sunnuntai, 14 syyskuun 2025
Koti Tekijät Viestit Jonna Waddington

Jonna Waddington

Jonna Waddington
3548 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

VSSHP:n talousennuste parani – säästötoimia tarvitaan silti

VSSHP:n tuloksen ennakoidaan painuvan 4,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, kun talousarvio on laadittu kahden miljoonan euron alijäämän varaan. Tammi-elokuun 2019 osavuosikatsaukseen perustuva alijäämäennuste on pienentynyt...

Lehtileikkeet: Hoitajia irtisanotaan, hallitus haluaa 4400 uutta hoitajaa

IL: ”Järjetön ristiriita” – Kunnissa hoitajiakin yt-neuvotteluissa, ja samaan aikaan hallitus haluaa 4 400 uutta hoitajaa Kuntatyönantajien (KT) mukaan noin 40 kuntatyönantajaa on joko käynyt tai on...

Vaasan Kentala: Väliportaan vanhusten asumispalveluja kehitettävä – uudelta asuinalueelta etsitään ratkaisuja

Vaasan sosiaali- ja terveystoimen johtaja Jukka Kentala sanoo Hoivalle ja Terveydelle, että seuraava etappi kaupungin, ehkä jopa koko maan, sote-palveluiden uudistuksessa on tehdä parannuksia...

Hallituksen rahoitusasematavoitteen saavuttaminen edellyttää kunnilta omia sopeutustoimia

Kuntatalouden rahoitusaseman tulee olla vuonna 2023 korkeintaan puoli prosenttia alijäämäinen suhteessa kokonaistuotantoon, hallitus on päättänyt. Rahoitusasematavoitteen saavuttaminen edellyttäisi paikallishallinnon sopeutusta noin 1,8 mrd. eurolla...

STM:n määrärahoiksi esitetään 14,8 miljardia ensi vuodelle

Hallitus ehdottaa budjettiesityksessään, että STM:n hallinnonalan määrärahat ovat 14,8 miljardia euroa vuonna 2020. Summa noin 256 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2019 varsinaisessa talousarviossa. Vähennys...

Sote-johtoryhmä järjestäytyi eri jaostoihin – samalla kokoonpano hieman muuttui

Sote-johtoryhmä on järjestäytynyt tällä viikolla eri jaostoihin. Jaostojen työtä ja tehtäviä esiteltiin tiistaina kokouksessa. Samalla täsmennettiin johtoryhmän tehtävää: valmistella sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevien...

Vanhusten toimintakykyä halutaan arvioda paremmin – uusi suositus sote-asiantuntijoille

Sote-asiantuntijoille suunnattu uusi suositus yhtenäistää vanhusten toimintakyvyn arviointia sairaaloissa asiakkaisen lyhytaikaisessa hoidossa. Jo lyhyt sairaalajakso voi heikentää iäkkäillä näiden toimintakykyä sekä lisätä avuntarvetta. Sairaalajaksot voivat...

Helsingin sote-lautakunta päättää mammografiapalvelujen tuottajasta

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tänään tiistaina rintasyövän seulontojen mammografiapalvelujen tuottajan. Päätöksellä valitaan vain yksi palveluntuottaja, jonka sopimuskausi on 3 vuotta plus 2...

Kuntaliitto tukee työllisyyskokeiluista kiinnostuneita kuntia kahdella erillisellä klinikalla

Kuntaliitto tukee työllisyyspalveluihin liittyvistä kuntakokeilusta kiinnostuneita kuntia järjestämällä kaksi klinikkaa, joissa käydään läpi hallituksen työllisyyskokeilua, siihen hakeutumista ja valmistautumista. Ensimmäinen kokeilu järjestetään Helsingissä Kuntatalolla...

Lehtileikkeet

Kuntalehti: Kainuun kunnat haluavat Ahopellon pois sote-yhtymän johdosta - yhtymävaltuusto ylimääräiseen kokoukseen luottamuspulan takia Kainuun kunnat pyytävät Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitusta kutsumaan koolle...

Attendon Karjalainen 0,7 mitoituksesta: ”Syntyy epäsuhta, jos tehostettuun palveluasumiseen on vaikeampi päästä”

Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen pitää hyvänä asiana, että toimialan säännöt selkeytyvät suunnitellun 0,7 henkilöstömitoituksen myötä. Hallitus esittää, että iäkkäiden pitkäaikaiseen palveluasumiseen kirjataan velvoittava 0,7...

KT: Realistisempi arvio henkilöstömitoituksen kustannuksista on lähempänä 410 miljoonaa

Kuntatyönantajat edellyttää, mikäli hallituksen esitys 0,7 henkilöstömitoituksesta toteutuu, siitä johtuvat todelliset lisäkustannukset korvataan kunnille 100 prosenttisesti. KT:n tutkimuspäällikkö Mika Juutinen sanoo Hoivalle ja Terveydelle, että...

Kuntaliitto huolestui: 0,7 henkilöstömitoitus syö resursseja kotihoidosta

Kuntaliitto muistuttaa liittyen hallituksen esitykseen 0,7 henkilöstömitoituksesta, että valvontaviranomaiset ovat todenneet puutteita myös toimintayksiköiden johtamisessa sekä lääkäripalvelujen ja muiden palveluiden järjestämiseen. Hoivan laatu on...

PHHYKY:n yt-neuvottelut päätökseen – henkilöstöä vähennetään merkittävästi

PHHYKY:n 8 viikkoa kestäneet yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Neuvotteluissa ei saavutettu yksimielisyyttä henkilöstön kanssa. Neuvotteluissa tavoiteltiin 15 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä. Henkilöstön vähennystarpeeksi arvioitiin 250...

Hoitajamitoitus muuttui henkilöstömitoitukseksi – lakisääteiseksi viimeistään 2023 keväällä

Hallitus on toteuttamassa henkilöstömitoituksen iäkkäiden henkilöiden pitkäaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa. Laki astuisi voimaan ensi vuoden elokuussa, mutta henkilöstömitoitusta 0,7 työntekijää asiakasta kohti tulisi noudattaa viimeistään...

Rajoituslakiin merkittävä tiukennus – voimassaoloa pidennetään 2025 loppuun

Hallitus esittää, että kuntien ja kuntayhtymien ulkoistuksia ja investointeja koskevan rajoituslain voimassaoloa jatketaan vuoden 2025 loppuun asti. Hallitus aikoo samalla tiukentaa ulkoistamisen ehtoja. Rajoituslain aikataulua...

Hallitus haluaa varmistaa työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoituksen

Hallitus haluaa varmistaa työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoituksen. Lakimuutos astuisi voimaan jo 1. tammikuuta. Työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annettua lakia muutettaisiin siten, että työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoitusta koskevat...

Lehtileikkeet

Yle: Kainuussa kiehuu: kunnilla ei ole luottamusta sote-johtajaan Kainuun kunnat pyytävät sote-hallitusta kutsumaan ylimääräisen soten yhtymävaltuuston koolle johtajan luottamuspulan vuoksi. Pyynnön taustalla on soten taloudessa,...

Tutkimus: Sote-TKI-toiminnan päämääristä yhteisymmärrys, järjestäytyminen alueilla takkuaa

Soten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) päämäärätavoitteista vallitsee eri toimijoiden ja sidosryhmien kesken vahva yhteisymmärrys. TKI-toiminnan järjestäytyminen alueiden sisällä sekä alueiden välillä on kuitenkin...

KT: ”Sote-alan työvoiman ”pyöröovea” ja kriisiä on suuresti liioiteltu”

KT Kuntatyönantajien tilastoanalyysin mukaan pelkkä toimialatarkastelu sote-alan tutkinnon suorittaneiden työskentelystä koulutustaan vastaavissa tehtävissä ei anna luotettavaa kuvaa alan todellisesta työvoimatilanteesta. Sote-alan henkilöstö pysyy hyvin oman...