Tagi: Terveystalo
Terveystalolta tulosvaroitus – koronavirus muuttaa markkinan epävarmaksi
Terveystalo tiedotti perjantaina tulosvaroituksesta, koska markkinaympäristö on muuttunut koronavirusepidemian vuoksi epävarmaksi. Tilanteen odotetaan vaikuttavan merkittävästi kuluttajien käyttäytymiseen, etenkin ennaltaehkäisevien ja hyvinvointipalveluiden kysyntään lähikuukausina.
Terveystalo ennakoi...
Terveystalo muuntaa tilojaan koronaviruspotilaille – Lauri Korkeaoja: ”Valmiina auttamaan julkista sektoria”
Terveystalo on alkanut muuttaa tilojaan koronaviruspandemian vuoksi, reaktiona valmiuslain pykälään 86 § (tarkemmin jutun lopussa), jonka mukaan yksityinen sektori velvoitetaan auttamaan julkista.
Yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja...
Terveystalo lisäsi testauspisteitä – Mehiläinen käynnisti näytteenoton sote-ammattilaisille
Terveystalo lisäsi myös testauspaikkojaan ja tarjoaa koronavirustestausta nyt Vantaalla, Espoossa, Lappeenrannassa, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa ulkona sijaitsevissa testauspisteissä. Terveystalo kertoi viime viikolla avanneensa...
Lehtileikkeet: Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo jatkoon Päijät-Hämeen yhteisyritykseen
Etelä-Suomen Sanomat: Hyvinvointiyhtymä hakee kumppania: Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo selvisivät jatkoon
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitus valitsi maanantaina kumppaniehdokkaiksi yhteisyrityksen hankintamenettelyyn Mehiläisen, Pihlajalinnan ja Terveystalon.
Valittujen ehdokkaiden kanssa...
Terveystalo testaa koronavirusta ulkona sijaitsevissa pisteissä – lähipäivinä testauspaikkoja avataan lisää
Terveystalo käynnisti THL:n kanssa koronavirusnäytteenoton torstaina 12.3. Testaus käynnistyi ensimmäisenä Terveystalon Helsingin Alppikadun toimipaikassa, jossa näytteenotto tapahtuu erillisessä ulkona sijaitsevassa testauspisteessä.
Helsingin jälkeen erilliset testauspisteet...
Terveystalon biopankki ja FINBB yhteistyöhön
Suomen Terveystalon Biopankki ja Suomen Biopankkien Osuuskunta - FINBB ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jossa Suomen Terveystalon Biopankki liittyy ensimmäisenä yksityisenä toimijana osaksi Suomen Biopankkien Osuuskunta...
Terveystalo ja lääkeyhtiö MSD lisäävät yhteistyötään – tavoitteena saada kansainvälisiä hankkeita
Terveystalo ja lääkeyhtiö MSD ovat solmineet yhteistyön lisäämisestä. Yhteistyö koskee erityisesti kliinisiä lääketutkimuksia ja väestön terveyttä edistäviä innovatiivisia kehittämishankkeita.
Yhteistyön tiivistäminen mahdollistaa entistä paremmin lääketieteellisten...
Terveystalon liikevaihto nousi yli miljardiin – ”Markkinaympäristö on yhä suotuisa”
Terveystalon liiketoiminta kasvoi kaikissa asiakasryhmissä vuonna 2019. Koko vuoden liikevaihto kasvoi yli 38 prosenttia vertailukaudesta ylittäen ensimmäistä kertaa miljardin euron rajapyykin ollen 1 030,7 miljoonaa...
Terveystalo otti käyttöön vahvan tunnistautumisen – ”Halusimme toimia nopeasti”
Terveystalo siirtyi torstaina sähköisessä verkkoajanvarauksessa vahvaan tunnistautumiseen, joka otettiin käyttöön nopeutetulla aikataululla verkkoajanvaraukseen kohdistuneen tietojenkalastelun vuoksi.
- Kyseessä ei ole pikaratkaisu, vaan olemme kehittäneet vahvaan...
Terveystalo sai kiristysviestin – tietoja kalasteltiin verkkoajanvarauksessa
Terveystalon verkkoajanvaraukseen on kohdistunut tietojenkalastelua ja yksittäisten henkilöiden henkilötunnus on todennäköisesti saatu selvitettyä. Verkkoajanvarauksessa ei käsitellä potilastietoja, joten potilastietoja verkkoajanvarauksen kautta ei saa selville.
Tapaus...
Yrjö Närhinen Nightingale Healthin sijoittajaksi ja neuvonantajaksi
Nightingale Health Oy kertoo nettisivuillaan, että Yrjö Närhisestä tulee Nightingalen sijoittaja ja strateginen neuvonantaja. Nightingale kertoo, että kumppanuus on tärkeä askel, koska yritys vie...
Niko Mokkila nousemassa Terveystalon hallitukseen
Terveystalon osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että Terveystalon hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Dag Andersson, Lasse Heinonen, Kari Kauniskangas, Åse Aulie Michelet, Katri Viippola ja Tomas von...
Isojen yritysten kasvumahdollisuudet yksityisrahoitteisessa terveyspalvelumarkkinassa pienenevät – potentiaali ulkoistuksissa
Mikäli Mehiläisen ja Pihlajalinnan yrityskauppa toteutuu, on markkinoilla kaksi merkittävää terveyspalvelujen tuottajaa, Mehiläinen-Pihlajalinna ja Terveystalo. Kahdella suurimmalla yrityksellä tulee olemaan todella merkittävä markkinaosuus terveyspalveluista.
Esimerkiksi...
Veera Siivonen ja Elina Saviharju Terveystalon johtoryhmään
Veera Siivonen on nimitetty Terveystalon markkinointi- ja viestintäjohtajaksi ja Elina Saviharju on nimitetty Terveystalon lakiasiainjohtajaksi. Terveystalon lakiasiainjohtaja ja johtoryhmän jäsen Julia Ormio jättää tehtävänsä.
Veera...
Terveystalo ostaa Varkauden Fysiokeskuksen
Terveystalo ostaa Varkauden Fysiokeskus Oy:n liiketoiminnan 16.1.2020 allekirjoitetulla sopimuksella.
Varkauden Fysiokeskus Oy on yksityinen fysioterapiapalvelujen tarjoaja. Yrityksessä työskentelee 5 fysioterapeuttia ja osteopaatti. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019...
Viestinnästä ja brändistä vastaava johtaja Susanna Laine jättää tehtävänsä Terveystalossa
Terveystalon viestinnästä ja brändistä vastaava johtaja ja johtoryhmän jäsen Susanna Laine on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä siirtyäkseen muihin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Terveystalo on käynnistänyt Laineen...
Fennia yhteistyöhön Mehiläisen kanssa
Fennia laajentaa terveyspalvelujen palveluverkostoaan Mehiläisen kanssa. Fennian henkilövahinkojen yhteistyökumppaneina jatkavat myös Pihlajalinna ja Terveystalo.
– Rakennamme uudistuvaa Fenniaa ja visiomme on tuottaa vakuutusalan paras asiakaskokemus. Otamme jatkuvasti huomioon asiakkaidemme...
Suomessa kehitetty algoritmi ennustaa työikäisten sairauspoissaolo- tai työkyvyttömyysriskin
Evalua, Terveystalo ja Tampereen yliopisto ovat kehittäneet algoritmin, joka laskee riskin työterveyden asiakkaan sairauspoissaoloille ja pysyvälle työkyvyttömyydelle.
Tutkimusyritys Evaluan asiantuntijoiden, Terveystalon lääkäreiden ja Tampereen yliopiston...
Ville Salmi Terveystalon julkisista palveluista vastaavaksi liiketoimintajohtajaksi
Kauppatieteiden maisteri Ville Salmi on nimitetty Terveystalon julkisten palvelujen myynnistä ja asiakkuuksista vastaavaksi liiketoimintajohtajaksi.
Ville Salmi siirtyy tehtävään SYNLABista, jossa hän vastasi myynnistä ja asiakkuuksista...
Hattula purkaa sopimuksensa Pihlajalinnan kanssa, sopimus siirtynee Terveystalolle
Hattula purkaa sopimuksensa Pihlajalinnan kanssa. Kunnanvaltuusto äänesti sopimuksen purkamisesta keskiviikkona äänin 31-3. Sopimus koskee kunnan perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon palveluita. Hattula on valmistellut palvelutuotannon siirtämistä...