sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Palvelusetelikäytäntöä pitäisi laajentaa

Valinnanvapautta voitaisiin Laitinen-Pesolan mielestä laajentaa nopeastikin palvelusetelien avulla. - Liikkeelle lähtö on ollut yllättävän nihkeää. Oulu ja erityisesti Jyväskylä ovat toimineet hyvinä esimerkkeinä. Jyväskylässä tuottajiksi on...

Hoiva-alan yksityiset syrjäytettiin sote-kuulemisesta

Yksityisen sektorin hoiva-ala syrjäytettiin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämissä kuulemistilaisuuksissa. Kuultaviksi oli kutsuttu kunnat, kuntayhtymät, ammattijärjestöt ja kolmannen sektorin järjestöt - Tämä on omituista, sillä joitain...

Terveyspalveluala: Uudistus vaakalaudalla

Terveyspalveluan Liitto arvioi omassa lausunnossaan uudistuksen olevan nyt vedejakajalla.Jatkovalmistelun onnistuessa terveydenhuoltojärjestelmä voidaan kääntää kurssille, jossa palvelujen saanti ja laatu pystytään varmistamaan. Samalla rahoituskelle saadaan...

Kärsämäki odottaa valtioneuvostolta ymmärrystä ulkoistuskiistassa

– Mitään päätöksiä ei ole tehty. Katsotaan sitten, kunhan päätös aikanaan tulee. Näin kommentoi Kärsämäen kunnanjohtaja Riitta Hokkanen sosiaali- ja terveyspoliittisen ministerityöryhmän esitystä, jonka mukaan...

”Ilman ulkoistusta olisimme konkurssissa”

– Me riitelemme asiasta edelleen korkeimmassa hallinto-oikeudessa, Suomen ainoana kuntana Paras-lain velvoitepykälän takia, kertoo Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen. Tohmajärven kunta ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa 2013...

Kuntamaisema NHG:lle

Nordic Healthcare Group Oy on ostanut Kuntamaisema Oy:n koko osakekannan. Kuntamaiseman omistajia olivat Sitra, Raision kaupunki ja henkilöomistajat Kuntamaisema tuottaa Maisema -järjestelmää ja benchmarking...

Kunnat ostavat eniten palvelukoti- ja asumispalveluja

Kunnat ostavat palveluja yhä enemmän. Suurissa kaupungeissa lähes kolmannes palveluista ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta. Luku selvisi Helsingin seudun kauppakamarin selvityksessä, jossa käytiin läpi ostopalvelujen käyttöä Suomen...

Henkilömitoitus ei ratkaise vanhuspalveluissa

THL:n tuore raportti kertoo, että noin viidenneksessä ympärivuorokautista hoitoa antavista toimintayksiköistä toteutunut henkilömitoitus jäi alle suositellun rajan, joka edellyttäisi 0,50 hoitajaa asiakasta kohden. Henkilömitoitus...

”Palvelujen tarve tiedetään parhaiten paikallisesti”

Kuntaliitto on huolissaan palvelujen järjestämisestä paikallisesti, kun viittä sote-aluetta muodostetaan. Huolensa esitti Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Antti Lindtman Kuntien tulevaisuusfoorumissa. Hän huomauttaa, että kunnat ovat hyvinvointiyhteiskunnan...

Muut tiedotusvälineet:

Mediuutiset: HUS aloitti nettiterapian maanis-depressiivisille. Mediuutiset kertoo HUS:n tarjoavan nettiterapiaa keväällä kahdelle uudelle potilasryhmälle. Lähete voidaan kirjoittaa nyt myös alkoholin liikakäyttäjille ja kaksisuuntaisista mielialahäiriöistä...

Toisilta oppimalla miljoonasäästöihin

Nordic Healthcare Groupin vertaisarvioinnit paljastavat, että parhaita käytäntöjä omaksumalla terveydenhuollossa on mahdollisuus päästä miljoonien säästöihin. Toimitusjohtaja Vesa Kämäräinen pitää eroja huikeina. Kymmenien prosenttien tuottavuuseroja...

Terveysteknologia nousi huipputeknologioiden ykköseksi

Terveysteknologian Liitto ry FIHTA kertoo Suomen terveysteknologian teollisuuden viennin nousseen viime vuonna uuteen ennätykseen, 1,66 miljardiin euroon. Myös alan kauppataseessa saavutettiin uusi ennätys 749...

Planmeca aikoo jatkaa kasvuaan

Terveysteknologian kärkiyritys Planmeca aikoo jatkaa kasvuaan. Yhtiö on kasvanut jo yli 100 perättäisen vuosineljänneksen ajan. Toimitusjohtaja Heikki Kyöstilä sanoo tavoitteena olevan, että Planmeca ylittää miljardin...

Mehiläiseen siirtynyt Ove Uljas: työterveyshuollon rooli kasvaa

Pfizer Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja, KTM Ove Uljas, 48, on nimitetty Mehiläinen Oy:n Työelämäpalveluiden liiketoimintajohtajaksi. Uljas ehti työskennellä Pfizerilla yhteensä 13 vuotta, joista viimeiset 9 vuotta...

Vammalan aluesairaalaan etsitään yksityisiä kumppaneita

Vammalan aluesairaalan ja Sastamalan kaupungin yhteistyö terveyspalvelujen tuottamisessa tiivistyy. Samalla jatketaan neuvotteluja yksityisten toimijoiden saamiseksi mukaan aluesairaalan tiloihin. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Erkki Kujansuu toteaa, että...

Punkalaidun haluaisi ulkoistaa terveyspalvelut

Punkalaitumen kunta suunnittelee terveysaseman palvelujen kilpailuttamista. Kunnanhallitus päätti maanantaina esittää asiasta neuvottelupyynnön Sastamalalle, joka tuottaa kunnan terveyspalvelut vastuukuntamallilla. Kunnanjohtaja Lauri Innan mukaan ulkoistus on yksi...

Pohjoismainen hammasketju lähtee miinukselta

Fuusiosta kertoneet ruotsalainen hammashoidon ketju Colosseum ja norjalainen Smile aloittavat yhteiselonsa tappioluvuin. Niiden yhteinen liikevaihto nousee 93 miljoonaan euroon. Uusi yhtiö aikoo kaksinkertaistaa liikevaihtonsa...

Kohusairaala Cordia Plus keskeytti toimintansa

Kuopiolaisen terveyspalveluyritys Cordia Plus Oy:n toiminta on keskeytetty toistaiseksi, koska yritys ei ole onnistunut palkkaamaan vastaavaa lääkäriä irtisanoutuneen ylilääkärin tilalle, kertoo Ylen uutiset. Ylen A-studio...

Muut tiedotusvälineet:

Aamuposti:  Riihimäki vähentää vanhusten laitoshoitopaikkoja huomattavasti lähivuosina. Aamupostin haastattelema Riihimäen sosiaali- ja terveysjohtaja Mirja Saarni tulevaisuuden suuntana olevan tehostetun palveluasumisen. Tehostettuun palveluasumiseen...

Lindén: Ei suuria eroja Lääkäriliiton kanssa

HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén korostaa, ettei hän ole rajoittamassa lääkärien perinteistä ammatinharjoittamisoikeutta. - Muistioni, jonka HUS:n hallitus on hyväksynyt linjaukseksi lähtee siitä, että lääkärin perinteinen...