sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Norlandia haluaa ostaa vanhusten hoivaa

Norlandia Care Group aikoo laajentaa toimintaansa Suomessa. Yhtiön toimitusjohtaja kertoo, että he haluavat toimia kaikilla niillä alueilla, joilla he toimivat muillakin markkinoilla. Norlandian palveluvalikoimaan...

Oralin ostotarjous päättyy tänään

Oralin ostotarjous ratkeaa tänään. Yhtiö antoi 12.5. pörssitiedotteen, jossa kerrottiin, että CapManin määräysvallassa olevan Renideo Holding Oy:n omistus on noussut yli kahden kolmasosan. Lähes puolet...

Rantasalmi jatkaa kilpailutusta vastustuksesta huolimatta

Rantasalmen kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää näkee, että henkilöstöjärjestöt ovat liikkeellä turhan myöhään, kun ne arvostelevat kunnan päätöstä kilpailuttaa perusterveydenhuollon palvelut. Tehyn, Superin, Jytyn ja JHL:n ammattiosastojen...

Yrittäjät: valinnan vapautta soteen

Suomen Yrittäjät lähtevät sote -kannanotossaan siitä, että Suomessa palvelujen tuotannosta on vastattava sekä julkisen että yksityisen sektorin. Uuden järjestämislain valmistelussa on järjestäminen ja tuottaminen...

Kunnanjohtajat vaalivat omaa tuotantoa

Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan kunnanjohtajista 77,5 prosenttia eli sata kunnanjohtajaa kannattaa sitä, että palveluista suurin osa järjestetään edelleen kunnan omana tuotantona ja ulkoistettu palveluntuotanto...

Ensihoidon hankinnasta repesi riita Oulun seudulla

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät arvostelee sairaanhoitopiirin suunnitelmia hankkia ensihoitopalvelut jatkossa suoraan kahdelta pelastuslaitokselta ilman kilpailutusta. Järjestön toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen epäilee, että suunnitelma voi olla jopa hankintalain vastainen....

FYSI ry: pienet tuottajat huomioitava kilpailutuksissa

Fysioterapia- ja kuntoutusyritysten järjestö FYSI ry vaatii, että yksityisten palveluntuottajien osaaminen ja merkitys otetaan aidosti huomioon, kun kuntoutuspalveluja suunnitellaan sote-uudistuksessa. Järjestö toivoo, että myös...

Muut tiedotusvälineet:

KP24: Eletäisen Pohjois-Pohjaan mannat ovat huolissaan sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamisesta kapitaatio -periaatteella. kapitaatiossa huomioidaan asukasluku, joka painotetaan sairastavuudella ja väestön ikärakenteella. Ylivieskan, Alavieskan, Oulaisten...

Muut lehdet:

YLE: Peruspalvelukeskus Oiva houkuttelee asiakkaita yli kuntarajojen. Oivan johtaja Aino Eerola kertoo sen saaneen vuoden vaihteen jälkeen 130-140 uutta asiakasta rajojensa ulkopuolelta. Hollolan salpakankaan...

Aluehallintovirasto ratkaisee Vaasan sydänkirurgian kohtalon

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto harkitsee Vaasan keskussairaalan sydänkirurgian toiminnan keskeyttämistä. Vaasan keskussairaalan tulee toimittaa selvitys toiminnasta ja erityisesti potilasturvallisuudesta 15.6. mennessä. Sairaanhoitopiirin johtaja Göran Honga...

Hyksin Oy tähyää valinnanvapaus-markkinoille

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri suunnittelee, että Hyksin Oy:n sairaalaan voitaisiin tulevaisuudessa ohjata myös muualta Suomesta tulevia potilaita, jotka tulevat HUS:iin hoitoon valinnanvapauden turvin. HUS:n hallitus...

Valvira tutkii yksityisiä

Valvira julkisti eilen selvityksen lastensuojelun tilasta. Sen mukaan kolmannes kaikista lapsi- ja perhekohtaisista työntekijöistä on epäpätevää. Ylitarkastaja Emilia Mustonen Valvirasta muistuttaa osan kunnista hoitavan kuitenkin...

THL:n tutkimusprofessori ei kannata sitovia mitoituksia

Tutkimusprofessori Anja Noro THL:stä näkee, että vanhuspalvelulakiin ei pitäisi kirjata sitovia henkilökuntamitoituksia, jotka koskevat kaikkia ympärivuorokautisen hoidon yksikköjä. Noron mukaan henkilöstömitoitusta ei kannata ”sitoa...

Pääkirjoitus: Sote-alat talouden edelläkävijöiksi

Toivottavasti sote -uudistuksen tekijöillä riittää rohkeus ajatella isosti ja lähteä muuttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita niin perusteellisesti, että perusterveydenhuollon jonoista ja tehottomuudesta päästäisiin...

Kahden firman toimialalla

Laura Routa on valmistanut silmäproteeseja parin vuoden ajan. Ala on niin harvinainen, että se työllistää juuri ja juuri alan kaksi yritystä. Heti alkuun käy selväksi,...

Terveydenhuollossa on paha tuottavuusongelma

Terveystalon johtava ylilääkäri Juha Tuominen pitää naurettavina väitteitä, joiden mukaan työterveys olisi syynä lääkäripulaan. Suomessa ei hänen mielestään kannattaisi ylipäätään puhua lääkäripulasta.– Meillä koulutetaan...

Sote tuo hoiva-alalle uuden murroksen

Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni on hoiva-alan veteraani. Kun hän aloitti Esperi Caren johdossa runsaat kymmenen vuotta sitten ei nykyisen kaltaista hoiva-alaa ollut olemassakaan. ...

Terveydenhuollossa on varkain kasvaneita ongelmia

THL:n ylijohtaja Marina Erhola nimeää yksittäisistä terveydenhuollon ongelmista suurimmaksi työterveyshuollon ja perusterveydenhuollon yhteensovittamisen. Ongelma on hänen mielestään kasvanut vähän varkain, kun kolme tahoa on alkanut...

Professori Jari Vuori Jokilaakso-lausunnosta: ”Ministeriön perustelut ovat hyvin ohuet”

Sosiaali- ja terveysministeriön lausunto Jokilaakson sairaalan asemasta on herättänyt paljon arvostelua. STM:n mukaan potilaiden valinnanvapaus ei koske yksityisellä toimiluvalla toimivaa Jokilaakson sairaalaa – Jämsässä...

Uusi malli tehostaa kotihoitoa

Kotihoitoon on haettu lisää tuottavuutta ja vaikuttavuutta uudella Tekesin rahoittamalla pilottihankkeella. Tulokset ovat lupaavia.Kuinka kotihoito onnistuu auttamaan hoitoa tarvitsevia tehokkaasti mutta laadukkaasti? Entä kohdistuuko...