sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Robert Andersson aloitti Oriola Oyj:n toimitusjohtajana

Joulukuussa uudeksi konsernin toimitusjohtajaksi nimitetty Robert Andersson aloitti Oriolassa 12.2.2018. Andersson siirtyy Oriolaan Telialta, missä hän toimi Senior Vice President and Head of Corporate...

Muutoksia Oriola Oyj:n johtoryhmässä

Helena Kukkonen (s.1972), KTM, on nimitetty Oriola Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaksi (CFO) 12.3.2018 alkaen. Hän toimii tällä hetkellä SSH Communications Security Oyj:n CFO:na. Kukkosella...

Maakuntien tilakeskuksen hallitukseen kolme uutta nimeä

Maakuntien tilakeskus Oy:n hallitukseen on nimetty kolme uutta jäsentä: Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies, Etelä-Karjalan muutosjohtaja Aija Tuimala sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hankejohtaja Raija Malmström. Kaikki kolme uutta jäsentä...

Tuija Brax selvittämään järjestöjen roolia uudessa sote- ja maakuntamallissa

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo nimittäneensä OTK Tuija Braxin arvioimaan järjestöjen ja muun kolmannen sektorin toimintamahdollisuuksia uudessa sosiaali- ja terveydenhuollon mallissa. Selvityshenkilö Braxin tehtävänä on ministeriön mukaan arvioida...

Professori Arto Haveri nimitetty sote-uudistuksen asiantuntijaryhmään

Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan professori Arto Haveri on nimitetty sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen asiantuntijaryhmään. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä toimii sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tukena. Työryhmän toimikausi kestää...

Nimityksiä

Pentti Itkonen jatkaa Eksoten toimitusjohtajana Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin hallitus on päättänyt ottaa Pentti Itkosen toimitusjohtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.9.2018–31.8.2019 nykyisillä toimitusjohtajan palvelussuhteen ehdoilla, mikäli maakunta- ja...

Jukka Tyni ja Jukka Vasara Granlund Oy:n varatoimitusjohtajiksi

Granlund Oy:n LVI-osaston johtaja Jukka Tyni ja Granlund Kuopio Oy:n toimitusjohtaja Jukka Vasara on nimitetty Granlund Oy:n varatoimitusjohtajiksi. Jukka Tyni aloitti tehtävässään vuoden 2018...

Maakuntien tilakeskuksen asiakasneuvottelukunta nimetty

Maakuntien tilakeskuksen asiakasneuvottelukunta on nimetty, ja sen on määrä aloittaa toimintansa 25. tammikuuta. Asiakasneuvottelukuntaan on kutsuttu edustaja kaikista kahdeksastatoista maakunnasta. Neuvottelukunta koostuu maakuntien muutosjohtamisen,...

Pirkanmaan muutosjohtajaksi Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän seutujohtaja Päivi Nurminen on valittu Pirkanmaan maakunta- ja soteuudistusta valmistelevaksi muutosjohtajaksi. Tehtävä kestää vuoden loppuun. Nurmisen edeltäjä Kari Hakari siirtyi valtiovarainministeriöön maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi. Samassa sote-projektijohtaja Jaakko Herralan ja maakuntaprojektijohtaja Jukka Alasentien nimikkeet...

Maakuntien ICT-palvelukeskus Vimana Oy:n toimitusjohtajaksi Kalle Toivonen

Vimana Oy:n toimitusjohtajana on 10.1.2018. aloittanut Semantix Oy:n maajohtajana aiemmin työskennellyt Kalle Toivonen. Tehtävä on määräaikainen ja kestää vuoden 2022 loppuun saakka. Ennen uutta tehtävää Toivonen...

Nimityksiä

KTM Salla Terho Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän talousjohtajaksi Kauppatieteiden maisteri Salla Terho on valittu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän talousjohtajaksi, yhtymä tiedottaa. Samalla Terhosta tulee yhtymän johtoryhmän jäsen. Terho aloittaa tehtävässään ensi...

Oriola vaihtoi toimitusjohtajaa

Pahoista jakeluongelmista kärsinyt Oriola Oyj sai uuden toimitusjohtajan. Oriolan hallitus ilmoitti tiedotteessaan maanantaina Robert W. Anderssonin nimityksestä uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään maaliskuun...

Tomi Hytönen nimitetty maakuntien digitalisoinnin koordinaattoriksi

Valtiovarainministeriö ilmoittaa nimittäneensä Tomi Hytösen hoitamaan maakuntien digitalisoinnin koordinaattorin tehtävää viiden vuoden määräajaksi ajalle 1.12.2017–20.11.2022. Maakuntien digitalisoinnin koordinaattorin tehtävä on sijoitettu osastojaon ulkopuolelle, suoraan...

Päivi Nerg sisäministeriöstä Pöystin seuraajaksi johtamaan sote-uudistusta

Valtioneuvosto on nimittänyt hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi maatalous- ja metsätieteiden maisteri Päivi Nergin. Nerg aloittaa virassa 1. tammikuuta 2018, ja nimitys kestää viisi vuotta. Nerg jatkaa Tuomas...

Nimityksiä

Suomen Farmasialiiton edustajisto on valinnut hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi proviisori, toksikologi Antti Katajan (35). Puheenjohtajan kausi on nelivuotinen. Kataja aloittaa tehtävässään 1.1.2018.

Kotkan kaupunginjohtajaksi Esa Sirviö

Kotkan kaupunginvaltuusto valitsi tiistaina uudeksi kaupunginjohtajaksi Esa Sirviön seitsemän vuoden määräajaksi. Hän voitti johtajavaalin toisella kierroksella Raision kaupunginjohtajan Ari Korhosen lukemin 27–24. Ensimmäisellä kierroksella...

Ritva Viljanen Vantaan kaupunginjohtajaksi

Vantaan valtuusto valitsi uudeksi kaupunginjohtjaksi Ritva Viljasen, 59. Villjanen on valtiotieteiden maisteri ja oikeustieteiden kandidaatti, ja työskennellyt Helsingin henkilöstö- ja sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajana 2012-2017, ja...

Päijät-Hämeen muutosjohtajaksi Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistuksen muutosjohtajaksi on valittu Kärkölän kunnanjohtaja, oikeustieteen kandidaatti Seppo Huldén. Muutosjohtajan rekrytoinnilla saadaan vahvistusta valmisteluun nykyisen osaamisen lisäksi. Huldén on toiminut...

Tehyn puheenjohtajaksi Millariikka Rytkönen

Kätilö Millariikka Rytkönen on Tehyn uusi puheenjohtaja. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anna-Leena Brax ja Pipsa Allén. Millariikka Rytkönen, 41 vuotta, on valittu Tehyn puheenjohtajaksi vuosille 2017–2021....

Lääketeollisuus ry:n johto vaihtui

Lääketeollisuus ry:n nettisivujen mukaan yhdistyksen väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Riitta Mellin. Yhdistyksen nettisivuilta ei löydy lainkaan tiedotetta johdon vaihtumisesta. Yhdistystä on johtanut aikaisemmin Jussi Merikallio. Hän...