Taysin johtajakiista kovenee
Kiista Taysin toimialajohtajan koulutuksesta saa uusia kierroksia. Lääkäriliitto on tehnyt jäsenkyselyn, jonka mukaan 85 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että kliinistä työtä tekevillä lääkäreillä...
Uusiin tehtäviin
Sosiaali- ja terveysministeriö:
Pasi Korhonen on nimitetty sosiaali- ja terveysministeriön uudeksi kansainvälisten asioiden yksikön johtajaksi. Hän aloittaa virassaan 1.4.
Sosiaali- terveysministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö käsittelee asiat,...
Eksote, Oulu ja Jyväskylä tarttuivat Risikon kokeiluehdotukseen
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) kertoi Hoiva&Terveyden uutiskirjeessä (14.2.), että hänen Lääkäripäivillä esittämänsä ajatus rahoituskokeiluista on saanut kiinnostuneen vastaanoton. Halukkuutensa kokeiluihin ovat ilmaisseet...
”Viranhaltija johtaa ja päättää, me olemme apulaisia”
Lastensuojelun avopalvelun tuottajat perustivat oman yhdistyksen, jotta saisivat äänensä paremmin kuuluviin. Tarkoitus on kehittää tehokasta yhteistyötä, jotta lastensuojelun pitkät jonot saataisiin purettua.
– Lastensuojeluun tarvittaisiin...
Invalidiliitto pohtii yhtiörakennettaan
Invalidiliiton uutta puheenjohtajaa Petri Pohjosta kismittää se, miten vammaiset joutuvat edelleen Suomessa syrjityiksi. Vaikeuksia ei ole ainoastaan työhön sijoittumisessa vaan myös terveydenhuollossa.
- ...
Sotesta uhka aluesairaaloille
Vammala ja Ähtäri eivät ole ainoita aluesairaaloita, jotka etsivät kumppania yksityiseltä puolelta voidakseen jatkaa toimintaansa. Mallia haluttaisiin ottaa ennen muuta menestystarinaksi osoittautuneesta Jämsästä. Nämä...
Kilpailu pelaa lääkäripalvelujen markkinoilla
– Markkinat ovat keskittyneet yllättävän vähän, kommentoi Suomen terveyspalvelumarkkinoita Kelalle tutkinut Riina Hiltunen.
Koko maassa suurimpien yritysten markkinaosuuden kasvu on ollut huomattavaa, mutta kun...
Oral on yhä pörssin ainoa sote-yritys
Pari viikkoa sitten hyvän tuloksen ja kovat kasvutavoitteet julkistanut Oral on edelleen pörssin ainoa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaja. Uusia tulokkaita odotellaan, sillä sekä Terveystalon...
Eksoten Pentti Itkonen: Sote-integraatio on välttämätöntä
Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio on Suomessa aivan välttämätöntä, toteaa toimitusjohtaja Pentti Itkonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä Eksotesta.
- Vain sosiaali- ja terveyspuolen integraatiolla voidaan kääntää...
Kainuu kehuu hallintomallin hyötyjä
Kainuussa sosiaali- ja terveystoimen integraatio on tuottanut alueen kunnille merkittäviä hyötyjä. Palveluiden saatavuus on parantunut ja kustannusten kasvu on pysynyt kurissa.
- Tärkein syy on...
PHSOTEY uusii terveyskeskusten toimintamalleja
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä PHSOTEY uusii terveyskeskuksiensa toimintamallit. Peruspalvelukeskus Aavan suunnittelema uudistus alkaa ensi viikolla Nastolasta.
Paljon terveydenhuollon palveluita tarvitsevien potilaiden hoito keskitetään lääkäreiden ja...
JYTE luopuu Jämsän päivystyksistä
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus JYTE luopuu Jämsän sairaalan yöpäivystyksistä. kaupunki kertoo tiedotteessaan, että palveluista luovutaan, koska sairaala ei kuulu enää JYTE:n kanssa samaan sairaanhoitopiirin.
Jämsä irtaantui...
Diabetesliitto: Hankintalailla mahdollisuuksia pienille tuottajille
Diabetesliitto on ottanut kantaa hankintalain uudistamiseen. Liitto haluaa, että uusi laki edistäisi pienten palveluntuottajien mahdollisuuksia. Kansalliseksi kynnysarvoksi Diabetesliitto haluaisi 100 000 euroa. se huomauttaa,...
Fysioterapeutit haluavat kuntouttavia lähisairaaloita
Suomen Fysioterapeutit ry haluaisi Lääkäriseura Duodecimin tavoin siirtää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun suoraan viidelle Erva-alueelle, jotka olisivat yliopistollisesta sairaalakuntayhtymästä erillisiä järjestäjiä.
Yhdistyksen mukaan näin saataisiin...
Porissa palvelusetelit lapsiperheiden kotipalveluun
Pori ryhtyy tukemaan lapsiperheitä palveluseteleillä. Kotipalveluita annetaan mm. alentuneen toimintakyvyn, rasittuneisuuden tai sairauden perusteella.
Palveluseteleitä voi saada lastenhoitoapuun ja lasten kasvatuksen ohjaukseen, välttämättömään kodinhoitoapuun,...
Muut tiedotusvälineet:
YLE: Potilastietojen valtakunnallinen arkistointi päässyt vauhtiin. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin aluehankintapäällikkö Sari Vehmas kertoo, että arkistoon viedään hoitotyössä, terveyskeskusten lääkärikäynneillä, sairaalassa tai laboratoriossa kertynyt tieto. Kansallinen...
Docrates on päässyt hyvään kasvuvauhtiin
Docrates Syöpäsairaala on hyvä ehdokas suomalaisen terveydenhuollon kansainväliseksi menestyjäksi. Sen ulkomaisten potilaiden tuoma liikevaihto kasvoi viime vuonna yli 40 prosenttia ja kasvu näyttää jatkuvan....
Lääketeollisuuden Merikallio haluaisi virkistää tutkimusta
Mitäpä jos innostus valtaisi Meilahdenmäen Helsingissä. Yhtäällä tehtäisiin kansainvälistä huippututkimusta, ja toisaalla kuhisisivat start-upit kehittelemässä liikeideoitaan alan vanhempien yritysten kanssa. Kansainväliset sijoittajat seuraisivat tarkkaan...
Muut tiedotusvälineet:
Ilkka: Erikoissairaanhoidon kulut karkaamassa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Ilkka on selvittänyt kuntien erikoissairaanhoidon menojen kasvun viime vuona. Lehden mukaan menojen kasvu vuoteen 2012 verrattuna on ollut...
Blanco-Sequireos sai tunnustuspalkinnon
Psykiatri ja ylilääkäri Sanna Blanco-Sequireos on saanut Psykiatripäivillä Christian Sibelius –palkinnon.
Lapin sairaanhoitopiirissä tulosaluejohtajana toimiva Blanco-Sequireos sai tunnustuksen työstään suomalaisen ja lappilaisen psykiatrian puolesta.
Palkintoon...