Hallituksen esittämä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarveperustainen rahoitusmalli tulee kaatamaan vuosittain vain enemmän ja enemmän rahaa sote-palveluihin, kun ongelmien juurisyihin ei ole haettu parannusta, Helsingin yliopiston terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessori Paulus Torkki sanoo.
Tarve rahoitusperustana on hyvä lähtökohta, Torkki sanoo. Enemmän tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, mikä on sen painoarvo rahoituksessa.
– Näyttäisi siltä, että tällä hetkellä tarveperuste määritellään sen mukaan, kuinka ihmiset ovat tilastollisesti käyttäneet palveluja – kyseenalaistamatta sitä, voisiko joitakin ongelmia hoitaa paremmin terveyspalveluiden ulkopuolella, Torkki sanoo Hoiva&Terveydelle.
Torkki kirjoittaa aiheesta myös mielipidekirjoituksessa NHG:n sivuilla.
Sote-kustannukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta, ja kuntien veroprosentit ovat nousseet vastaavasti palvelujen tarpeen kasvaessa.
– Lopputulos on kuitenkin se, että hoitojonoja ei ole saatu purettua, Torkki sanoo.
Sote-kustannuksia voisi hillitä ennaltaehkäisevillä palveluilla ja palveluiden vaikuttavuuteen panostamalla
Sote-kustannusten kasvu ei kuitenkaan taitu itsestään. Ainut tapa hillitä kustannuksia on panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin ja palveluiden vaikuttavuuteen. Sote-uudistuksen yhteydessä suunniteltu tarveperustainen rahoitusmalli ei siihen kannusta.
Olisi tärkeää määritellä sote-palvelut: mitä palveluja sote-rahoituksella todellisuudessa kustannetaan.
– Pitäisi määritellä, minkälaiset palvelut ovat hyödyllisiä ja järkeviä sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialalla, Torkki heittää pallon päättäjille.
Jos painopiste on sairastavuudessa, ei ennaltaehkäiseviin toimiin panosteta riittävästi.
Rakenneuudistus ei nojaa nyt palvelujen uudistamiseen vaan hallinnolliseen uudistukseen. Torkin mukaan hallinnon järjestämistapa, samoin kuin rahoitusmalli, voi estää ja parhaimmillaan tukea asiakaskeskeisten palveluiden järjestämistä. Tähän kuitenkin tarvitaan asiakas- ja potilaskohtaista tietoa hyvinvoinnista, terveydestä, eli palveluiden vaikuttavuudesta.
Suurempien järjestäjien myötä palvelujen laadussa mennään Torkin mukaan parempaan suuntaan. Samalla tulee kuitenkin kiinnittää huomiota monikanavarahoitukseen.
– Mikäli tulevat hyvinvointialueet maksaisivat palvelut, mutta KELA kanavoisi ’toisesta kassasta’ edelleen esimerkiksi sekä työterveyshuollon rahoitusta että lääke-, matka ja työkyvyttömyyskorvauksia, hankaloittaa paitsi kokonaisuuden hallintaa, myös koko väestöön ulottuvaa kannustinten rakentamista, Torkki sanoo.
