Perhevalmennus verkkoon Pirkanmaalla – Neuvoloiden ja yliopistosairaalan yhteistyö tiivistynyt
Lasta odottavat pirkanmaalaiset saavat nyt perhevalmennuksen verkossa. Vauvaperhe-elämään valmistavat videot ja muu sisältö on koostettu pirha.fi-sivustolle omaksi kokonaisuudekseen, johon odottajat voivat tutustua omaan tahtiinsa.
Perhevalmennuskokonaisuuden...
Lääketutkimukset tuovat euroja terveydenhuoltoon
Lääkeyritysten kliiniset lääketutkimukset tuottavat taloudellista hyötyä terveydenhuoltoon, selviää Lääketeollisuus ry:n ja ESiOR Oy:n toteuttama Lääketutkimuksen arvo yhteiskunnalle -selvityksestä.
Kliinisten lääketutkimusten avulla potilaat saavat käyttöönsä uusia hoitoja. Samalla...
Pirkanmaan digiklinikalle yli 42 000 käyttäjää kahden kuukauden aikana
Pirkanmaan hyvinvointialueella toukokuun alussa käyttöönotetulle digiklinikalle on rekisteröitynyt jo yli 42 000 käyttäjää. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana digiklinikalla on vastattu noin 31 000 yhteydenottoon.
Digiklinikalla on...
Uusi asetus täsmentää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen, jolla säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden käyttöoikeuksista asiakastietoihin. Asetus tulee voimaan lokakuun alussa.
Asetuksessa täsmennetään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten...
Uusi työkalu tarjoaa päättäjille strategista tilannekuvaa hyvinvointialueista
Uuden Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämän työkalun avulla voidaan seurata hyvinvointialueiden strategisen tason kokonaiskuvaa. Työkalu on kehitetty ensisijaisesti valtioneuvoston ohjauksen tarpeisiin, mutta sitä...
Ulkoinen arvio: Hyvinvointialueuudistus saavutti keskeiset tavoitteet
Hyvinvointialueuudistuksen valmistelu ja toimeenpano saavuttivat keskeisimmät niille asetetut tavoitteet, selviää hyvinvointialueuudistuksen ulkoisesta arvioinnista, joka julkistettiin maanantaina.
Owal Group Oy:n ja Deloitten toteuttamassa arvioinnissa tarkasteltiin tavoitteen...
Vain joka kolmas omaishoitaja hyödyntää vapaapäiväoikeuttaan
Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Oma Häme, teki keväällä kantahämäläisille omaishoidon tuen asiakkaille ja omaishoitajille kyselyn omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kyselyn avulla haluttiin tunnistaa omaishoitoa tukevien palveluiden kehittämiskohteita. Kyselyn...
Hoiva ja Terveys -uutiskirje ilmestyy heinäkuussa torstaisin
Hoiva ja Terveys uutiskirje ilmestyy ensi viikosta alkaen kerran viikossa torstaisin.
Kolme uutiskirjettä viikossa ilmestyy jälleen 5.8. alkaen.
Heinäkuussa voitte olla juttuaiheista yhteydessä toimittaja Ulla Oraan,...
Ilkka Halava Suomi-Areenassa: ”Tulevaisuudessa terveyttämme vaalii AI-assistentti”
Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan mielestä digitalisaatiokeskustelun lähtökohdaksi pitää ottaa seniorien määrän kasvu, jonka todellista jyrkkyyttä ei ole runsaasta puheesta huolimatta sisäistetty.
- Yhteiskuntamme on suunniteltu paljolti työikäisyyden päättymiseen...
Lehtileikkeet: Lahden sote-keskuksen hankinta keskeytyi taas
Lahden sote-keskushankinta keskeytetään jo toistamiseen
Päijät-Hämeen hyvinvointialue keskeyttää Lahden sote-keskuksen pitkäaikaisen vuokrasopimuksen hankintamenettelyn jo toisen kerran. Keskeyttämisen perusteena on se, että hankinnassa olisi saatu vain...
Tutkimus: Sydänpotilaiden luokittelu riskitekijöiden perusteella säästää hoitokustannuksissa
Lääkeyritys Novartiksen, Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen ja terveystalousanalytiikkayritys ESiOR Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa tarkasteltiin akuutin sydäntautitapahtuman kokeneiden potilaiden tautitapahtuman uusintariskin yhteyttä hoitoon liittyviin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin.
Tutkimuksessa...
Uusi eurooppalainen indikaattori julkaistiin: Suomessa potilaan käytettävissä aiempaa vähemmän lääkkeitä
Lääketeollisuus ry:n eurooppalainen kattojärjestö EFPIA (The European Federation of Pharmaceutical Industries and Associations) on julkaissut uuden WAIT-indikaattorin (Waiting to Access Innovative Therapies).
Kyseessä on vuodesta...
Efima ja Attendo kehittivät tekoälyavustajan hoitajien vuoronvaihtoon hackathonissa
Microsoftin ja Ultrahackin isännöimässä tekoälyhackathonissa kehitettiin konkreettisia tekoälyratkaisuja sujuvoittamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan arkea. Digiyhtiö Efima ja hoivapalveluita tuottava Attendo kehittivät yhdessä tekoälyavustajan, joka automatisoi...
Soten tekoälyn ekosysteemi käynnistyy, DigiFinland koordinoi
Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt ekosysteemin, jonka tavoitteena on hyödyntää tekoälyä sosiaali- ja terveydenhuollossa. DigiFinland toimii ekosysteemin käytännön toiminnan koordinaattorina.
Ekosysteemi on viranomaisten, tutkijoiden sekä suomalaisten...
Raportti: Terveydenhuollon IT-investointien kasvava trendi vahvistui Ruotsissa
IT-kustannusten osuus alueiden kokonaisbudjetista kasvoi vuonna 2023. Kasvu vahvisti muutama vuosi sitten alkaneen noususuunnan.
Vuonna 2023 IT-kustannusten osuus oli 3,6 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä...
Varsinais-Suomen hyvinvointialue hankkii ensihoitopalveluita kolmelta yritykseltä
Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti hankkia ensihoitopalveluita kolmelta yritykseltä. Kilpailutukseen jätettiin kahdeksan tarjousta.
Kilpailutus oli jaettu kolmeen kokonaisuuteen ja tarjouspyynnön mukaisesti palvelukokonaisuuksille valittiin yksi palveluntuottaja per yksi...
VTV: Päivystysverkon uudistusten tavoitelluista säästöistä ei saatu näyttöä – Yhteispäivystykset lisänneet kustannuksia
Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n selvityksen mukaan ei ole tietoa, ovatko sairaala- ja päivystysverkon uudistuksilla tavoitellut säästöt toteutuneet. Yhteispäivystysten lisääntyneet potilasmäärät ovat kasvattaneet lääkäreiden ja hoitohenkilöstön...
Business Finlandin uusi ohjelma vauhdittaa soten digitaalisten ratkaisujen käyttöä ja vientiä
Business Finland on käynnistänyt uuden terveys- ja hyvinvointialan ohjelman: Health 360. Ohjelma vauhdittaa uusien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa ja tehostaa terveydenhuollon vientiä. Vuoteen 2028 kestävässä...
Foibekartano avaa immersiivisen tilan ikäihmisille
Vantaalainen, 300 ikäihmisen yhteisö Foibekartano avaa asukkailleen ja vierailleen immersiivisen eli moniaistillisen tilan, jonka se on rakentanut 3D Bearin kanssa.
Noin 16 m2:n aistihuoneessa kokijat...
Lehtileikkeet: Hallituksessa kiista paperittomien terveydenhuollosta, Omahäme irtisanoi kuntien vuokrasopimukset
Helsingin Sanomat: Hallituksessa kiista paperittomien terveydenhuollosta – Esityksestä poistettiin maininta kuolemista
Hallitus haluaa rajoittaa paperittomien eli laittomasti maassa oleskelevien ihmisten terveyspalveluita. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps) johdolla...