Tagi: Mehiläinen
Mehiläinen avaa kaksi lääkärikeskusta Pohjois-Pohjanmaalla
Mehiläinen laajentaa toimintaansa Pohjois-Pohjanmaalla avaamalla kaksi uutta lääkärikeskusta. Kalajoen uusi lääkärikeskus aukeaa 1.3.2022 liikekeskus Koppeliin ja Haapaveden lääkärikeskus 1.5.2022 Haapakannel kiinteistöön. Lääkärikeskuksissa tarjotaan palveluita...
Lehtileikkeet: Orionin kurssi nousi hurjasti, Ulkoistetut terveysasemat toimineet pääosin hyvin Helsingissä
Talouselämä: Suomalaisen Orionin valmistaman Nubeqa-syöpälääkkeen myyntiarvio pompsahti hurjasti – Bayer ennustaa jopa yli 3 miljardin myyntiä
Lääkeyhtiö Orionin yhteistyökumppani Bayer nostaa arviotaan yhtiöiden yhdessä kehittämän...
Mehiläinen edistyi vastuullisuustavoitteissaan vuonna 2021
Vuoden 2021 aikana Mehiläinen eteni vastuullisuustyössään usealla osa-alueella. Vuosi toi mukanaan myös haasteita, joiden myötä yhtiö keskittyy entistä vahvemmin varmistamaan laatua kaikessa toiminnassaan.
Vuoden 2021...
Janne-Olli Järvenpää: Mehiläisen investoinnit kolminkertaistuivat ja jatkuvat myös tänä vuonna vahvoina
Mehiläisen tulos vuodelta 2021 oli toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpään mukaan vahva.
Mehiläisen vuosi 2021: kansainvälinen laajentuminen aloitettiin onnistuneesti. Lue tulostiedote kokonaisuudessaan täältä.
– Liikevaihto kasvoi yli 20...
Mehiläinen kasvaa Ruotsissa Meliva-brändillä
Mehiläisen terveysasemat toimivat Ruotsissa jatkossa Meliva-brändillä. Melivan terveysasemien asiakkaiksi on listautunut jo yli 70 000 ruotsalaista. Lisäksi yhtiöllä on vahva pohja työterveyspalveluissa.
Mehiläisellä on jo...
Lehtileikkeet: Helsingin ulkoistamat terveysasemat onnistuivat lyhentämään jonoja
HS: Kannelmäen terveysasema ulkoistettiin ja jonot lyhenivät
Kannelmäen terveysasema yksityistettiin Terveystalolle lokakuussa, ja odotusaika lääkäriin on lyhentynyt dramaattisesti. Tällä hetkellä jonotusaika kiireettömään hoitoon on Kannelmäessä...
Mehiläinen ja CardioSignal yhteistyöhön – yleisin sydämen rytmihäiriö voidaan löytää älypuhelinsovelluksella
Eteisvärinä on yleisin sydämen rytmihäiriö, ja sen esiintyvyyden odotetaan jatkuvasti kasvavan. Hoitamattomana eteisvärinä voi johtaa vakaviin terveydellisiin haittoihin, kuten aivoinfarktiin ja sydämen vajaatoimintaan. Mehiläinen...
Mehiläisen ja Fysioksen yrityskauppa valmis
Mehiläisen ja fysioterapiayritys Fysios Oy:n yrityskauppa toteutui 1.2.2022 aiemmin suunnitellun mukaisesti. Fysioksen toiminta jatkuu ennallaan osana Mehiläistä.
- Olemme erittäin iloisia yrityskauppavaiheen saavutettua päätöksensä. On...
Mehiläisen täyden palvelun lääkärikeskus avautui Vantaan Tikkurilassa
Mehiläisen Vantaan Kielotien lääkärikeskus on muuttanut 31.1.2022 Tikkurilaan täysin uuteen kiinteistöön. Modernit tilat tarjoavat asiakkaille saman katon alta kattavat lääkärikeskus- ja työelämäpalvelut sekä Urheilu...
Lehtileikkeet: Silmäaseman piilolinssejä Woltin kautta kotiin, Helsinki aikoo nostaa yksityisten päivkotien tukea
Silmäaseman piilolinssit tilattavissa Woltin kautta kotiin pääkaupunkiseudulla
Silmäasema aloittaa ensimmäisenä optisen alan toimijana Suomessa yhteistyön kotiinkuljetuspalvelu Woltin kanssa. Helmikuun alusta alkaen asiakkaat voivat tilata Silmäaseman...
Mehiläisen ja Fysioksen yrityskauppa etenee suunnitellusti – Mehiläiselle myös lääkinnällinen kuntoutus
Mehiläisen ja fysioterapiapalveluita tarjoavan Fysioksen yrityskauppa on saanut tarvittavan viranomaishyväksynnän ja kaupan odotetaan toteutuvan 1.2.2022. Kaupan hyväksymisen ehtona olleet toimet Vaasan fysioterapialiiketoiminnan osittaisesta myynnistä...
KKV hyväksyi ehdollisena Mehiläisen ja Fysioksen välisen yrityskaupan
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi 20.1.2022 yrityskaupan, jossa Mehiläinen Oy hankkii Fysios Holding Oy:n. Kaupan hyväksymisen ehtona on Fysioksen Vaasan fysioterapialiiketoiminnan osittainen myynti ulkopuoliselle...
Kari Bagge JHL:stä Attendon työsuhdejohtajaksi
Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosionomi (AMK) Kari Bagge, 34 on nimitetty Attendon työsuhdejohtajaksi 24.1.2022 lähtien. Hänellä on myös lähihoitajan, työnohjaajan ja ammatillisen opettajan koulutus ja kaikista,...
Petja Orre aloitti Harjun terveyden toimitusjohtajana
Lääketieteen lisensiaatti, terveydenhuollon erikoislääkäri Petja Orre aloitti Harjun terveyden toimitusjohtajan tehtävässä 10.1.2022.
– Harjun terveyden toiminta on saatu onnistuneesti käyntiin koronapandemiasta huolimatta. Monia avaintavoitteita on...
Mehiläisen mallinnusdatan mukaan syöpiä todennäköisesti jäänyt diagnosoimatta, mielenterveydessä enemmän hoidon tarvetta
Mehiläisessä tehtyjen diagnoosien data kertoo, että koronapandemia on aiheuttanut yhteiskuntaan merkittävän hoitovelan käymättä jääneiden lääkärikäyntien johdosta. Hoitovelkaa on syntynyt myös pandemia-aikana syntyneestä mielenterveyden kuormituksesta.
Mehiläinen...
Mehiläinen avaa uuden työterveysyksikön Varkauteen
Mehiläinen tarjoaa tammikuusta 2022 alkaen työterveyshuollon palveluita nykyisille ja uusille asiakkaille Varkaudessa uudessa toimipisteessä. Myös yksityisasiakkaiden palvelut kuuluvat yksikön painopistealueisiin. Toimipiste valmistuu keskeiselle paikalle...
Lehtileikkeet: uusia yksiköitä lastensuojelulle ja päiväkodille, vuoden 2022 kuntien kilpailutusten tuloksia
Sievi Hyvinvointitilat toteuttaa uuden yksikön lastensuojelun tarpeisiin Hausjärvelle
Sievi Hyvinvointitilat Oy toteuttaa Support House Oy:n käyttöön uuden yksikön lastensuojelun tarpeisiin Hausjärven Monnin alueelle. Toimitilat valmistuvat...
Mehiläisen BeeHealthy ja Mediclinic International yhteistyöhän digitaalisten palvelujen kehittämisessä
Kansainvälinen terveysyritys Mediclinic International ja Mehiläisen tytäryhtiö BeeHealthy lanseeraavat merkittävän yhteistyösopimuksen. Mediclinic on ostanut käyttöönsä lisenssin BeeHealthyn terveydenhuollon digitaaliseen alustaratkaisuun, jonka myötä räätälöidyt digipalvelut...
Mehiläisen BeeHealthy ja Mediclinic International yhteistyöhön – digipalveluja Sveitsiin, Arabiemiraatteihin ja Etelä-Afrikkaan
Kansainvälinen terveysyritys Mediclinic International ja Mehiläisen tytäryhtiö BeeHealthy lanseeraavat merkittävän yhteistyösopimuksen. Mediclinic on ostanut käyttöönsä lisenssin BeeHealthyn terveydenhuollon digitaaliseen alustaratkaisuun, jonka myötä räätälöidyt digipalvelut...
Mehiläinen vahvistaa kotiin vietäviä palvelujaan – valtakunnallinen Debora osaksi Mehiläistä
Mehiläinen on ostanut kotiin vietäviä palveluja tuottavan Debora Oy:n. Kauppaan eivät kuulu lasten perhepalvelutoiminnot, jotka jatkavat vanhassa omistuksessa Debora Lapsiperhepalvelut Oy:ssä.
Debora on sosiaali- ja...