Lähihoitajille suunnattu sairaanhoitajakoulutus Diakin suosituin ensisijainen hakukohde
Diakonia-ammattikorkeakoulun vetovoimaisin vetovoimaisin tutkinto kaikkien hakijoiden osalta oli tänä syksynä sosionomi (AMK), diakoniatyö -tutkinto. Suosituimpiin hakukohteisiin kuuluivat myös sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tutkinnot.
Ensisijaisissa hakijoissa mitattuna...
Aiforia tuomassa useita tekoälymalleja syöpien diagnosointiin – keräsi 17,5 miljoonaa rahoituskierroksella
Ohjelmistoyritys Aiforia, joka suunnittelee ja valmistaa tekoälypohjaisia ratkaisuja lääketieteellisten kuvien analysointiin, kertoi torstaina keränneensä 17,5 miljoonaa euroa B-sarjan rahoituskierroksella. Rahoituskierrosta johti Isossa-Britanniassa toimiva Epredia,...
Mehiläinen toivoo, että hoiva-avustajien käyttöä linjattaisiin uudestaan – työvoimapula pitää hoivapaikkoja tyhjinä
Sote-alalla tarvitaan noin 200 000 ammattilaista vuoteen 2030 mennessä. Tarve väestön ikääntyessä vain kasvaa. Alan suurin ammattiryhmä on lähihoitajat, joita valmistuu vain 10 000 vuodessa.
-...
Palveluasumisen toimilupien muutosmenettely aiheuttaa kilpailuhaitan hoiva-alalla
Suomessa pääasiassa yritykset tuottavat palveluasumista, joka tarkoittaa välimuotoista asumista. Ikääntynyt voi vuokrata asunnon ja ostaa sinne erikseen ne palvelut, joita hän tarvitsee. Palvelu sijoittuu...
Salon teknologiakampuksen hoivakotihanke etenee
Salon kaupunginhallitus hyväksyi aiesopimuksen, jonka mukaan Salon IoT Campukselle rakennetaan hoivakoti. Sen vuokrasopimus aiotaan allekirjoittaa vielä tänä vuonna.
Salon kaupunki haluaa vastata kasvavaan tehostetun palveluasumisen...
Modulight hakee kiitoa listautumalla pörssiin – osakeannin tavoitteena kerätä 60 miljoonan bruttovarat
Modulight Oyj julkisti listautumiseensa liittyvän osakeannin ja osakemyynnin sekä lisätietoa sen suunnitellusta listautumisesta.
Yhtiö julkisti 9.9.2021 harkitsevansa osakkeidensa listaamista Nasdaq First North Growth Market Finland...
Lehtileikkeet: Pohjois-Savon Keskustalla jo 30 aluevaaliehdokasta ja vähintään yksi jokaisesta kunnasta
Suomenmaa: Pohjois-Savon Keskustalla jo 30 aluevaaliehdokasta ja vähintään yksi jokaisesta kunnasta
Pohjois-Savon Keskusta on hyvässä vauhdissa tammikuun aluevaalien valmisteluissa ehdokashankinnassa.
Keskustalla on tällä hetkellä Pohjois-Savossa ehdokkaita...
Herantis Pharma kerää osakeannilla yli neljä miljoonaa euroa
Herantis Pharma Oyj tiedotti torstaina käynnistävänsä osakeannin, jolla se kerää 4,04 miljoonan euron bruttovarat. Yhtiö laski liikkeelle yhteensä 1.346.500 osaketta.
Rekisteröinnin seurauksena yhtiön kaikkien osakkeiden...
Faronilta lupaavia tuloksia MATINS-tutkimuksesta
Faron Pharmaceuticals Ltd. kertoi uusista tuloksista ensimmäisen ja toiseen vaiheen MATINS- tutkimuksessa (Macrophage Antibody To Inhibit immun Suppression), jossa tutkittiin bexmarilimabin turvallisuutta ja tehoa....
Tuomo Oikarainen on aloittanut Terveystalon digiterveyden ylilääkärinä
Tuomo Oikarainen on aloittanut Terveystalon Digiterveyden ylilääkärinä. Oikarainen vastaa tehtävässään Terveystalon digitaalisesti tuotettujen palveluiden kehityksestä ja raportoi Digiterveyden johtajalle Lauri Saarivuorelle.
Tuomo Oikarainen tulee Terveystaloon...
Nordic Healthcare Groupin uudet nimitykset vahvistavat lääketeollisuuden asiakkuuksia
Nordic Healthcare Group (NHG) sai vahvistusta kahdesta kokeneesta osaajasta, kun Helena Henno ja Outi Isomeri aloittivat elokuussa työt senior managereina NHG:llä.
Helena Henno on koulutustaustaltaan...
Lehtileikkeet: Kasvuala ei ime sijoittajia / WHO keskeytti Sputnik V:n lupaprosessin
Turun Sanomat: Ennätyksiä takova kasvuala ei ime sijoittajia
Health Turun johtajaa Tero Piispasta hirvittää se, ettei Suomessa riitä uskoa life science-alaan, vaikka sen vienti, tulos ja työllistämisluvut...
Aster ja Apotti -hankintoja seurataan STM:ssä – ”Haasteista johtuen hankinnat kannattaa tehdä yhteistyössä”
STM:ssä toivotaan, että nyt toteutettavia asiakas- ja potilastietojärjestelmähankintoja tehtäisiin hyvässä yhteistyössä alueiden kanssa.
STM:n digitalisaation ja tiedonhallinnan ryhmän johtaja Minna Saario sanoo Hoiva&Terveydelle, että esimerkiksi...
Tutkimus: Arviointityökalut välttämättömiä vaikuttavuuden arvioinnin ja toimivan tiedolla johtamisen välineinä
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen vaikuttavuuden arviointi on välttämätöntä resurssien oikein kohdentamiseksi, todetaan tuoreessa Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston valtioneuvostolle toteuttamassa tutkimuksessa.
Arviointityökalut auttavat kohdentamaan ja...
Sote-ala erottuu työvoimapulasta kärsivänä alana – selvitys nopeavaikutteisista toimista työvoiman parantamiseksi valmistunut
VM:n selvityksessä erityisesti sosiaali- ja terveysala erottautuu työvoimapulasta kärsivänä alana. VM on julkaissut selvityksen nopeavaikutteisista toimista työvoiman parantamiseksi. Sote-alan työvoimapulaan ei ole helppoja tai...
Kuntaliiton laskelma: Kokoomukselle eniten paikkoja aluevaaleissa
Kuntaliitto on laskenut, kuinka puolueet pärjäisivät, jos aluevaaleissa äänestettäisiin samalla tavalla kuin kesäkuun kuntavaaleissa.
Keskustapuolue olisi suurin puolue yhdeksässä (9) aluevaltuustossa, kokoomus kuudessa (6) aluevaltuustossa,...
Siun soten uusi hallitus ja puheenjohtajisto on valittu
Siun soten yhtymävaltuuston kokouksessa tiistaina päätettiin jäsenet kuntayhtymän luottamustoimiin siihen saakka, kunnes hyvinvointialueen aluevaltuusto aloittaa toimintansa.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Pentti Keskisalo Joensuusta. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on...
Lehtileikkeet: Lakiin kirjattava viikon hoitotakuu epäilyttää
Iltalehti: Kuntaliitto epäilee, auttaako lakiin tehtävä kirjaus siinä, että hoitoon todella pääsee koko maassa viikossa
Kuntaliiton johtaja Tarja Myllärinen huomauttaa, että jo nyt lääkäri- ja...
HUS:ssa hoitojonojen purkamisessa haasteita
HUS:ssa on hoitojonojen purkamisessa haasteita. HUS:n hallitus käsitteli maanantaina kokouksessaan alkuvuoden toiminnan ja talouden tilannetta.
Tammi-heinäkuun aikana vuodeosastohoitoa odottavien potilaiden määrä väheni hiukan, kun taas...
Hyvinvointialueiden ICT-valmistelurahoitusta on varattu vuosille 2021–2026 noin 440 miljoonaa euroa
Valtioneuvosto on antanut asetuksen hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän tiedonhallinnan ja tietohallinnon muutoksen rahoituksesta vuosille 2021–2026.
Asetuksella säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen tietojenkäsittelyn,...