sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Shp:n johdolle tappio Vaasassa – sydänkirurgia jatkaa

Vaasan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti selvin numeroin sydänkirurgian jatkamisesta Vaasan keskussairaalassa. Syksystä sakka jatkunut keskustelu päättyi tiistaina valtuuston äänestykseen, jossa esitys sydänkirurgian jatkamisesta voitti murskaluvuin...

Stm jakoi tunnustusta työpaikoille

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on myöntänyt tunnustuksen yhteensä 12 vetovoimaiselle sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikalle. Työpaikat ovat luoneet toimintatapoja, joilla henkilöstön hyvinvointia ja sitoutumista...

HUS sai johtajat osaamiskeskuksilleen

HUS on nimittänyt johtajat kymmenelle osaamiskeskukselleen, jotka aloittavat toimintansa ensi vuoden alussa. Osaamiskeskukset korvaavat nykyiset tulosyksiköt ja klinikkaryhmät. Yliopistosairaaloista osaamiskeskukset ovat jo käytössä Kuopiossa ja...

Uusista johtajista neljä ulkopuolelta

HUS päätyi pitkien keskustelujen jälkeen siihen, että uusia johtajia haettiin myös talon ulkopuolelta. Nimitetyistä kymmenestä talon ulkopuolelta tulee neljä. Sisätautie ja kuntoutuksen osaamiskeskuksen johtoon tulee...

Vanhusten huollon mijardisäästöt edellyttävät myös investointeja

Aalto –yliopiston tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että vanhustenhuollossa olisi mahdollisuus saavuttaa jopa miljardiluokkaa olevat säästöt samalla parantaen vanhustenhuollon laatua. Professori Teemu Malmi sanoo,...

Laitoshoito on kallista ja vanhanaikaista

Aalto-yliopiston tutkijat huomasivat heti tutkimuksensa alkuaiheessa Suomen sijoittuvan kärkeen sekä sairaansijojen lukumäärän että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön suhteen. - Vanhustenhoito ei oikein tänä päivänä kestä...

Contexialta älypuhelinsovellus psykoterapiaan

Lääkäri- ja terapiakeskus Contextia on tuomassa markkinoille psykoterapian älypuhelinsovelluksen. Siinä käytettävässä kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa potilas saa terapeutiltaan tapaamisten välille tutkimuksiin pohjautuvaa kirjallisuutta, aineistoa ja harjoitteita,...

Jokilaakson sairaala saa tukea

Keski-Suomen maakuntahallitus asettui omassa sote-lausunnossaan tukemaan Jokilaakson sairaalan säilyttämistä. ”Keski-Suomen liitto pitää välttämättömänä lainsäädäntöä viimeisteltäessä, että järjestämislaki tulee mahdollistamaan myös jatkossa tarkoituksenmukaiset ja eri tuottajayhteisöjen tarjoamat palvelut...

Jaana Laitinen-Pesola sairauslomalla

Hoiva-alan palveluntuottajien toiminnanjohtaja Jaana Laitinen-Pesola jää sairauslomalle sydänoireiden vuoksi. Laitinen-Pesola toimii myös Porin kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Asiasta kertoi Yle. Sairausloman pituutta ei ole määritelty....

Muut tiedotusvälineet:

YLE: Vaasan sydänkirurgian kohtalosta päätetään tänään. sairaanhoitopiirin valtuusto kokontuu tänään iltapäivällä päättämään sydänkirurgian tulevaisuudesta Vaasassa. YLE:n haastattelema sairaanhoitopiirin johtaja Göran Honga on muistuttanut valtuutettuja...

Muut lehdet

Talouselämä: Hurja tulos silmänpainemittareilla. Talouselämä kirjoittaa, että pörssin mielenkiintoisimpiin kasvutarinoihin kuuluu Revenio Group, jonka osake nousi vuoden aikana 133 prosenttia. Revenio on keskittynyt monialayhtiöstä terveysteknologiakonserniksi....

Med Group osti Turun Hammaslääkärikeskuksen

Turun Hammaslääkärikeskus on siirtynyt Med Groupiin. Med Group tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja julkiselle sektorille ja yksityisasiakkaille. – Tämä on meidän seitsemäs hammaslääkärikeskuksemme. Olemme rakentaneet harkiten...

Venäläiset asiakkaat yhä kiinnostuneita Eksotesta

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveysalueen johtaja Pentti Itkonen sanoo venäläisten asiakkaiden olevan edelleen kiinnostuneita Eksoten palveluista. Hän toivoo, että jo tämän kevään aikana saadaan...

Ähtärin neuvottelut käyntiin shp:n kanssa

Ähtäri on esittänyt omat mallinsa aluesairaalan säilyttämiseksi. Hallintojohtaja Seppo Karjala kertoo ykkösvaihtoehtona olevan kolmen vuoden toimintarahan turvaamisen. Tuona aikana sairaanhoitopiiri pulauttaisi Ähtärille toimintoja, jotka...

Työterveyshuolto yhä vahvemmin lääkärikeskuksiin

Yksityiset lääkärikeskukset vastaavat yhä enemmän suomalaisten työterveyshuollosta. Kelan tuoreimpien tilastojen mukaan vuonna 2011 työterveyshuollon piirissä oli 1,8 miljoonaa työntekijää, joista 930 000 sai pääasialliset...

Sähköisellä potilastilillä säästöjä terveyskeskukseen

Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin asukkaat pääsevät maaliskuun alusta asti katsomaan omia potilastietojaan netistä. Omaterveyspalvelun henkilökohtaiselta tililtä voi katsoa vaikkapa laboratoriotulokset, rokotustiedot, terveys- ja hoitosuunnitelman sekä täyttää...

Eniten sairauslomia selän takia

Sairauspoissaolojen ykkössyy ovat erilaiset selkäkivut. Tämä selviää Terveystalon tuoreesta potilastietorekisteristä. Selän vaivat ovat syynä noin kahdeksaan prosenttiin kaikista sairauspoissaoloista. Kakkosena tulee flunssa. Myös toistuva masennus...

Muut tiedotusvälineet:

Jämsänseutu: Kansanedustajalta kirjallinen kysymys Jokilaakson sairaalasta Kansanedustaja Tuula Peltonen (sd) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Sote-uudistuksen vaikutuksesta Jokilaakson sairaalan toimintaan Jämsässä, kertoo Jämsänseutu. Sote-uudistus merkitsisi tämän...

Nintendo, Apple ja Google rynnivät terveysmarkkinoille

Digitaalisille terveysmarkkinoille tulee lisää pelureita, kun nyt myös Nintendo on ilmoittanut suunnittelevansa terveydestä isompaa liiketoimintaa. Nintendon toimitusjohtaja ei Medcity Newsin mukaan määrittele uutta terveysbisnestä...

Heltti aikoo vientiin

Ensimmäinen Helttilä on avattu Helsinkiin Salmisaaren liikuntakeskukseen. Toimitilat eivät muistuta tyypillistä lääkäriasemaa. Seinissä on värejä, katosta riippuvat kirkkaanpunaiset lamput. Henkilökunta haluaa, että tänne tullaan...