Lehtileikkeet: Enonkoski suuntaa Pohjois-Savoon
Itä-Savo: Enonkoski suuntaa Pohjois-Savoon — Ensimmäinen valtuustotason päätös sote-suunnasta syntyi yksimielisesti
Enonkosken kunnanvaltuusto päätti tiistaina yksimielisesti, että kunta tahtoo suunnata Pohjois-Savoon julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen...
Emeritusprofessori Rimpelä kritisoi eri hallitusten sote-hankkeita – hassattu satoja miljoonia
Terveystieteiden emeritusprofessori Matti Rimpelän mukaan sosiaali- ja terveysuudistuksen painopiste on siirtynyt sisällön kehittämisestä hallintoreformeihin. Rimpelän mukaan sote-palvelujen kehittämisohjelmiin ja hankkeisiin on 1980-luvulta alkaen hassattu...
Hallitus käynnistää Tulevaisuuden sote-keskus -ohjeman – ”Tarkoitus pelastaa perusterveydenhuollon toimivin osa”
Hallitus on käynnistänyt Tulevaisuuden sote-terveyskeskus -ohjelman tiistaina 15. lokakuuta. Ohjelman tarkoituksena on paikata perusterveydenhuollossa ilmenneitä puutteita ja ongelmia esimerkiksi avaamalla uusia sote-keskuksia.
Perhe- ja peruspalveluministeri...
Kuntayhtymien on mahdollista hakea valtionavustusta tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmaan – haku aukeaa joulukuussa
Sairaanhoitopiirien ja kuntayhtymien on mahdollista hakea valtionavustusta hallituksen tiistaina 15. lokakuuta käynnistämään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeeseen. Ensimmäinen rahoitushaku avataan joulukuussa.
Valtionavustuksilla mahdollistetaan kunnille esimerkiksi...
SoteDigiä ja Vimanaa yhdistetään vauhdilla – valmistelulle asetettu työryhmä
Talouspoliittinen ministerivaliokunta on linjannut valtion omistamien erityistehtäväyhtiöiden SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n yhdistämisen valmistelusta. Yhdistäminen on tarkoitus toteuttaa nopealla aikataululla, mutta tarkempia päivämääriä ei...
JHL: PHHYKY rikkonut lakia – luottamusmiehiltä pimitetty tietoja irtisanomisista
JHL:n mukaan PHHYKY on rikkonut lakia hiljattain järjestetyissä yhteistoimintaneuvotteluissa ja niihin liittyvissä irtisanomisissa. Kuntayhtymän yt-neuvottelut päättyivät laajoihin irtisanomisiin hiljattain. JHL:n mukaan työnantajat eivät kertoneet...
KKV:lta huomautus Länsi-Pohjalle – hankintalakia ei noudatettu ulkoistussopimuksen muutoksissa
KKV:n tuoreen 11. lokakuuta antaman päätöksen mukaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei noudattanut hankintalakia tehdessään muutoksia sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistusta koskevaan hankintasopimukseen.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus teki...
Joona Räsästä esitetään Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajaksi Paateron siirryttyä ministeriksi
Kuntaliiton hallitus on päättänyt esittää hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Joona Räsästä. Lohjalainen Räsänen edustaa SDP:tä ja toimii tällä hetkellä Kuntaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtajana.
Edellinen puheenjohtaja, kunta- ja omistusohjausministeri Sirpa...
Lehtileikkeet
Kansan Uutiset: Hyvinvointialan työnantaja valmis neuvottelemaan kiky-poistosta
Yksityisen sektorin lähihoitajat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö saattavat saada kiky-tuntinsa pois. Työnantajapuolta edustava Hyvinvointialan liitto HALI aikoo seurata ns....
Venäjän terveysministeriö linjasi hoitosuositusta Biohitille suotuisasti – osake lähti nousuun
Biohit Oyj kertoi torstaina, että Venäjän terveysministeriön hoitosuositus ruoansulatuskanavan sairauksien varhaistoteamiseksi on julkaistu Russian Journal of Gastroenterology, Hepatology, Coloproctology -tiedelehdessä. Virallisessa suosituksessa kuvataan ne...
Yrityksiä kiinnostaa vaikuttavuus osana laatujohtamista – pikaopas auttaa alkuun
Nordic Healthcare Group on suunnitellut terveydenhuollon yrityksille ja organisaatioille pikaoppaan, jonka avulla ne voivat päästä alkuun pohtiessaan vaikuttavuuden juurruttamista toimintaansa. NHG:n kehitysjohtajan Paulus Torkin...
Silmäterveydenhuollon palvelukuvaus helpottaa palvelusetelin käyttöönottoa
NÄE ry on julkaissut ohjeistuksen julkisesti rahoitettavien silmäterveydenhuollon palveluiden tuotannosta optikkoliikkeissä ja yksityisen silmäterveydenhuollon palveluluettelon. Julkaisut ovat ladattavissa NÄE ry:n verkkosivuilta.
Ne on tarkoitettu apuvälineeksi...
SoteDigin ja Vimanan yhdistämistä valmistellaan nopealla aikataululla
SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n yhdistämistä valmistellaan nopealla aikataululla. Yhdistämistä toteuttamaan on asetettu työryhmä, jonka toimikausi päättyy maaliskuun lopussa 2020.
Tarkoituksena on luoda uusi valtakunnallinen...
Olli Silvennoinen HiLIFE -tutkimuskeskuksen johtajaksi
Professori Olli Silvennoinen on nimitetty HiLIFE Helsinki Institute of Life Science -tutkimuskeskuksen johtajaksi. Viiden vuoden kausi alkaa 1. marraskuuta.
Silvennoinen on työskennellyt johtajana Biotekniikan instituutissa, joka on osa HiLIFE:a.
Olli Silvennoinen...
Lehtileikkeet
Yle Uutiset: Lapin ja Länsi-Pohjan yhteinen suunnitelma synnytysten hoitamisesta karahti kiville
Lapin sairaanhoitopiireiltä vaadittu suunnitelma synnytysten järjestämisestä tuotiin pöytään maanantaina pohjoisen Erva-alueen sairaanhoitopiirien johdon kokouksessa...
Terveystalon kanssa riitautunut pikkukunta harkitsee palveluntuottajan vaihtoa – ”Varauduttava tulevaan”
Sosiaali- ja terveyspalvelunsa Terveystalolle kokonaisulkoistanut Lumijoen kunta pohtii mahdollisuutta vaihtaa palveluntuottajaa, kunnanjohtaja Paula Karsi-Ruokolainen sanoo Hoivalle ja Terveydelle.
– Neuvottelut eivät ole Terveystalon kanssa edenneet,...
Kuntaliitto: 0,7 mitoitus nostaisi kustannuksia merkittävästi – 2033 mennessä nousu 64%
Kuntaliiton mukaan, mikäli hallituksen suunnitelmat nostaa henkilöstömitoitus 0,7 asukasta kohden vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa toteutuu, tulee muutos nostamaan vanhuspalveluiden kustannuksia merkittävästi.
Kustannusten ennakoidaan nousevan...
Tampereella uudistetaan hyvinvointipalveluita – sote- ja sivistyspalvelut eriytetään
Tampereen kaupunki uudistaa hyvinvointipalveluiden organisaatiota vuoden 2020 alusta lähtien. Hyvinvoinnin palvelualue jaetaan kahdeksi eri palvelualueeksi: sosiaali- ja terveyspalveluiksi ja sivistyspalveluiksi.
Sote-palveluista vastaa jatkossa tämän hetkinen...
Siun sote painii talousvaikeuksissa, ennuste 11,7 miljoonaa alijäämäinen – ”Vaatii rakenteellisia muutoksia”
Kuten moni muu sairaanhoitopiiri ja kuntayhtymä, myös Siun sote painii talousvaikeuksissa. Kuntayhtymän kuluvan vuoden talousennuste on 11,7 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Siun soten jäsenkunnat ovat määritelleet...
Kymsote käynnistää mittavat kilpailutukset – mukana ortopedian erikoislääkräipalvelut
Kymsote käynnistää mittavat kilpailutukset. Kilpailutuksissa ovat mukana esimerkiksi ortopedian erikoislääkäripalvelut sekä lastensuojelun tukipalvelujen ja lasten sosiaalipalvelujen. Kuntayhtymän hallitus päätti asiasta perjantaina kokouksessaan.
Kymen Sanomat kertoo,...