maanantai, 15 syyskuun 2025

Varsinais-Suomi luopuu ensihoitoyksiköiden varallaolosta

Kaikki Varsinais-Suomen ensihoitoyksiköt eli ambulanssit miehistöineen toimivat ensi vuoden alusta alkaen välittömässä lähtövalmiudessa. Sairaanhoitopiirin valtuusto päätti asiasta kokouksessaan tiistaina. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimitusjohtaja Päivi...

”Suomessa pääsee yhä hitaasti pallolaajennukseen”

Eilen julkistetun kansainvälisen EuroHOPE-tutkimuksen mukaan sydäninfarktin hoitotulokset ovat Suomessa heikompia kuin muissa Pohjoismaissa. Suomen parhaalla alueella kuolleisuus sydäninfarktiin oli yhtä suuri kuin Ruotsin ja...

Eläköityminen pysäyttää lääkärimäärän kasvun vain hetkeksi

Työikäisten lääkärien määrä kasvaa noin 2000 lääkärillä vuoteen 2030 mennessä, osoittaa Lääkäriliiton uusi työvoimaennuste. Työikäisten lääkärien määrä ylittää 22 000 rajan vuonna 2029. Eläkehuippu, 600...

TPL käynnistää suuren arkistohankkeen

Terveyspalvelualan Liitto on saanut THL:ltä 198 000 euron rahoituspäätöksen hankkeelle, jonka tarkoituksena on tukea liittymistä potilastiedon arkistoon. Toimitusjohtaja Merja Hirvonen sanoo, että hankkeeseen on lähdetty...

Verorahoitteinen järjestelmä ei takaa hoidon laatua

Erilaiset rahoitusjärjestelmät eivät selitä hoitotulosten eroja Euroopassa, osoittaa seitsemän Euroopan maata käsittänyt EuroHOPE-tutkimus. Tutkimuksessa verrattiin sydäninfarktin, aivoinfarktin, lonkkamurtuman, rintasyövän ja pienten keskosten hoidon tuloksia vuosina...

Lähes joka kymmenes lääkäri ulkomaalaistaustainen

Ulkomaalaistaustaisia lääkäreitä oli vuonna 2011 Suomessa Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan 1410 eli heidän osuutensa kaikista lääkäreistä oli 8,4 % lääkäreistä. Heistä puolet oli ulkomaiden kansalaisia....

Valkeakoski jatkaa hoivapalvelujen ostoa Mediverkolta

Mediverkko Hoivapalvelut Oy saa jatkaa toimintaansa Hoivakoti Wäinämöisessä Valkeakoskella vuoden 2019 loppuun saakka. Valkeakosken kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan käyttää kahden vuoden option palvelujen ostoon...

Muut tiedotusvälineet:

YLE: Pirkanmaan sairaanhoitopiirn toimitusjohtaja Rauno Ihalainen ehdottaa, että valtio elvyttäisi sairaalarakentamisella. Hän huomauttaa, että sopivia kohteita löytyy eri puolilta maata. tamereelta elvytyskohteeski sopisi Taysin...

Hyksin Oy jäi tavoitteistaan

Hyksin Oy sai viime vuonna aikaan 843 tuhannen euron liikevaihdon. Ulkopuoliset palvelut, henkilöstö- ja muut kulut aikaansaivat kuitenkin 756 tuhannen euron liiketappion. Sen rahoituskulut...

Aaltonen: Toiminta vilkastunut

Hyksin Oy:n toimitusjohtaja Janne Aaltonen sanoo yhtiön otiminnan vilkastuneen jo viime vuoden loppupuolella. - Tämän kevään aikana saavutettiin tavoiteltu kuukausiliikevaihto, ja nyt on tehty...

HUS:n organisaatiouudistus etenee

Uusia työntekijöitä ei rekrytoida ulkoa, vaan sisäisen ilmoittautumishakumenettelyn kautta. Kuhunkin keskukseen tulee nimitettäväksi yksi ylihoitaja ja osaamiskeskuksen koosta johtuen 1-5 ylihoitajaa. Linjajohtajat vastaavat potilaiden...

”Psykiatrian asiantuntemus kannattaa keskittää”

Aikuispsykiatrian vastuualuejohtaja Hanna-Mari Alanen toteaa, että sadan sairaalapaikan vähennys vuoteen 2025 mennessä on Pirkanmaalla kova tavoite. Linjaus sisältyi selvitykseen, jonka sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi viime...

Tampere on jo panostanut avohoitoon

Kaivannon sairaalan ylilääkäri Olli-Pekka Mehtonen sanoi Hoiva & Terveyden haastattelussa, että psykiatristen sairaansijojen vähennystarve kohdistuu erityisesti Tampereen kaupunkiin. Vastuualuejohtaja Hanna-Mari Alanen myöntää tämän, mutta huomauttaa,...

Hus kaipaa lisää konkretiaa psykiatrian kehittämiseen

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri edellyttää konkreettisempia suunnitelmia psykiatrisen avohoidon kehittämiseen, jotta psykiatrian sairaansijoja voidaan vähentää noin kolmanneksella vuoden 2018 loppuun mennessä. Husin hallitus merkitsi maanantaina...

Akavan Fjäder: Sote-rahan seurattava asiakasta

Akava patistaa sote -uudistuksen toteuttamiseen. Terveyspoliittisen seminaarinsa tiedotteessa se korostaa haluavansa myös säilyttää rahoituksen monikanavaisuuden. Sen mielstä palveluiden järjestäminen, rahoittaminen ja tuottaminen on ajatuksellisesti...

Kotipalvelut kuntoon -kampanja käyntiin

Työ- ja elinkeino ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteinen Kotipalvelut kuntoon -kampanja käynnistyi tänään. Kampanjan tarkoituksena on rohkaista nostamaan kotihoito ensisijaiseksi palvelumuodoksi, joka yhdistää julkista...

Kari Kallio Terveystalolta Invalidiliiton Kuntoutus Oy:n johtoon

Kari Kallio, eMBA, on nimitetty Invalidiliiton Kuntoutus Oy:n toimitusjohtajaksi 10.6.2014 alkaen. Kallio siirtyy Invalidiliitolle Terveystalon yksikönjohtajan tehtävästä.

Oikeustieteen professori: Rajoilla liikutaan ensihoidossa

Ensihoidon järjestämiseen liittyviä kiistoja on menossa oikeuteen eri puolilla Suomea. Sinne näyttää päätyvän myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, joka päätti ulkoistaa ensihoidon kokonaisuudessaan alueelliselle pelastuslaitokselle. Itä-Suomen yliopiston...

TPL: Voutilaisen väite ei pidä paikkansa

Terveyspalvelualan Liiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen ihmettelee professori Voutilaisen tulkintaa. Hänen mukaansa väite, jonka mukaan kyseessä olisi lakisääteinen yhteistoiminta, ei pidä paikkansa. Horisontaalisen yhteistyön kriteereissä on...

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri lopettaa toimintansa Mäntässä

Mäntän sairaalan toiminta loppuu ensi vuoden alussa. Valkeakosken ja Vammalan aluesairaalat liitetään puolestaan osaksi Tampereen yliopistollista sairaalaa. Näin linjasi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus kokouksessaan keskiviikkona. Ratkaisut...