Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto on pahassa pinteessä. Äkkiseltään tähän ei ole päädytty, vaan olemme ajautuneet ahdinkoon pitkäaikaisten poliittisten päätösten vuoksi. Tilanne on kärjistynyt muiden muassa henkilöstöpulan, pandemian ja tuoreen hyvinvointialueuudistuksen vuoksi.
Samanaikaisesti suurten systeemimuutosten kanssa valtava määrä tietotekniikkaa siirtyy lakiuudistuksen myötä hyvinvointialueiden vastuulle. Järjestelmien yhdenmukaistaminen ja konsolidointi vie resursseja, eikä uusien ratkaisujen hankkiminenkaan ole helppoa.
Kyseessä onkin kaikkine ulottuvuuksineen niin sanottu viheliäinen tai pirullinen ongelma (wicked problem), jotka Rittel ja Webber esittelivät jo 1970-luvulla artikkelissaan ”Dilemmas in a General Theory of Planning Policy Sciences”.
Mistä ratkaisut ja vastaukset?
Pirulliset tai viheliäiset ongelmat eroavat luonnontieteellisistä ongelmista, koska ne ovat yhteiskunnallisia ongelmia. Luonnontieteelliset ongelmat voidaan kuvata, erottaa ja näille voidaan löytää myös oikeita ratkaisuja, kuten esimerkiksi matemaattisten yhtälöiden ratkaisut tai kemiallisesti tuntemattomien seosten erottelu alkuaineisiin.
Viheliäisiin ongelmiin ei kuitenkaan ole oikeita ratkaisuja tai vastauksia, vaan ainoastaan päätöksiä, kannanottoja tai mahdollisia ratkaisuja. Jokainen ratkaisuyritys muuttaa systeemiä eikä taaksepäin voi palata korjausliikkeitä varten.
Uusia avauksia ja tekemisen tapoja olisi kuitenkin löydettävä. Ennätyksellinen hoitovelka yhdistettynä ennätykselliseen henkilöstöpulaan tulee nimittäin kalliiksi – mitataanpa kalleutta sitten kansantaloudella tai inhimillisellä kärsimyksellä.
Kansalainen eksyksissä
Viheliäiseen rooliin on joutunut myös sote-viidakossa asioiva kansalainen. Kansalaisen kokonaiskuva tilanteestaan on usein hyvin erilainen kuin ammattilaisten saama kuva. Valitettavasti kansalaisen rooli sote-sektorin toimijana tuntuu olevan hyvin pieni, vaikka kansalainen itse on lopulta ainoa henkilö, joka voi arkisilla valinnoillaan aktiivisesti vaikuttaa tilanteeseensa.
Toimijuuden ja vastuun ulkoistaminen ammattilaisille ei vähennä sote-resurssien käyttöä eikä toisaalta lisää kansalaisen kokemusta omasta kyvykkyydestään asioidensa ja terveytensä parhaana hoitajana.
Kun ammattilaisten ja kansalaisten näkemykset kansalaisen tilanteesta eivät kohtaa tai kokonaiskuvaa ei ole edes saatavilla, ei ole ihme, että prosessien sivutuotteena syntyy myös paljon hukkaa.
Pirstaleinen kokonaiskuva kansalaisten tilanteesta vaikeutuu moninaisten sovellusten ja kansallisen tiedonhallinnan ohjauksen hajanaisuuden vuoksi. Ratkaisut, joissa päälle liimattu digitalisaatio toimii hopealuotina moninaisiin ja vuosikymmenien aikana kehittyneisiin haasteisiin, eivät usein ota huomioon digitalisaation kuormittamaa henkilökuntaa.
Alikäytetty resurssi käyttöön
Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiin tarvitaan kipeästi ratkaisuja, joiden avulla kansalaisen osallistuminen ja toimijuus kasvavat. Kansalaisen tilanteen näkyvämmäksi tekeminen mahdollistaa yksilöllisemmän hoidon ja hoivan kuormittamatta ammattilaisia uusilla kirjaamisvelvotteilla.
Lisäksi osallistavat ratkaisut voisivat motivoida kansalaista itse- ja omahoidon toteuttamiseen ja johtaa sitä kautta kasvavaan hyvinvointiin, vähempiin käyntimääriin ja kuormanpurkuun tavoilla, joka ei tuo lisää työtä jo valmiiksi kuormittuneelle sote-henkilöstölle.
Alikäytetyin resurssi sosiaali- ja terveydenhuollossa on tällä hetkellä kansalainen itse. Kansalaisen asemaa vahvistavat muutokset vaativat prosessia tukevia ratkaisuja, halukkuutta luovuttaa kontrollia kansalaisille ja lisäksi taitoa kulkea muutoksessa aktiivisena tukijana kansalaisen rinnalla.
Anne Ritchie muotoili jo vuonna 1885 romaanissaan Mrs. Dymond seuraavasti: ”if you give a man a fish he is hungry again in an hour. If you teach him to catch a fish you do him a good turn.”
Voisikohan tätä ajatusta lähteä aktiivisemmin soveltamaan sote-sektorilla?
Ilona Vihlman
Client Executive, Fujitsu Healthy Living
Ilona tarkastelee sote-IT:tä 13 vuoden työkokemuksella sekä anestesiahoitajan ja tietojenkäsittelytieteen maisterin pohjakoulutuksilla. Hänellä on monenlaista kokemusta sote-IT:stä niin konsultoinnista, tuotejohtamisesta, palvelumuotoilusta, tuotekehityksestä, myynnistä, asiakasyhteistyöstä, koulutuksesta, testaamisesta kuin loppukäyttäjänä olemisestakin.
Ilona innostuu pragmaattisesta ja arvoperusteisesta ongelmanratkaisusta kompleksisten systeemien keskellä, jossa asioiden sujuvoittaminen loppukäyttäjille aidon asiakasymmärryksen kautta on ehdoton työtä ohjaava ykkösprioriteetti.
