sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Diakonissalaitos aloitti nuoriso-ohjelman osana uutta strategiaansa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseks i- ohjelman johtajaksi Katri...

Diakonissalaitoksen strategia täsmentyi yleishyödyllisen toiminnan osalta. Tänä vuonna 155 vuotta täyttävä säätiö kuuntelee herkällä korvalla yhteiskunnan heikoimpia sydänääniä, ja reagoi inhimilliseen hätään jatkossa entistä...

LPY:n Partanen: ”Kolmatta rokotuskierrosta nopeutettava työterveyshuollon avulla”

Valtioneuvosto päätti torstaina 16.12.2021 vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista annetun asetuksen muuttamisesta. Muutoksella kunnat velvoitetaan selvittämään alueellaan toimivien työterveyshuollon palveluntuottajien mahdollisuudet osallistua koronavirusrokotuksiin, jos se on tarpeen...

Mehiläisen mallinnusdatan mukaan syöpiä todennäköisesti jäänyt diagnosoimatta, mielenterveydessä enemmän hoidon tarvetta

Mehiläisessä tehtyjen diagnoosien data kertoo, että koronapandemia on aiheuttanut yhteiskuntaan merkittävän hoitovelan käymättä jääneiden lääkärikäyntien johdosta. Hoitovelkaa on syntynyt myös pandemia-aikana syntyneestä mielenterveyden kuormituksesta. Mehiläinen...

Terveystalon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset – omien osakkeiden osto-ohjelma päättynyt

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus koostuu kuudesta (6) jäsenestä. Uudelleen valittaviksi hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy 2023 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, nimitystoimikunnan ehdotus...

Sote-teknologian inhouse-yhtiö Istekki lisää asiakkuuksiaan – “Pääasioina vaikuttavuus ja tehokkuus alueilla”

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä tulee Istekki Oy:n neljäs pääomistaja valtuuston viime viikolla tekemän päätöksen mukaan. Istekin pääomistajia ovat myös Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Kuopion...

Digitaalisia palveluja kehittävä lääkäri Wille Komulainen: Digitaalisten lääkäripalvelujen soveltuvuus riippuu täysin asiakaskunnasta

Lääkärikeskus Aavan uusi digitaalisten palvelujen ylilääkäri Wille Komulainen arvioi, että se, kuinka suuren osuuden lääkäripalveluista pystyy hoitamaan digitaalisten yhteyksien avulla, riippuu täysin asiakaskunnasta. – Parhaimmillaan...

Nightingalen ennaltaehkäisevä terveyspalvelu lanseerattu Shin-Oyama City sairaalassa Japanissa

Shin-Oyama City sairaala Japanissa on aloittanut Nightingale Health Japan KK:n, Nightingale Health Oyj:n kokonaan omistaman tytäryhtiön, ja Welltus Inc.:n, japanilaisen konglomeraatin Mitsui & Co....

Sekä naiset että miehet käyttivät Kelan korvaamia yksityishammaslääkäripalveluita vuonna 2020 edellisvuotta vähemmän

Keväällä 2020 Kelan korvaamia yksityishammaslääkäripalveluita käytti edellisvuotta harvempi. Vaikka hammaslääkärillä käyneiden määrät olivat taas loppuvuonna edellisvuoden tasolla, jäi kävijöiden määrä koronapandemian ensimmäisenä vuonna edellisvuotta...

Ulkomaiset yritykset vastaavat lähes kolmanneksesta yritysten TKI-panostuksista vuonna 2020

Suomen tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointien kansallinen tavoite on neljä prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Ulkomaisia investointeja Suomeen edistävän Invest in Finlandin mukaan ainoa tapa...

9Lives ostaa Stella Kotipalvelut Oy:n

Vaativiin terveydenhuollon liikkuviin palveluihin erikoistunut, suomalaisomisteinen 9Lives ostaa Stella Kotipalvelut Oy:n koko osakekannan Stella Care Oy:ltä. Stella Kotipalvelut työllistää noin 1600 henkeä, ja koko...

Pauliina Bovellan Sailab – MedTech Finlandin puheenjohtajaksi

Terveysteknologiayrityksiä edustavan Sailab – MedTech Finland ry:n hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Pauliina Bovellan. Bovellan toimii suomalaisen monialayritys Bernerin terveydenhuollon liiketoimintajohtajana. – Seuraavan kahden vuoden aikana...

Pekka Männistö Klinik Suomen maajohtajaksi

Pekka Männistö on aloittanut Klinik Suomen maajohtajana. Hänellä on useiden vuosien kokemus terveydenhuollon monista tehtävistä, joiden kautta hän tuntee alan toimintamallit ja niihin liittyvät...

Lehtileikkeet: kotikoronatesteista väliaikaista pulaa kaupoissa, päiväkotien henkilöstöpula vaivaa myös Pilke-päiväkotia, Seutuhankintana ostettavat päihdehuollon asumispalvelut...

HS: Koronan pikatestit loppuivat kauppojen hyllyiltä  - tilanne paranemassa Koronan kotitesteistä on tällä hetkellä pulaa pääkaupunkiseudulla. Maahantuojan mukaan apteekkien ja kauppojen saatavuusongelmaan on luvassa helpotusta...

HUS ja Uudenmaan kunnat valmistelevat sopimuksia koronarokotuksista työterveys-yritysten kanssa

Uudenmaan kunnat sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) valmistelevat parhaillaan toimintamallia koronarokottamisesta työterveyspalveluja tarjoavien yritysten kanssa. Espoon terveyspalveluiden johtaja Markus Paananen sanoo Hoiva ja Terveydelle, että sopimukset HUSin...

Juha Tuominen 9Livesin hallitukseen: Yrityksen kehitysmyönteisyys ja kotiin vietävien palvelujen kehittäminen tärkeää

Suomalaisomisteinen 9Lives on liikkuvien hoitajakeskeisten palvelujen erikoisosaaja. 9Lives Group vahvistuu nyt terveydenhuollon huippuammattilaisella, kun Juha Tuominen nimitettiin hallituksen jäseneksi. Tuomisella on vankka kokemus julkisista...

Sote- ja hyvinvointialan pk-yrityksiä kutsutaan käytännön yhteiskehittämiseen jo varhaisessa vaiheessa

Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa käynnistettiin tänä syksynä REDI SOTE -hanke, jossa pyritään auttamaan sote- ja hyvinvointialalle tyypillisiä pieniä yrityksiä yhteiskehittämisen varhaisessa vaiheessa.  Tavoitteena on yhdessä...

Medanets ja Cerner vievät hoitotyön mobiilityötavat uudelle tasolle Isossa-Britanniassa

Pohjoismaiden johtava hoitotyön mobiilisovelluskehittäjä, oululainen Medanets, ja globaali potilastietojärjestelmätoimittaja Cerner toteuttavat ensimmäistä kertaa yhteisen potilastietojärjestelmän integraatiohankkeen Durhamin ja Darlingtonin alueella Isossa-Britanniassa. Yhteinen projekti on...

LPY: Koronan hoitovelkaa ei saa jättää perinnöksi hyvinvointialueille

Vielä on vuosi aikaa helpottaa tulevien hyvinvointialueiden taakkaa vähentämällä koronapandemian lisäämää hoitovelkaa. Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä se ei onnistu kuin julkisen ja yksityisen terveydenhuollon...

Nightingale laajentaa Japanin laboratoriotaan

Suomalainen terveysteknologiayhtiö Nightingale on laajentanut Japanin laboratoriotaan tuplaamalla laboratorion analysointikapasiteetin. Laajennustyö saatiin päätökseen joulukuun 2021 puolivälissä. Päätös Tokiossa sijaitsevat laboratorion laajentamisesta tehtiin Japanin markkinassa tapahtuneen...

Lääketeollisuus ry: Lääketutkimuksella ja oikea-aikaisella lääkehoidolla paras mahdollinen hoito

Tulevat hyvinvointialueet saavat ensitöikseen ratkaistavakseen varsin suuria haasteita. Kuinka varmistaa osaajien saatavuus, kuinka maksaa takaisin koronakriisin aikana kertynyttä hoitovelkaa ja kuinka pitää mielessä koko...