sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Kunnilla vastuu aluevaalien toteuttamisen järjestelyistä – aluevaalilautakunta nimettävä syyskuun loppuun mennessä

Kunnilla on suuri vastuu tammikuussa järjestettävien aluevaalien toteuttamisen järjestelyistä. Suomessa kunnat ovat vastuussa vaalijärjestelyistä, eikä esimerkiksi aluevaalien kohdalla tähän ei ole tulossa muutosta sote-lakien...

Pohjois-Karjalassa käytettiin vähiten rahaa sote-palveluihin suhteessa palvelutarpeeseen

Vuonna 2019 Pohjois-Karjalassa käytettiin vähiten rahaa sote-palveluihin suhteessa asukkaiden palvelujen tarpeeseen, THL tiedottaa. Pohjois-Karjalan tarvevakioidut sote-menot olivat noin 13 prosenttia pienemmät kuin muualla maassa. Eniten...

Korona ruuhkautti Kelan sairauspäivärahan käsittelyn

Sairauspäivärahan käsittelyajat ovat pidentyneet Kelassa. Suurin syy ruuhkautumiseen on ollut tartuntatautipäivärahan hakemusten suuri määrä. Kelaan on tämän vuoden aikana tullut jo yli 93 000 tartuntatautipäivärahan...

Hyvinvointialueiden tilinpäätöstiedot on määritelty

Valtioneuvosto antoi 15. heinäkuuta asetuksen hyvinvointialueen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista. Asetus tuli voimaan elokuun alussa, ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuotta 2021 koskeviin taloustietoihin. Asetuksella säädetään...

Espoo päivitti toimialarakennettaan – varautuu sote-uudistuksen tuomiin muutoksiin

Espoon uudistettu toimialarakenne astui voimaan elokuun ensimmäinen päivä. Samalla käynnistyi uusi valtuustokausi. Uudistetulla toimialarakenteella varaudutaan sote-uudistukseen. Uudistettu organisaatio perustuu viiteen eri kokonaisuuteen: Kasvu ja oppiminen,...

Lääkäriliiton valtuuskunta 2022-2024 valitaan syys-lokakuussa

Lääkäriliiton valtuuskunta vuosille 2022–2024 valitaan 21.9.–25.10.2021 käytävissä netti- ja postivaaleissa.  Valtuuskuntaan valitaan yhteensä 60 jäsentä. Ehdokkaaksi liiton valtuuskunnan vaaliin voi nyt asettua jokainen liiton vaalikelpoinen...

Pandemia lisäsi investointeja lääketieteellisiin laitteisiin – Detection Technology Oyj:n liikevaihdosta yli puolet tuli lääketieteellisestä...

Detection Technology Oyj julkaisi tänään puolivuotiskatsauksensa. Tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi 2,0 % nousten 41,9 miljoonaan euroon (41,0). Teollisuus-liiketoimintayksikön (IBU) liikevaihto laski -2,0 % 5,5 miljoonaan...

Kotiin tuotavia hoivapalveluja tarjoava Wallaton laajenee – tärkeintä hyvät perusarvot ja toiminnan hyvä laatu

Wallaton Oy on ostanut liiketoimintakaupalla iisalmelaisen Asumisen Tuki Elohelmi Ky:n. Liiketoiminta siirtyi Wallattoman haltuun 2.8.2021. Elohelmi on toiminut Iisalmen alueella vuodesta 2011 lähtien ja...

Minnesota-Hoito Oy:n konkurssi peruttu – Hiace-Kimmo omistajaksi

Tuhansia päihderiippuvaisia ja heidän läheisiään jo vuodesta 1992 auttaneen Minnesota-Hoito Oy: n toiminta jatkuu. Minnesota-Hoito Oy: n konkurssihakemus on peruttu verottajan toimesta 1.7.2021. Yhtiön uusi...

Terveysala houkuttelee eniten enkelisijoittajia – Bioteknologia nopeimmin kasvava sektori

Terveysala on noussut enkelisijoittajia eniten houkuttelevaksi sektoriksi, kertoo Suomen bisnesenkeliverkosto FiBANin ja Tesin uusi tutkimus. Tutkimus kattaa tiedot 1178:sta enkelisijoituksen vuosina 2013–2020 saaneesta startupista. Enkelisijoittajat...

Urheilun päävammojen diagnostiikkaa kehittävä Medicortex Finland Oy sai Kanadasta patentin nopealle diagnostiikkakitilleen – käynnissä...

Turkulainen biolääketieteen yritys Medicortex Finland Oy, joka keskittyy lievän traumaattisen aivovamman (TBI) diagnostiikan ja lääkehoidon kehittämiseen, ilmoitti tänään, että yhtiön diagnostiikkapakkauksen ja innovatiivisen biomarkkerin...

LeadDesk Oyj on toteuttanut GetJenny-yritysoston

LeadDesk Oyj (”LeadDesk”, ”Yhtiö”) on toteuttanut 14.7.2021 tiedotetun GetJenny Oy:n (”GetJenny”) yritysoston suunnitellusti ja GetJenny siirtyi osaksi LeadDesk-konsernia 1.8.2021 alkaen. GetJenny Oy on automatisoituun asiakaspalveluun...

Timo Myöhänen Itä-Suomen yliopiston farmakologian ja lääkekehityksen professoriksi

Elokuun alussa Itä-Suomen yliopiston farmakologian ja lääkekehityksen professorina aloittava Timo Myöhänen aikoo Kuopioon siirryttyään suunnata PREP-tutkimusta entistä enemmän myös Alzheimerin tautiin. – Tämä näkökulma on...

Vanhustyön keskusliitolle uusi järjestöjohtaja

Vanhustyön keskusliiton uudeksi järjestöjohtajaksi on nimitetty Eva Korkiamäki, joka aloitti tehtävässä 2.8.  

Lehtileikkeet: Hoitajapula kärjistyi kesällä

HS: Kesä kärjisti hoitajapulan: yksiköitä lopetettu, terveys­keskuksissa kesä­sulkuja ja päivystykset ruuhkissa Pula hoitajista on kärjistynyt kesän aikana ympäri Suomea. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijoilla on ollut suuria vaikeuksia...

Lehtileikkeet: Mehiläinen myi chat-palvelun Länsi-Uudenmaan sote-hankkeelle

TIVI: Espoo ja sote-kumppanit hankkivat chat-palvelun Mehiläiseltä 4,5 miljoonalla Länsi-Uudenmaan sote -hanke ostaa sosiaali- ja terveyspalvelujen digichat-ratkaisun Mehiläiseltä. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on 4 500 000...

NewIconilla hyvä alkuvuosi- Lääkevalmistusrobottien käyttö sairaaloissa yleistyy

Lääkehuollon automatisointiin erikoistunut kuopiolainen NewIcon Oy pääsi jo alkuvuonna hyvään vauhtiin IV ICON Twins -lääkevalmistusrobottien myynnissä. Yhtiö on perustettu vuonna 200, ja se toimi...

Koronatestit nostivat Labmasterin konkurssin partaalta – nyt vientimarkkinat vetävät eikä menestys ole vain koronan...

Kaarinassa, Turun naapurissa toimivan diagnostiikkayhtiö Labmaster Oy:n toiminta painottuu elektrokemian teknologiaan. Yhtiön päätuotteet ovat diagnostiikkalaitteita ja testejä, esimerkiksi CRP-testi ja hengitysinfektiotesti, jotka viedään kaikki...

Terveystalo omistaa 97,42 prosenttia Feelgoodista ja päättää Feelgoodia koskevan ostotarjouksen

Terveystalo Oyj (“Terveystalo”) julkisti 8.6.2021, että sen kokonaan omistama tytäryhtiö Terveystalo Healthcare Oy (“Terveystalo Healthcare”) on tehnyt hallituksen suositteleman pakollisen käteisostotarjouksen Feelgood Svenska AB...

Sisustus tukee ikäihmisten hoivaa Attendon hoivakodissa Lohjan Asuntomessuilla

Lohjan Asuntomessujen Attendo-kodissa on nähtävillä sisustus, joka luo yhtä aikaa kodinomaisuutta, iloa, virikkeitä, turvallisuuden tunnetta ja ihan konkreettista turvallisuutta muun muassa liikkumista edistävillä ratkaisuilla. Ryhmäkotien...