savon suuntaan. Pohjois-Savon kanssa on myöhemmin...
Lehtileikkeet: YT-aalto pyyhkii kuntakenttää
Kuntalehti: YT-aalto pyyhkii kuntakenttää
Kunnista yt-neuvottelujen aloittamisesta ovat viime päivinä ilmoittaneet ainakin Savukoski, jossa etsitään 190 000 euron säästöjä vuositasolla. Säästöistä kolmannes tulisi saada kasaan...
HUS:n Lasse Lehtonen torppaa terveysveron – nostaa rahoituksen riittävyyden tärkeämpään asemaan
HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen sanoo, että uutuuskirjassa ehdotettu korvamerkitty terveysvero ei luultavasti ole toteuttamiskelpoinen. Erillisveron sijoittaminen verojärjestelmään tuntuu Lehtosen mukaan melko mahdottomalta asialta.
Lehtonen sanoo,...
Emeritusprofessori ehdottaa 10% terveysveroa kaikille
Emeritusprofessori Martti Kekomäki ehdottaa uutuuskirjassaan Etiikasta ekonomiaan – ja takaisin (Duodecim) 10 prosentin kansallista terveysveroa kaikille. Keskiviikkona julkaistussa kirjassa Kekomäki ehdottaa, että erillinen hyvinvointivero kattaisi kaikki...
Kunnille 300 miljoona lisää valtionosuuksia 2020 – Kuntaliiton Lehtonen: Plus-miinus-nolla
Hallitus on päättänyt lisätä kuntien valtionosuudet 300 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Kuntaliiton kuntatalouden kehittämispäällikkö Sanna Lehtosen mukaan valtionosuuksien lisääminen ei ole riittävästi. Vaikutus on...
Helsinki järjestää tarjouskilpailun mammografiapalveluiden tuottajasta
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistaina kokouksessaan järjestää hankintalain (1397/2016) mukaisesti tarjouskilpailun seulontamammografiatutkimusten hankinnasta.
Tarjouskilpailun perusteella valitaan yksi palveluntuottaja.
Palvelu kilpailutetaan kolmen vuoden perussopimuskaudelle ja...
Varhila tarkentaa, mistä terveydenhuollon priorisoinnissa on kyse
STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila tarkentaa blogitekstissään ministeriön sivuilla, mistä terveydenhuollon priorisoinnissa on kyse. Varhilan mukaan priorisoinnissa ei ole kyse siitä, että ihmisiä jätettäisiin hoitamatta....