Hoiva&Terveys
Lääkärien sivutyön rajaukset lisääntymässä soten edistyessä
Lääkäriliiton neuvottelujohtaja Laura Lindholm kertoo, että keskustelu lääkärien mahdollisuuksista työskennellä sivutoimisesti yksityisellä puolella on lisääntynyt selvästi parin viime vuoden aikana, ja sairaaloiden ohjeistukset ovat...
Yliopistosairaaloiden sovittava harvinaisten leikkausten jako keskenään
Uudella asetuksella säädetään niistä erikoissairaanhoidon tehtävistä, jotka kootaan ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen yksiköihin, viiteen tai alle viiteen yliopistolliseen sairaalaan. Lisäksi säädetään eräiden yhteispäivystykseen keskitettävien leikkausten edellyttämistä...
Nimityksiä
Mikaela Vehkamäki on nimitetty Vaasassa avattavan Attendo Merikodon palvelukodin johtajaksi. Gerbyssä sijaitseva tukiasumista ja tehostettua palveluasumista tarjoava palvelukoti on suunnattu yli 18-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille. Asukkaat muuttavat...
Lehtileikkeet
Yle: Kinnula ulkoistaa osan sosiaali- ja terveyspalveluista Terveystalolle
Kinnula on tehnyt Terveystalon kanssa kymmeneksi vuodeksi sopimuksen palvelujen järjestämisestä, kertoo Yle. Vuositasolla sopimuksen arvo on 2,6...
Attendo laajentaa Sastamalassa ja Savonlinnassa
Attendo laajentaa kehitysvammaisten palveluasumisen tarjontaa Savonlinnan ja lähikuntien asukkaille. Pihlajaniemen palvelukotiin tulee 17 tehostetun asumisen paikkaa ja pihapiirin rivitaloon 6 tukiasuntoa. Kiinteistöihin pääsee muuttamaan...
Titaniumin emoyhtiö suunnittelee listautumista
Titanium-konsernin emoyhtiö Titanium Oyj suunnittelee osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle sekä osakemyynnistä ja -annista koostuvan listautumisannin toteuttamista arviolta syksyn...
Ylä-Savon valinnanvapauskokeilun seuraus: asiakasmäärät laskeneet pienissä fysioterapiayrityksissä
Pohjois-Savossa vuoden alusta käynnissä ollut valinnanvapauskokeilu on aiheuttanut närää alueen pienissä fysioterapia- ja kuntoutusyrityksissä. Yritysten edunvalvontajärjestö Fysin mukaan lähetteen saaneita asiakkaita on ollut pienyrityksissä...
Pihlajalinna julisti hintasodan magneettikuvauksissa – Mehiläinen ja Terveystalo eivät lähde mukaan sotimaan
'- Meistä tulee salonkikelpoinen Cityterveys, Pihlajalinnan toimitusjohtaja Aarne Aktan julisti yhtiön toisen vuosineljänneksen tiedotustilaisuudessa.
Aktan kertoi yhtiönsä investoivan merkittävästi magneettikuvauskapasiteettiin ja laskevansa hintoja tietyillä alueilla jopa 30...
Nimityksiä
Mikaela Vehkamäki on nimitetty Vaasassa avattavan Attendo Merikodon palvelukodin johtajaksi. Gerbyssä sijaitseva tukiasumista ja tehostettua palveluasumista tarjoava palvelukoti on suunnattu yli 18-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille. Asukkaat muuttavat...
Pirkanmaan yhtiöittäminen: Markkinoille vai ei?
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri pohtii edelleen vaihtoehtoja erikoissairaanhoidon yhtiöittämiseen. Pääasiallisia vaihtoehtoja on ollut kaksi: pitää PSHP:n tytär- ja osakkuusyhtiöt in-house-asemassa tai päästää yhtiöt puhtaasti markkinoille.
Sairaanhoitopiirin johtaja...
HUS jatkaa omavakuutusyhtiön perustamisen suunnittelua
HUS jatkaa omavakuutusyhtiön perustamisen selvittämistä. HUS tilaaman selvityksen mukaan oman vakuutusyhtiön taloudelliset edut olisivat selkeät. Ponsi omavakuutusyhtiön perustamiseen tulee pääasiassa potilasvahinkolain uudistuksesta. Työryhmä esitti...
”Järjestelmämme ei ole sellaisessa kriisissä, joka edellyttäisi äkkinäisiä riskialttiita korjausliikkeitä”
Sote-uudistus tuli jälleen kerran risteyspaikkaan, kun perustuslakivaliokunta teki linjauksensa kesällä, kirjoittavat Juha Teperi ja Jussi Huttunen Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla.
Asiantuntijoiden mukaan palvelujärjestelmä ei ole niin...
Jälleen yksi ulkoistus, nyt Kinnulassa
Kinnulan kunta on valinnut Terveystalon tuottamaan kunnan sote-palveluja. Osa kunnan sote-palveluista oli jo ulkoistettu Wiitaunionille eli Viitasaaren ja Pihtiputaan kuntayhtymälle.
Kinnulan päätös syntyi monien vaiheiden...
Lehtileikkeet
Keskisuomalainen: Valinnanvapauskokeilussa vain vähän vaihtajia
Eri puolilla Suomea käynnissä olevissa valinnanvapauskokeiluissa ei ole ollut kovin paljon liikehdintää. Hämeenlinnan kokeiluissa yli 10 prosenttia kokeilun piirissä olevista...
Osaavatko päättäjät vaatia oikeita asioita digitaalisilta työvälineiltä?
Kun tohtori tulee kotikäynnille etäyhteyden kautta, ei ole ollenkaan sama, minkälaista väylää pitkin data kulkee.
Kuntapäättäjien pitäisi tulla paikan päälle katsomaan, kuinka ihmisistä huolehditaan nykyaikaisilla...
Hattula oli vedenjakaja – Forssa keskeytti hankinnan
Forssan kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että se keskeyttää Forssan, Humppilan ja Ypäjän kanssa suunnitellun ulkoistuksen hankintamenettelyn. Kunnat valitsivat yhteisyritykseen mukaan Pihlajalinnan tämän vuoden toukokuussa.
Forssan hankinnan...
Lisävuosi antaa etunojaa niille, jotka osaavat sen hyödyntää
Suomen Hoivatilat kertoi tänään puolisvuotistuloksensa yhteydessä, että yhtiö seuraa sote-uudistuksen edistymistä tarkoin. Toimitusjohtaja Jussi Karjulan mukaan julkisuudessa käyty arpominen antaa yksityisille toimijoille lisäaikaa ja...
Vertical poimi yhdeksän uutta kiihdytettävää
Terveys- ja hyvinvointialan yrityskiihdyttämö Vertical on valinnut yhdeksän uutta kiihdytettävää yritystä neljän kuukauden jaksolle. Uusi ”batch” alkaa elokuun 28. päivä. Kiihdyttämö tunnetaan maailmalla laajalti...
EasyFit-yhteistyön aloittanut Fysios: ”Ilmainen kuntosalikortti voisi olla osa sote-palveluita”
Suomen suurimman yksityisen fysioterapiaketjun Fysioksen toimitusjohtaja Heikki Tiitinen näkee sote-keskusten asiakkailleen hankkimat kuntosali- ja liikuntakortit tapana vähentää terveydenhuollon kustannuksia Suomessa.
- Suomessakin ollaan siirtymässä sote-uudistuksen...
Nimityksiä
Joel Kuuva Hyvinvointialan liittoon
Joel Kuuva on nimitetty talous- ja veroasiantuntijaksi Hyvinvointialan liittoon 14. elokuuta alkaen. Kuuva siirtyy Hyvinvointialan liittoon OP:n kehityspäällikön tehtävistä. Tätä ennen...