maanantai, 8 syyskuun 2025
Koti Tagit Attendo

Tagi: Attendo

Hoivatilat ostaa Kokkolasta kolmen hoivakodin portfolion 12,5 miljoonalla eurolla.

Myyjänä kaupassa on kokkolalainen Majakka Kiinteistöt Oy. Kohteissa vuokralaisina toimivat Attendo, Soite ja Kårkulla, ja vuokrasopimusten painotettu keskimääräinen pituus on kahdeksan vuotta. Hoivakodeissa on...

Lehtileilkkeet: Kaksi sote-lakia kumottiin vahingosssa, Philipsin uniapnealaitteissa turvalllisuusriski

Tehy-lehti: Tehyn jäsenet kertovat yhä Attendon ongelmista Valviran mukaan Attendo on mennyt eteenpäin, mutta suunnitelmien toimeenpanossa on silti vielä paljon kehitettävää. Tehyn jäseniltä tulevien yhteydenottojen...

Attendo jatkaa kiinteistöpalveluissa yhteistyötä Coorin kanssa

Coor ja Attendo ovat tehneet jatkosopimuksen kiinteistöpalvelujen tuottamisesta Attendon hoiva- ja palvelukoteihin. Uusi sopimus on voimassa kolme vuotta, ja sitä on mahdollisuus jatkaa edelleen...

Attendo kehittää palkitsemisjärjestelmää Suomessa

Viime viikolla Svenska Yle uutisoi Attendon päätöstä poistaa käytöstä operatiivisen johdon bonukset, koska ne ovat aiheuttaneet paljon kritiikkiä. Ruotsalaisten kerrottiin saaneen ”miljoonabonuksia”, mutta sana...

Attendon myyntijohtaja: Kuntien hoivakilpailutuksista pitäisi poistaa kiinteät hinnat

Attendon myyntijohtaja Alex Gullichsenille tänään julkaistu vertailu kuntien ja yksityisten hoivakotipalvelun kustannuserosta ei valtakunnallisena toimijana tullut millään muotoa tullut yllätyksenä. – Ero ostopalveluihin on liian...

Lehtileikkeet: Hoitajia houkutellaan keikkatöihin lahjakorteilla, Attendon uuden hoivakodin hoitajamitoitus yli minimin

Vantaan Sanomat: Keikkafirma houkuttelee hoitajia töihin hieronnalla ja uusilla puhelimilla Sairaanhoitajaksi opiskeleva Essi Valkama, 27, kertoi Vantaan Sanomissa siitä, miten helppoa kesätöiden saaminen oli tänä...

Lehtileikkeet, sote-uudistus tuomassa Amerikan mallin, korona-aika lisäsi liikuntaa hoivakodeissa

Mediuutiset: Korona-aika toi myös hyvää hoivakoteihin Koronavuoden aikana on luotu hyviäkin käytäntöjä hoivakodeissa, kirjoittaa Attendon laatujohtaja Pekka Hard blogissaan ja pohtii koronan tuomia oppeja. Hardin...

Attendo avaa Lohjan Asuntomessuille hoivakodin keskelle kylää

Attendo, Pilke päiväkodit ja Hoivatilat toteuttavat yhteisöllisen palvelukiinteistökorttelin Lohjan Asuntomessuille 2021. Toiveiden kortteli -palvelukiinteistökorttelin tavoitteena on lisätä kohtaamisia eri sukupolvien kesken. Attendolla on hyviä kokemuksia...

Attendo ja Raasepori ovat sopineet Villa Pentbyn palvelutoiminnan siirtymisestä kaupungille

Attendo ja Raaseporin kaupunki ovat sopineet, että ikäihmisten hoivakoti Villa Pentby siirtyy 24.5.2021 alkaen kaupungin vastuulle. Ratkaisu on asukkaiden asumisjärjestelyiden kannalta paras, sillä he...

Attendon Virpi Holmqvist: Valitimme hallinto-oikeuteen Etelä-Suomen avin epäselvästä päätöksestä – toivomme hoiva-alalle linjausta aiempien...

Attendo on valittanut hallinto-oikeuteen Etelä-Suomen aluehallintoviraston 2.3.2021 antamasta päätöksestä koskien Villa Pentbytä, koska yhtiö pitää päätöstä epäselvänä ja siinä on selvennystä kaipaavia kohtia. Attendo...

Attendo ehdottaa Kristiinankaupungille yhteistyötä hoivakoti Ulrikaan

Attendo on ottanut yhteyttä Kristiinankaupunkiin ja antanut ehdotuksia Attendo Kristiinassa järjestettävään toimintaan liittyen. Asia on Kristiinankaupungin perusturvalautakunnan kokouksen esityslistalla 13.4. Haasteita ovat henkilöstön saatavuus ja...

Attendo harkitsee hoivapalveluiden tuottamisen lopettamista Villa Pentbyssä Raaseporissa

Raaseporin kaupunki ei halua vahvistaa yhteistyötä Villa Pentbyssä Attendon ehdotuksen mukaisesti, tiedottaa Attendo. Lisäksi Raasepori haluaa alentaa hoivavuorokaudesta Attendolle maksettavaa hoivapäivähintaa tilanteessa, jossa aluehallintovirasto edellyttää...

Attendo tarjoaa Raaseporille mahdollisuutta tiivistää yhteistyötä hoivan tuottamisessa

Attendo avaa Raaseporille mahdollisuuden päästä toiveen mukaisesti tuottamaan hoivapalvelua Villa Pentbyn tiloihin, sen toiseen kerrokseen. Tarjoukseen sisältyy mahdollisuus ostaa ateria- ja puhtaanapitopalvelut, yhteisten tilojen käyttö ja puhtaanapito, kiinteistön ylläpitokustannukset ja...

Attendon Virpi Holmqvist: ”Hoivan kannattavuus paranee pitkällä tähtäimellä – tilanne juuri nyt on tuottajille...

Attendo kertoi toissaviikolla kaupasta, jolla se osti ikääntyneiden asumispalveluita tarjoavan Uudenmaan Seniorikodit Aava Terveyspalveluilta. Suomen Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist sanoo Hoiva&Terveydelle kaupan olevan osa...

Attendo on ihmeissään AVI:n lakia korkeammasta hoitajavaatimuksesta hoivakodissa Raaseporissa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi Attendo Oy:lle määräyksen lisätä henkilökuntaa vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikössä Villa Pentbyssä, joka sijaitsee Raaseporissa. Määräystä on noudatettava toiminnan keskeytyksen uhalla. AVI:n tiedotteen...

Aava myy Uudenmaan Seniorikodit – Attendolle siirtyy 11 hoivakotia

Attendo Oy ostaa Aava Terveyspalvelut Oy:ltä Uudenmaan Seniorikodit Oy:n. Uudenmaan Seniorikodeilla on 11 hoivakotia, joissa asuu noin 420 ikäihmistä. Yritys työllistää noin kolme sataa hoiva-alan...

Lehtileikkeet: Attendo suunnittelee uutta hoivakotia Keminmaahan

Yle.fi: Attendo suunnittelee avaavansa hoivakodin Keminmaahan Terveyspalveluyhtiö Attendo suunnittelee avaavansa uuden vanhusten hoivakodin Keminmaahan. Valmistuessaan hoivakoti korvaisi toiminnassa olevan Attendon Kallinrannan hoivakodin. Hoivakodin rakennuttaisi yleishyödyllinen yhteisö...

Hirvensalmen palvelukeskuksen toiminta siirtyy Attendolle syksyllä

Attendo rakentaa Hirvensalmelle uuden palvelukeskuksen, jonne nykyisen Hirvensalmen palvelukeskuksen toiminta siirtyy tämän vuoden lokakuussa Essotelta, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymältä. Uusi palvelutalo valmistuu syyskuussa 2021...

Lehtileikkeet: Attendon tulos parani loppuvuonna

STT: Attendon tulos parani loppuvuonna - Suomen-toimintojen oikaisematon liikevoitto koukkasi plussalle Hoivayhtiö Attendon oikaistu operatiivinen liikevoitto nousi loka-joulukuussa 87 miljoonaan kruunuun eli 8,6 miljoonaan euroon....

Pamark ja Medkit Finland yhdistyvät uudeksi yhtiöksi – Pertti Karjalaisesta hallituksen puheenjohtaja

Perheyhtiöt Pamark Oy ja Medkit Finland Oy integroivat toimintansa uudeksi yhtiöksi Pamark Groupiksi. Uusi yritys aikoo vauhdittaa kasvua ja vientiä, myös yritysostot ovat mahdollisia. Liiketoimintakaupassa...