Etelä-Savon hyvinvointialueen selvitys ikääntyneiden asumispalveluista: Tarve nousee liki tuhannella paikalla vuoteen 2045 mennessä
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa on laatinut alueen ikääntyneiden asumispalveluja koskevan selvityksen ja suunnitelman vuoteen 2045 asti. Selvitys keskittyy erityisesti hyvinvointialueen järjestämisvastuulla oleviin yhteisöllisen asumisen ja...
Lausunnolla esitys hyvinvointialue- ja maakuntajakolaiksi: Lapin hyvinvointialue epäilee sen tähtäävän Pohteen ja Lapin yhdistämiseen
Parhaillaan lausuntokierroksella olevassa hyvinvointialue- ja maakuntajakolaissa säätelyä selkeytettäisiin siten, että jaoista säädettäisiin erikseen. Laki antaa puitteet sille, miten hyvinvointialueet muodostetaan ja miten niiden rajoja...
Aalto-yliopiston tutkijat kehittivät koneoppimismenetelmän, joka tekee tautiriskien ennustamisesta tarkempaa
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet työkalun, jonka avulla tutkijat ja lääkärit voivat arvioida aiempaa tarkemmin ja yksilöllisemmin potilaan riskiä sairastua yleisiin sairauksiin, kuten sydän- ja...
Ikääntyneiden hoivakodit rakentuvat Attendolle Joensuuhun ja Rovaniemelle
Hoivatilat ja Attendo allekirjoittivat heinäkuussa vuokrasopimukset Joensuuhun ja Rovaniemelle toteutettavista ikäihmisten hoivakodeista. Rakentaminen on jo käynnistynyt tonteilla.
Rovaniemen Koivuojankadun hoivakotiin tulee yhteensä 43 asukaspaikkaa ja...
Mikaela Westergård palvelualuejohtajaksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalvelujen palvelualueen palvelualuejohtajaksi on valittu Mikaela Westergård.
VTM Mikaela Westergård toimii tällä hetkellä SOS-Lapsikyläsäätiön toimitusjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa...
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue suunnittelee uusia yhteistoimintaneuvotteluja
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kokouksessa 27.8. on esillä jälleen koko hyvinvointialuetta koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen.
Hyvinvointialueen heinäkuun lopun talousennuste ja aluehallitukselle esitettävät vuoden 2026 talousarvion valmisteluperiaatteet edellyttävät 20...
Keski-Suomen hyvinvointialue aikoo hakea oikaisua rahoituspäätöksiin
Keski-Suomen hyvinvointialue aikoo hakea oikaisua vuosien 2023 ja 2024 valtion rahoituksen päätöksiin. Kyseisten vuosien rahoitus perustuu vuosien 2019–2021 diagnoositiedoille ja hyvinvointialueen näkemyksen mukaan ne...
Coronarian Hammasklinikka kasvaa jälleen yritysostoilla Hangossa ja Tammisaaressa
Coronaria Hammasklinikka Oy:n toiminta laajenee myös Hankoon ja Tammisaareen, kun Uudenmaan Hammas Oy:n Hangon ja Tammisaaren hammasklinikat tulevat liiketoimintakaupan kautta osaksi Coronaria Hammasklinikoita. Liiketoimintakauppa...
Marginumille 2,5 miljoonan euron rahoitus syöpäkudosta tunnistavan laitteen lanseeraukseen
Kuopiolainen terveysalan startup Margonum on kehittänyt HIVEN®-laitteen, joka mahdollistaa aivokasvainten turvallisen ja tehokkaan havaitsemisen leikkauksen aikana.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan keränneensä 2,5 miljoonan euron Pre-Series A...
Sointu Möller Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtajaksi
Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Sointu Möller on valittu Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtajan virkaan.
Osaamiskeskuksen toiminta-alue kattaa neljä Itä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialuetta: Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueet. Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen...
Kela65-valinnanvapauskokeilussa on mukana jo noin 400 yritystä – Palveluntuottajia jokaisella hyvinvointialueella
Syyskuun alussa käynnistyvässä 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilussa on jo noin 400 yritystä. Kela julkaisee tiedot kokeiluun osallistuvista palveluntuottajista verkkosivuillaan viimeistään 1.9.2025.
Palveluntuottajia on mukana kaikilta...
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue käynnistää uudet yt-neuvottelut ja valmistelee lomautuksia
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Yt-neuvottelujen keskeinen tavoite on kehittää organisaatiorakennetta vastaamaan nykyisiä tarpeita ja toimintaympäristöä. Tämä toteutetaan pääasiassa tehtävänkuvamuutoksilla.
Kesäkuussa päättyneiden yt-neuvottelujen myötä Keusoten henkilöstömäärä...
Ikääntyneiden asumisyksikön mahdollinen lakkauttaminen järkyttää Paraisilla
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palvelulautakunta käsittelee ensi viikolla Paraisilla Iniössä sijaitsevan Aftonron ikääntyneiden asumisyksikön lakkauttamista. Varhan tiedotteen mukaan yksikössä on ollut pitkään haasteita saada koulutettua...
Kela sulkee syyskuussa useita palvelupisteitä eri puolilla Suomea
Kela kertoo useilla tiedotteilla sulkevansa palvelupisteitä eri puolilla Suomea.
Kelan palvelupiste Kangasalla suljetaan. Kela palvelee asiakkaita edelleen etäpalvelupisteessä ja Kangasalan pääkirjastossa, jossa asiakas saa...
Kela: Lääkärinlausuntoihin on tulossa merkittävä uudistus, sähköinen BC-lausunto
Kelan lääkärinlausuntoihin on ensi vuonna tulossa merkittävä parannus, kun uusi sähköinen BC-lausunto otetaan käyttöön. Uusi lausunto helpottaa lääkärin työtä ja voi säästää paljon aikaa...
STM:n lausuntopyyntö: Sairaanhoitajien rajattua lääkkeenmääräämistä laajennettaisiin etä- ja puhelinvastaanotoille
Lääkkeen määräämisestä annettua asetusta ehdotetaan muutettavaksi, jotta sairaanhoitajan rajattu lääkkeenmäärääminen olisi jatkossa mahdollista myös etä- ja puhelinvastaanoton perusteella. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää ehdotetusta muutoksesta...
Yhteydenotot Mieli ry:n kriisipuhelimeen nousussa – Yhä useammin soittajalla on itsetuhoisia ajatuksia
Mieli ry:n kriisipuhelimeen vastattiin kesä-heinäkuussa useammin kuin aikaisempina vuosina. Puhelimeen vastattiin 20 781 kertaa, mikä on 23 % enemmän kuin edellisenä kesänä.
Vastausprosentti on ollut...
Mikko Päkkilä tietohallintojohtajaksi Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueille
Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden yhteiseen tietohallintojohtajan virkaan on valittu Mikko Päkkilä. Filosofian maisteri, insinööri Mikko Päkkilä työskentelee tällä hetkellä Lapin hyvinvointialueen tietohallintojohtajana.
Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin aluehallitukset päättivät...
Uutisia hyvinvointialueilta: Pohde hakee lainanottovaltuuden muutosta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue hakee lainanottovaltuuden muutosta investointeja varten
Vuodelle 2026 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ei ole myönnetty lainanottovaltuutta. Pohteella on kuitenkin aluevaltuuston hyväksymiä investointitarpeita, jotka edellyttävät lainanottoa. Pohteen...
ETLA:n Aki Kangasharju: ”Sote-johtamisen tason nostaminen ratkaisisi kansantalouden ongelmia”
Suomen väestön ikääntyminen on vaikuttanut siihen, että työvoima on siirtynyt vahvasti sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Ongelmana on se, että työvoima kasaantuu alalle, jonka tuottavuus on...