Jonna Waddington
Parkano myy jälleen osakkeita Pihlajalinnalle – kaupungin omistus jää 4 prosenttiin
Parkanon kaupunki aikoo myydä 15 prosenttia Kolmostien Terveys Oy:n osakkeita Pihlajanlinnan Terveys Oy:lle. Kaupungille jää tällöin enää neljä prosenttia yhteisesti Pihlajalinnan kanssa omistamastaan sote-yhtiöstä....
Lehtileikkeet
Hämeen Sanomat: Janakkala kannattaa keskussairaala-sotea, jos valtakunnallinen sote kaatuu
Janakkalan kunnan mielestä sairaanhoitopiirin kunnat voisivat hoitaa tulevaisuudessa sote-asiat yhdessä, mikäli valtakunnallista sote-ratkaisua ei saada aikaan.
Tämä...
Oikeuskansleri pitää omavalvontaa haasteellisena – pykälä 47 antaa liikaa tulkinnanvaraa
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti suhtautuu palveluntuottajien omavalvontaan varovaisesti. Viime viikkoina sosiaali- ja terveysalojen palveluntuottajien valvonta erityisesti vanhuspalveluissa on puhuttanut.
Pöysti avasi keskustelun omavalvonnan ongelmista tiistaina Ylen...
Erikoinen vyyhti Salossa – kaupunki sai huomautuksen apulaisoikeusasiamieheltä
Salon kaupunki on saanut 11. tammikuuta eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä kirjallisen huomautuksen. Huomautuksen taustalla on kaksi kantelua, joista toisessa oli kysymys kaupunginhallituksen tekemään päätökseen liittyvien tietopyyntöjen...
STM:n Porrasmaa siirtyy KSSHP:n digijohtajaksi
Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation ja tietohallinnan erityisasiantuntija Jari Porrasmaa siirtyy KSSHP:n digijohtajaksi huhtikuun alussa. Porrasmaa kertoo asiasta omalla Twitter-tilillään.
"Twitter kansalle tiedoksi: siirryn Keski-Suomeen digijohtajaksi...
Sähköiset palvelut lisääntyvät sote-alalla – jo työssäolevilla suurin tarve lisäkoulutukselle
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille teetetyn kyselytutkimuksen mukaan sähköisten palveluiden käyttö tulee lisääntymään merkittävästi heidän työssään tulevaisuudessa, erityisesti perusterveydenhuollossa.
Ammattilaisten täytyy sekä osata itse käyttää niitä...
Vihdoin rekisteritutkimuksen professori Suomeen – Reijo Sund aloitti tehtävässä vuoden alussa
Soveltavan tilastotieteen dosentti Reijo Sund on aloittanut vuoden alusta Itä-Suomen yliopiston rekisteritutkimuksen professorin tehtävässä kliinisen lääketieteen yksikössä.
Suomessa on jo vuosikymmeniä kerätty kansainvälisessä mittakaavassa ainutlaatuisia...
VM:n talousarvio: Seuraavalla hallituksella edessään pitkälti samoja haasteita kuin nykyisellä
Valtiovarainministeriön tuoreen talousarvion mukaan myös seuraavalla hallituksella on edessään sekä kiristyksiä että maakunta- ja sote-uudistukselta odotettuja säästöjä.
Maanantaina julkaistussa talousarviossa todetaan jo hyvin tutuksi tulleita...
HUS myymässä tarpeettomaksi käyneen Lastenlinnan – esisopimus rakennusyhtiön kanssa
HUS on tehnyt esisopimuksen Lastenlinnan kiinteistöstä Guud Invest Oy:n kanssa. Sopimuksessa HUS sitoutuu olemaan neuvottelematta kiinteistön myynnistä muiden tarjoajien kanssa.
Kiinteistönkaupasta päättää lopullisesti HUSin valtuusto....
Lehtileikkeet
STM: 25 toimenpidettä vanhustenhoidon laadun takaamiseksi
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.), hoivapalveluyritykset, ammattiliitot, järjestöt, kuntien edustus ja valvontaviranomaiset neuvottelivat tänään siitä, miten varmistetaan laadukkaat vanhusten...
Kunnat palvelujen kilpailutuksissa hankalassa raossa – hankintalakia ei osata käyttää
Sekä oppositiopuolueet että vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara ovat ottaneet kanta hankintalakiin liittyen vanhustenhuoltoon.
Oppositiopuolueiden jättämässä välikysymyksessä painotetaan, että hankintalakia tulisi uudistaa niin, että sote-hankinnoissa...
Helsinki julkaisi tiedot: Näin ikääntyneiden ostopalvelujen laatua valvotaan
Helsingin kaupunki julkaisi viime päivien uutisotsikoiden perusteella tiedotteen siitä, kuinka kapunki valvoo ostopalveluiden laatua.
Ostopalvelujen valvonta perustuu kaupungin mukaan palveluntuottajan kanssa tehtyyn sopimukseen sekä tiiviiseen...
SuPer lähetti jo joulukuussa muistutuksen kunnille valvontavelvollisuuksista
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer lähetti avoimen kirjeen kuntien tarkastuslautakunnille jo joulukuussa valvontavelvollisuuksien laiminlyönneistä.
Palveluiden ulkoistamisessa kunta on tällä hetkellä vastuussa palveluiden järjestämisestä sekä palveluiden...
Omakanta kasvoi merkittävästi viime vuonna – lähes 2,8 miljoonaa suomalaista käyttänyt palvelua
Viime vuosi oli Kanta-palveluille kasvun vuosi. Palvelun käyttäjämäärät kasvoivat huomattavasti, ja lähes kaikki reseptit kirjoitettiin sähköisinä.
Omakantaan kirjauduttiin vuonna 2018 lähes 17 miljoonaa kertaa. Omakantaa...
Oppositiopuolueet jättivät vanhustenhoidosta välikysymyksen – listalla myös sote-uudistus ja hankintalaki
Oppositiopuolueet sekä Liike Nyt ja tähtiliikkeen eduskuntaryhmä jättivät välikysymyksen vanhusten hoidon tilasta perjantaina 1. helmikuuta. Välikysymyksen on allekirjoittanut yhteensä 90 kansanedustajaa, ensimmäinen allekirjoittaja oli...
Lehtileikkeet
VM: Valtioneuvoston kanslia on julkaissut ajankohtaisten lainsäädäntöhankkeiden terminologiaa
Valtioneuvoston kanslian käännös- ja kielitoimialalla on valmisteltu sanastoaineistoja samaan aikaan, kun sote- ja maakuntauudistusta ja tiedustelulainsäädäntöä on...
Velvoittava hoitajamitoitus – tarpeellista vai ei?
Hoitajamitoitukset nousivat keskusteluun kuluvalla viikolla, kun uutisoitiin hoivayritys Esperi Caren yksikön sulkemisesta.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super sekä JHL vaativat sitovaa hoitajamitoitusta, joka nostetaan 0,7...
Velvoittava hoitajamitoitus – tarpeellista vai ei?
Hoitajamitoitukset nousivat keskusteluun kuluvalla viikolla, kun uutisoitiin hoivayritys Esperi Caren yksikön sulkemisesta.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super sekä JHL vaativat sitovaa hoitajamitoitusta, joka nostetaan 0,7...
”Hyvin kirjavaa on sopimuskäytäntö sote-maailmassa” – Pirkanmaalla on tarkastettu 1800 palveluntuottajien kanssa tehtyä sopimusta
Pirkanmaalla on kerätty tähän mennessä noin 1800 palveluntuottajien kanssa tehtyä sopimusta.
– Hyvin kirjavaa on sopimuskäytäntö sote-maailmassa ja muissa palvelusopimuksissa. Kaikkea löytyy maan ja taivaan...
Maakunnilla paremmat mahdollisuudet valvoa palveluntuottajia – sopimukset keskeisessä asemassa
Lukuisat sote-asiantuntijat ovat painottaneet, kansanedustaja Juha Rehula (kesk.) viimeisimpänä keskiviikkoaamuna Ylen Ykkösaamussa, että palveluntuottajien valvonta paranee tulevissa maakunnissa. Valvonta nousi kuluvalla viikolla esille, kun...