”Hyvin kirjavaa on sopimuskäytäntö sote-maailmassa” – Pirkanmaalla on tarkastettu 1800 palveluntuottajien kanssa tehtyä sopimusta
Pirkanmaalla on kerätty tähän mennessä noin 1800 palveluntuottajien kanssa tehtyä sopimusta.
– Hyvin kirjavaa on sopimuskäytäntö sote-maailmassa ja muissa palvelusopimuksissa. Kaikkea löytyy maan ja taivaan...
Maakunnilla paremmat mahdollisuudet valvoa palveluntuottajia – sopimukset keskeisessä asemassa
Lukuisat sote-asiantuntijat ovat painottaneet, kansanedustaja Juha Rehula (kesk.) viimeisimpänä keskiviikkoaamuna Ylen Ykkösaamussa, että palveluntuottajien valvonta paranee tulevissa maakunnissa. Valvonta nousi kuluvalla viikolla esille, kun...
Helsingin talousarvio alittui sote-uudistuksen ja Apottin osalta 1,31 miljoonaa euroa
Helsingin kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin tiistaina viime vuoden määrärahoja.
Sekä Apottin että maakunta- ja sote-uudistuksen talousarvion kohdalla vuoden 2018 toimintakate alittuu 1,31 miljoonalla eurolla. Talousarviokohdan sitova...
Sosteri aikoo joko ulkoistaa tai yhtiöittää erikoissairaanhoidon
Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin hallitus päätti tiistaina kokouksessaan, että sairaanhoitopiiri aloittaa valmistelut joko erikoissairaanhoidon yhtiöittämiselle tai ulkoistamiselle. Järjestely tullaan toteuttamaan joko kokonaisulkoistuksena tai yhteisyritysmallilla.
Sairaanhoitopiiri tiedottaa,...
VSSHP ja Pohjois-Savo lähtevät mukaan mittavaan potilastietojärjestelmien uudistamishankkeeseen
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri suunnittelee alueensa asiakas- ja potilastietojärjestelmien vaihtoa laajassa yhteistyössä useiden muiden maakuntien kanssa. Myös Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ilmoitti tällä viikolla lähtevänsä mukaan hankkeeseen.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri...
Lehtileikkeet
Yle: Kaikki oppositiopuolueet ovat mukana vanhustenhoitoa koskevassa välikysymyksessä
Oppositiopuolueet tekivät päätöksen yhteisestä välikysymyksestä kokouksessa aamupäivällä.
Pääoppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman oli kutsunut muut oppositioryhmät neuvottelemaan välikysymyksestä. Keskusteluita alustivat...
Toiminta jatkuu hoivakoti Ulrikassa – Kristiinankaupunki palkkaa omat työntekijät ja esimiehen yksikköön
Toiminta jatkuu Valviran sulkemassa Esperi Care Oy:n yksikössä Kristiinankaupungissa, perusturvajohtaja Christian Lindedahl ja hoitotyön johtaja Elisabeth Sjöberg kertovat Hoivalle ja Terveydelle. Kunta aikoo kuitenkin...
SDP on kutsunut oppositiopuolueet koolle keskiviikkona – harkitsevat välikysymystä
SDP on kutsunut oppositiopuolueet koolle neuvottelemaan mahdollisesta välikysymyksestä vanhusten hoidon tilasta huomenna keskiviikkona kello 11.00. Asiasta kertoo SDP:n Antti Lindtman Twitter-tilillään.
SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna...
Esperi Caren toimitusjohtaja irtisanoutui – ”Pääpaino on työssäni ollut kasvussa”
– Tässä tilanteessa näen oikeaksi ratkaisuksi irtisanoutua. Pääpaino on työssäni ollut kasvussa ja kannattavuudessa, ja henkilöstöasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Tästä kärsii nyt...
Marina Erhola on valittu Hengitysliiton liittohallituksen puheenjohtajaksi
THL:n ylijohtaja Marina Erhola on valittu Hengitysliiton liittohallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.
Hengitysliiton liittovaltuusto valitsi viikonloppuna kokouksessaan liitolle uuden liittohallituksen kaudelle 2019-2022, sekä liittohallituksen puheenjohtajat ja liittovaltuuston...
Lehtileikkeet
THL: Valtaosa suomalaisista kokee elämänlaatunsa hyväksi – seuraavalla hallituksella on kuitenkin edessään hyvinvointierojen kaventaminen
THL:n julkaisemasta Suomalaisten hyvinvointi 2018 -kirjasta selviää, että valtaosa Suomessa asuvista...
Suomen asianajajaliitto: Edes viranomaisten ei pidä päästä käsiksi kaikkiin tietoihin
Sosiaali- ja terveydenhuollon potilastiedot ovat nousseet esille myös Suomen asianajajaliitossa.
Liiton lähettämän tiedotteen mukaan viime aikoina on tuotu esiin kansalaisten yksityisyydensuojaa loukkaavia lakialoitteita ja ehdotuksia...
Helsingissä harkitaan kotihoidon palveluseteliin muutoksia – enimmäistuntimäärä poistuisi
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään ensi maanantain kokouksessa, että kotihoidon palvelusetelin 40 tunnin enimmäistuntimäärä poistetaan.
Helsinkiläisillä on ollut mahdollista hankkia palvelusetelillä kotihoitoa yksityiseen palvelutaloon...
VATT: Verotusoikeuden puuttuminen maakunnilta heikentää uudistuksen hyötyjä
Verotusoikeuden puuttuminen voi heikentää merkittävästi maakuntien kannustimia tuotannon tehostamiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä, arvioivat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkijat.
Tutkimus on tehty taustamateriaaliksi Talouspolitiikan arviointineuvoston...
Ministeri Saarikko: Asiakasmaksulaki saattaa kaatua eduskunnan ruuhkaan
Eduskunnan käsittelyssä oleva uusi asiakasmaksulaki on puhuttanut viime viikkoina. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kuitenkin kertoo sekä Ylelle että STT:lle, että uutta asiakasmaksulakia ei...
Lehtileikkeet
Lappeenrannan uutiset: Etelä-Karjala sai lisärahoitusta maakuntavalmisteluun
Etelä-Karjalassa maakuntavalmistelua koordinoivana tahona toimii Etelä-Karjalan liitto, jolle on nyt myönnetty 229 000 euron lisärahoitus. Vuoden 2019 keväälle on...
Tekoäly tuo lääkekehitykseen paljon mahdollisuuksia molekyylin valinnasta lääkkeen säilyvyyteen
Lääkeyhtiöt ja startup-yritykset ovat lähteneet soveltamaan tekoälyä lääkekehityksen eri vaiheisiin. Uudella teknologialla on potentiaalia lyhentää 10–12 vuotta kestäviä lääkekehityshankkeita, joihin voi upota kaksikin miljardia...
Eksotessa ei ole jääty odottelemaan sote-uudistusta – ikääntyvä väestö pakottaa luomaan omaa strategiaa
Eksote on osittain lopettanut maakuntavalmistelun strategisen suunnittelun. Valmistelua jatketaan, kun sote-uudistuksen kohtalo selviää, toimitusjohtaja Pentti itkonen kertoo Hoivalle ja Terveydelle.
Jo viime keväänä Eksote teki...
THL julkaisi ensimmäisiä tuloksia kapitaatiokorvauksista – asiakkaista tarvitaan enemmän tietoa
THL:n ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tekemän tutkimuksen mukaan asiakkaista tarvitaan enemmän tietoa, jotta kapitaatiokorvauksia voidaan arvioida.
THL on selvittänyt, mitä kaikkia asiakkaiden taustatekijöitä kapitaatiokorvauksessa...
Syöpäsäätiö perusti uuden tehtävän: Jarmo Wahlfors säätiöön tutkimusjohtajaksi
Dosentti, FT Jarmo Wahlfors on aloittanut tammikuun alussa Syöpäsäätiön tutkimusjohtajana. Tutkimusjohtajan tehtävä on säätiössä uusi, ja päätehtävä on tutkimusrahoituksen kehittäminen ja syöpätutkimuksen tulosten tunnetuksi...