Jonna Waddington
STM rahoittaa yhdeksää sosiaalityön yliopistotasoista tutkimushanketta
STM on myöntänyt rahoitusta yhdeksälle sosiaalityön yliopistotasoiselle tutkimushankkeelle, jotka vahvistavat sosiaalihuollon ja sosiaalityön tutkimusperusteisuutta ja siten sosiaalihuollon käytäntöjen vaikuttavuutta.
Avustusta myönnettiin yhteensä 4 miljoonaa euroa.
Suurimman...
Kainuun soten terveysjohtaja irtisanoutui – paikka avautuu haettavaksi
Kainuun soten terveysjohtaja Olli-Pekka Koukkari on irtisanoutunut Kainuun soten terveysjohtajan tehtävästä 1. syyskuuta alkane. Koukkari kertoi kirjallisessa irtisanoutumisilmoituksessaan yhtymähallitukselle, että nykyisen tehtävän tulokselliseen hoitamiseen...
KT vastaa jatkossa myös hyvinvointialueiden työnantajaedunvalvonnasta – Jalonen jatkaa toimitusjohtajana
Kesäkuussa sote-uudistusta koskevien lakien hyväksymisen yhteydessä hyväksyttiin myös laki kuntien ja hyvinvointialueiden työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä, joka määrittelee uudelleen KT:n aseman ja tehtävät.
Heinäkuun alusta lähtien KT:n...
Ritva Kanervo on valittu Kainuun soten johtajaylilääkäriksi
Lääketieteen lisensiaatti, yleislääketieteen erikoislääkäri Ritva Kanervo on valittu Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän johtajaylilääkäriksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään elokuun aikana.
Kanervo siirtyy Kainuuseen peruspalvelukuntayhtymä Kallion ylilääkärin tehtävästä.
Kanervo...
Lehtileikkeet: Titanium laskee Hoivakiinteistörahastonsa tuottotavoitetta
Kauppalehti: Titanium laskee Hoivakiinteistörahastonsa tuottotavoitetta
Titaniumin tytäryhtiö Titanium Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on laskenut yhtiön hallinnoiman erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistön kulujen jälkeisen pitkän aikavälin tuottotavoitteen 6-7 prosenttiin...
SDP:n Filatov haluaa järjestöt mukaan rakentamaan sote-palveluita
SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov ehdottaa, että tulevat hyvinvointialueet tiivistäisivät järjestöyhteistyötä alueen laajuisten järjestöfoorumeiden kautta. Filatovin mukaan järjestöfoorumeista on ollut hyötyä sote-palveluiden kehittämisessä esimerkiksi Hämeessä.
-...
Kunnilla vastuu aluevaalien toteuttamisen järjestelyistä – aluevaalilautakunta nimettävä syyskuun loppuun mennessä
Kunnilla on suuri vastuu tammikuussa järjestettävien aluevaalien toteuttamisen järjestelyistä. Suomessa kunnat ovat vastuussa vaalijärjestelyistä, eikä esimerkiksi aluevaalien kohdalla tähän ei ole tulossa muutosta sote-lakien...
Pohjois-Karjalassa käytettiin vähiten rahaa sote-palveluihin suhteessa palvelutarpeeseen
Vuonna 2019 Pohjois-Karjalassa käytettiin vähiten rahaa sote-palveluihin suhteessa asukkaiden palvelujen tarpeeseen, THL tiedottaa. Pohjois-Karjalan tarvevakioidut sote-menot olivat noin 13 prosenttia pienemmät kuin muualla maassa.
Eniten...
Korona ruuhkautti Kelan sairauspäivärahan käsittelyn
Sairauspäivärahan käsittelyajat ovat pidentyneet Kelassa. Suurin syy ruuhkautumiseen on ollut tartuntatautipäivärahan hakemusten suuri määrä. Kelaan on tämän vuoden aikana tullut jo yli 93 000 tartuntatautipäivärahan...
Hyvinvointialueiden tilinpäätöstiedot on määritelty
Valtioneuvosto antoi 15. heinäkuuta asetuksen hyvinvointialueen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista. Asetus tuli voimaan elokuun alussa, ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuotta 2021 koskeviin taloustietoihin.
Asetuksella säädetään...
Espoo päivitti toimialarakennettaan – varautuu sote-uudistuksen tuomiin muutoksiin
Espoon uudistettu toimialarakenne astui voimaan elokuun ensimmäinen päivä. Samalla käynnistyi uusi valtuustokausi. Uudistetulla toimialarakenteella varaudutaan sote-uudistukseen.
Uudistettu organisaatio perustuu viiteen eri kokonaisuuteen: Kasvu ja oppiminen,...
Lääkäriliiton valtuuskunta 2022-2024 valitaan syys-lokakuussa
Lääkäriliiton valtuuskunta vuosille 2022–2024 valitaan 21.9.–25.10.2021 käytävissä netti- ja postivaaleissa. Valtuuskuntaan valitaan yhteensä 60 jäsentä.
Ehdokkaaksi liiton valtuuskunnan vaaliin voi nyt asettua jokainen liiton vaalikelpoinen...
Lehtileikkeet: Hoitajapula kärjistyi kesällä
HS: Kesä kärjisti hoitajapulan: yksiköitä lopetettu, terveyskeskuksissa kesäsulkuja ja päivystykset ruuhkissa
Pula hoitajista on kärjistynyt kesän aikana ympäri Suomea.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijoilla on ollut suuria vaikeuksia...
PHHYKY:n Erhola: ”Uskomme integroituun ratkaisuun, olemme nähneet sen merkittävät hyödyt”
Päijät-Hämeen alueella kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden integrointia yhteisen toimijan alle on viety pitkälle jo ennen kansallista sote-uudistusta. Eduskunnan hyväksymä sote-uudistus tuo nyt myös Heinolan...
Länsi-Pohjan Luosujärvi: ”Toivon valtion suunnalta sapluunaa siitä, mitä asioita vähintään olisi tehtävä”
Tulevien hyvinvointialueiden valmistelu käynnistyy mahdollisimman pian, viimeistään syyskuussa. Edessä on suuria haasteita, kun luodaan täysin uutta hallintoa ja yhtenäistetään palveluita sekä ICT-ratkaisuja.
Tuleva Lapin hyvinvointialue...
Sote-digitalisaatiossa on kolme haastetta, jotka ovat ratkaistavissa – tällä hetkellä uusia innovaatioita ei kuitenkaan...
Digitalisaation uskotaan parantavat terveyspalveluiden laatua sekä laskevan sen kustannuksia. Kehityksen tiellä on kuitenkin kolme isoa haastetta, jotka kaikki ovat ratkaistavissa, Aalto-yliopiston professori Robin Gustafsson...
Sote-uudistus toteutuu: Eduskunta äänesti 105–77 uudistuksen puolesta
Eduskunta äänesti keskiviikkona klo 14 alkaneessa täysistunnossa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen uudistuksesta. Sote-uudistus meni läpi numeroin 105-77.
Sosiaali- ja terveydenhoito sekä pelastustoimi siirtyvät yli...
Lääkäriliitto: Sote-uudistus hyvä pohja nykyaikaiselle terveydenhuollolle
Lääkäriliiton mielestä keskiviikkona eduskunnan hyväksymä sote-uudistus antaa hyvän pohjan nykyaikaiselle terveydenhuollolle sekä luo mahdollisuuden palvelujärjestelmämme kehittämiselle potilaiden parhaaksi.
Lääkäriliitto muistuttaa, että hyväksytyllä lainsäädännöllä on kuitenkin...
Jenni Pajusesta Aivosäätiön uusi toimitusjohtaja
KTM, MA Jenni Pajunen on nimitetty Aivosäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa työskentelyn Aivosäätiössä elokuussa.
Pajuinen on aiemmin työskennellyt Planmecan ja Turun yliopiston yhteisen tytäryhtiön Nordic...
Jarkko Levasman on nimitetty VM:n ICT-johtajaksi
Valtioneuvosto on nimittänyt diplomi-insinööri Jarkko Levasman VM:n ICT-johtajaksi. Levasma toimii tällä hetkellä ylijohtajana Verohallinnon tuotehallintayksikössä.
Levasma on työskennellyt useissa eri tehtävissä Verohallinnossa, kuten ylijohtajana tuotehallintayksikössä,...