Jonna Waddington
Tarkastuslautakunta havaitsi Espoon sote-palveluissa lukuisia puutteita – kaupunki ryhtynyt jo toimiin
Espoon tarkastuslautakunta on arvioinut ikäihmisten ja vammaisten hoivapalveluiden valvontaa. Tarkastuslautakunnan vuoden 2018 arviointikertomuksen mukaan sote-palveluissa on runsaasti parannettavaa.
Ikäihmisten hoivapalvelujen valvonnassa on havaittu puutteita muun...
HUS:n hallitus hyväksyi uuden silmäsairaalan hankesuunnitelman
HUS:n hallitus hyväksyi maanantaina kokouksessaan Helsingin uuden silmäsairaalan hankesuunnitelman. Valtuustolle esitetään, että se hyväksyy silmäsairaalan rakennusinvestoinnin toteutettavaksi.
Rakennushankkeen kustannusarvio on 135 miljoonaa euroa ja laajuus on...
Psoriasisliiton puheenjohtajaksi kansanedustaja Antero Laukkanen
Kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) on valittu Psoriasisliiton uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2020–2022. Laukkanen aloittaa puheenjohtajana ensi vuoden alussa. Hän seuraa tehtävässä kansanedustaja Kristiina Salosta (sdp),...
Lehtileikkeet
Kymen sanomat: Kymsoten vastaanotto- ja kuntoutuspalvelujen johtajan Kati Homasen virkasuhde on purettu
Kymsoten vastaanotto- ja kuntoutuspalvelujen johtaja Kati Homasen virkasuhde on purettu.
— Hänen virkasuhteensa purettiin koeaikapurkuna, syynä siihen...
Kuntaliiton Lehtonen toivoo konkreettisempia kannanottoja sote-rahoitusmalliin
Kuntaliiton kuntatalouden kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen toivoo poliitikoilta konkreettisempia kannanottoja koskien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitukseen. Lehtonen julkaisi torstaina Twitterissä pohdintaa sote-rahoitusvaihtoehdoista.
Eduskuntapuolueet julkaisivat tiistaina vastauksensa hallitustunnustelija...
Puolueet julkaisivat vastaukset hallitustunnustelijalle: Sote-alue jakaa mielipiteet
Eduskuntapuolueet vastasivat hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) kysymyksiin alkuviikosta. Rinteen kysymyspatteristo sisälsi yhteensä 11 kysymystä, joista yksi koski sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Yksi kysymys koski...
ETLA:n tutkijat: Terveydenhuollon tehostamistoimenpiteet voivat sysätä eriarvoisuuskehityksen toiseen suuntaan
Terveydenhuollon ammattilaisista joka kolmas on huomannut sosioekonomisten erojen vaikuttavan sekä tarjottaviin tutkimuksiin että tarjottuihin hoitoihin. Lähes puolet terveydenhuollon ammattilaisista on huomannut sosioekonomisten erojen vaikuttavan...
HUS:n hallitus käsittelee ensi viikolla Helsingin uutta silmäsairaalaa
HUS:n hallitus kokoontuu ensi maanantaina. Yhtenä kohtana asialistalla on uusi silmäsairaala, joka on tarkoitus rakentaa Meilahden kampuksen yhteyteen.
Hankkeena uutta silmäsairaalaa on suunniteltu jo pidempään....
Valiokuntien jäsenet valittiin – keskustan Kosonen sote-valiokunnan puheenjohtajaksi
Eduskunnan valiokuntien jäsenet valittiin tällä viikolla. Käytännössä valiokuntien kokoonpano tulee kuitenkin jonkin verran muuttumaan vielä, kun hallituspuolueet on valittu. Ministerit sekä eduskunnan puhemies eivät...
Helsingin terveysasemien johtajalääkäriksi esitetään Timo Lukkarista
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään ensi tiistaina, että Helsingin terveysasemien johtajalääkäriksi valitaan lääketieteen lisensiaatti, terveydehuollon erikoislääkäri, EMBA Timo Lukkarinen.
Lukkarinen on hoitanut terveysasemien johtajalääkärin avointa...
Lääkäriliitto: Perusterveydenhuolto ei voi jäädä odottamaan rakenneuudistusta
Lääkäriliitto ehdottaa tuoreimmassa kannanotossaan, että tuleva hallitus aloittaa samaan aikaan kaksi erillistä hanketta: perusterveydenhuollon nopean elvyttämisen hoitotakuulla ja siitä riippumattoman sote-rakenteiden uudistamisen. Liiton mukaan...
Lehtileikkeet
Sdp:n Lindén raottaa ovea kokoomuksen sote-mallille: ”Kunnille vuosi aikaa”
Sdp:n tuore kansanedustaja, HUS:n entinen toimitusjohtaja Aki Lindén väläyttää mahdollisuutta, että kokoomuksen ja suurten kaupunkien ajama kuntapohjainen...
Länsi-Pohjassa käynnissä organisaatiouudistus – ERVA-sopimus myös pian valmis
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on parhaillaan käynnissä organisaatiouudistus. Uuden organisaation ja uusien toimintatapojen on tarkoitus aloittaa kesäkuun alussa. Lisäksi pohjoisen ERVA-alueen järjestämissopimus on viimeistä silausta vaille...
Länsi-Pohjassa johtoryhmään tulossa muutoksia – kaksi virkaa avoinna
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on kaksi johtoryhmän virkaa avoinna. Lisäksi sairaanhoitopiirin johtajan viranhaltija on tulossa kesäkuun alussa takaisin virkavapaalta.
Sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Lehto kertoo Hoivalle ja Terveydelle,...
Länsi-Uudellamaalla vanhuspalveluissa laadulle määritellään tarkat kriteerit
Länsi-Uudenmaan 10 kunnassa aiotaan kokeilla vanhuspalveluissa ensi vuoden alusta lähtien täysin uudenlaista tapaa hankkia ja tuottaa palveluja: kilpailutuksista luovutaan ja hankinnoissa aiotaan jatkossa painottaa...
Vimana Oy:n toiminta jatkuu toistaiseksi – seuraava hallitus linjaa yhtiön tulevaisuuden
Valtion omistamalle Vimana Oy:lle on annettu uusia toimintaohjeita siihen asti, kunnes uusi hallitus linjaa kantansa yhtiön tehtävistä ja tarpeesta. Valtio tarkensi maanantaina uusia toimintaohjeita...
SoteDigille vihdoin tarkennuksia toimintaan – Omaololle ja päivystysavulle jatkoa
Edellisen hallituksen sote-uudistuksen yhteydessä perustetulle, valtion omistamalle SoteDigi Oy:lle on annettu uusia toimintaohjeita siihen asti, kunnes uusi hallitus linjaa tarkemmin yhtiön tehtävistä sekä yhtiön...
Hoitajajärjestöt huolissaan: Heikennykset hoitotyön johtamisessa näkyy laatuongelmina
Suomen sairaanhoitajaliitto, Tehy ja Hallintoylihoitajat ovat huolissaan hoitotyön johtajien määrän vähentämisestä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämä näkyy erityisesti laatuongelmina ikäihmisten palveluissa, joissa hoitotyön vastaavilla ei...
Petri Pekkala nimitetty UNA Kaari-hankkeen hankejohtajaksi
Petri Pekkala aloittaa UNA Oy:ssa Kaari-hankkeen hankejohtajana 1. kesäkuuta. Hän siirtyy tehtävään Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä, jossa hän on työskennellyt kahdeksan vuoden ajan tietohallinnon johtotehtävissä.
Parhaillaan Pekkala...
Lehtileikkeet
Aamulehti: Keskusta pitää kiinni 18 sote-maakunnasta
Keskustan hallitukseen meno edellyttää, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut turvataan kaatuneen sote-mallin tapaan 18 maakunnan pohjalta.
– Jos jonkun puolueen...